One might think that after living such a long time abroad it would be more or less difficult to adapt to the "new" culture of Finland. Well, all I can say is that now I know how those poor exchange students feel when they first step out of the aircraft at Kuopio airport... -29 degrees celsius felt pretty hardcore after the mellow Dutch weather, where the coldest day of our stay was the final day with -8 degrees celsius.
The comeback could have been a bit smoother, but on the other hand, I like it spicy and exciting! That excitement began already on Dutch soil: the freezing weather caused traffic jams and delays in train services, which on the other hand was not surprising at all... The trip to Schiphol airport took us almost twice as long as normally, but we were there on time after two hours of furious monitoring of the current traffic situation.
We first flew to Stockholm and oh boy it was nice to see snow! I know, the winter has not been favorable in terms of snowfall, but the feeling when the plane descended from the clouds and the wintery landscape opened up before our eyes, was something that I cannot describe.
From Stockholm we flew to Helsinki, where we spent a couple of hours before our connecting flight. It was strange, at first even a bit scary to notice that I could understand every overheard conversation. It felt like I had been granted with a superpower! (Speaking Finnish kind of classifies as a superpower anyways... so they say). Talking to fellow people felt also strange, but in a good way. Effortless, so to say. Anyways, I think that for the first time I actually enjoyed spending time at Helsinki Airport (although the food there was super expensive, BUT THEY HAD RYE BREAD!)
As I said earlier, the weather in Kuopio was arctic, but I didn't mind. We drove to Miisa's family's place and went to sauna for the first time since mid-August! The next day we were supposed to go to my parents' place to get my trusted Volvo back, but we never got too far because Miisa's sister's Opel was completely frozen (the temperature was still below -25 degrees). Finally we managed to get the car and drove straight away to Kuopio to deliver my visa application to Russia. More about that later.
The next day we were supposed to go to school for the first time, but Volvo didn't agree with us. After working properly the day before, the car just wouldn't start after spending the night in the cold. It had never been malfunctioning in the cold before, but we didn't mind, because it just meant that we could have a day off with the cats and Netflix.
As if the weather and the car weren't enough trouble, my tooth that had been treated about a year ago, started to hurt like hell. It felt like getting punched in the face over and over again. With scissors. Apparently it didn't like that the temperature was changing repeatedly from -30 degrees to +80 degrees in the sauna. Now this is the part of the story where Finland is at its best. I called the municipal dentist of Kuopio around 8'o clock, but they were busy and I had to wait for them to call me back. My phone rang at 9:45 and the lady told me that I could have and appointment at 11:00!! On top of that, the whole trip cost me 43 euros, with the treatment and antibiotics included. High taxation apparently has its good sides as well...
After living with Miisa's parents for over a week, we were finally able to move back to our old apartment in Kuopio, where our friend had been residing for the time we were away. Thanks for keeping the flat in such a good shape!
The first couple of weeks might have been a bit rough, but that doesn't take away the overwhelming feeling of happiness that comes with the ice and snow, friends, familiar food, language and Koskenkorva, of course. Netherlands was awesome too and I really could see myself living and working there in the future, but it's just not the same as here.
I thought it would be a proper way to end the final post by expressing my gratitude to the people that made my time in the Netherlands so special and memorable. First of all, thanks to all my fellow students at NHTV. I never knew I could learn so much just by hanging out with this international bunch of intelligent and friendly people! The same goes to the people of FC Breda, thanks for having me! I hope you learned something from me, because I sure did learn a lot during the season. I hope we'll play together again someday.
Danke schön Felix for being so friendly all the time! I hope you buy that camper and pay us a visit sometime in the future. And thanks also for introducing us to your raclette grill, we became the best of friends! The last but not least, Victor, thanks for everything! I can't even express how thankful I am of all the stuff you did for us. Just keep doing what you do, because the Dutch floorball needs people like you to develop, people who just love the sport!
Okay, I think that's it. The end of a great adventure. But certainly not the end of adventures for me!
I mentioned earlier about the Russian visa I applied for. Well, I got it a few days ago, which means that just after a few days of "normal life" I get to pack my bags again. This time I'll be heading south, all the way to the Black Sea and the city of Sochi! I got accepted to a short exchange period in Russian International Olympic University and the trip starts on Saturday. For two weeks I'll be studying sports branding and PR in an environment that is pretty much one of the best places in the world for that. I'm kind of excited and kind of terrified at the same time, since the programme is meant for students who aim for master's degree and who have been working in high ranking positions in national Olympic associations and even in the Olympic Games! And then there is me, just a poor Finnish lad whose work experience is basically from driving a tractor and serving wine. At least I've been watching the Olympic Games on TV... It'll be interesting to see how it goes! I may post some stuff from Sochi to this blog as well, but that remains to be seen... Until then!
torstai 4. helmikuuta 2016
maanantai 18. tammikuuta 2016
TJ1
Vähiin käy ennen kun loppuu. Huomisaamuna olis meininki jättää hyvästit Keski-Euroopalle ja lentää vihdoin ja viimein takasin isäm_maan kylmään syleilyyn. Ihan mukava on kuitenkin palailla kotiin ja tutuille hommille pitkän reissun jälkeen.
Tentit meni ihan mukavasti, joka on hyvä myös siltäkin kantilta ettei tarvii lentää enää takasin uusintoihin! Vikat sählypelitkin pelailtiin tuossa lauantaina, mutta siitä matsista ei nyt mitään varsinaista spektaakkelia muodostunu. Voitettiin todella läpsytellen jotain 7-2 ja niin sai meikäläisen ura Hollannin divarissa päätöksensä (toistaiseksi!). Matsin jälkeen hieman olvia joukkuekavereiden kanssa ja illalla Felixin kanssa raclettee. Toimiva päivä kaikin puolin!
Sunnuntaina siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon, joka olikin vähän tiukempi työmaa mitä ensin luulin. Ei taida tuo meidän vuokranantaja nimittäin olla mitään koti-ihmisiä, sillä esimerkiks suihkussa oli niin jumalattomat kerrokset kalkkia, että meinas usko loppua parin tunnin hinkkaamisen jälkeen... puhdasta tuli kuitenkin lopulta!
Vikoista tavaroista päästiin eroon, eli ruoat dumpattiin naapurille ja ylimääräset peitot lähti nyt ilmeisesti Saksan pakolaisille, ainakin niin tuo Felix puheli. Kamppeet on ollu pakattuna jo jonkun aikaa ja kyyti lentokentälle on järkätty. Nyt ei oikeestaan oo jäljellä mitään muuta kun jumalaton läjä paperihommia kotiinpaluun jälkeen ja tietysti paluu arkeen ja pakkaseen.
Kirjottelen vielä kerran koko reissun nippuun kunhan jaksan, mutta sitten saa kyllä jo luvan riittää!
Tentit meni ihan mukavasti, joka on hyvä myös siltäkin kantilta ettei tarvii lentää enää takasin uusintoihin! Vikat sählypelitkin pelailtiin tuossa lauantaina, mutta siitä matsista ei nyt mitään varsinaista spektaakkelia muodostunu. Voitettiin todella läpsytellen jotain 7-2 ja niin sai meikäläisen ura Hollannin divarissa päätöksensä (toistaiseksi!). Matsin jälkeen hieman olvia joukkuekavereiden kanssa ja illalla Felixin kanssa raclettee. Toimiva päivä kaikin puolin!
Sunnuntaina siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon, joka olikin vähän tiukempi työmaa mitä ensin luulin. Ei taida tuo meidän vuokranantaja nimittäin olla mitään koti-ihmisiä, sillä esimerkiks suihkussa oli niin jumalattomat kerrokset kalkkia, että meinas usko loppua parin tunnin hinkkaamisen jälkeen... puhdasta tuli kuitenkin lopulta!
Vikoista tavaroista päästiin eroon, eli ruoat dumpattiin naapurille ja ylimääräset peitot lähti nyt ilmeisesti Saksan pakolaisille, ainakin niin tuo Felix puheli. Kamppeet on ollu pakattuna jo jonkun aikaa ja kyyti lentokentälle on järkätty. Nyt ei oikeestaan oo jäljellä mitään muuta kun jumalaton läjä paperihommia kotiinpaluun jälkeen ja tietysti paluu arkeen ja pakkaseen.
Kirjottelen vielä kerran koko reissun nippuun kunhan jaksan, mutta sitten saa kyllä jo luvan riittää!
maanantai 11. tammikuuta 2016
Hyvääääää iltaa, on taas mahottomasti juttua kerrottavaks!
Viimeks horisin tuosta Benelux-maitten reilipassista ja totta tosiaan käytiin heittämässä pientä reissua Brysseliin, Luxemburgiin ja Maastrichtiin heti joulun jälkeen.
Bryssel oli ensimmäinen rasti ja suunnitelmissa oli käydä ainakin tsekkaamassa joulumarkkinat sekä sitten Delirium Cafe, jossa on maailman suurin, kyllä maailman suurin, olutvalikoima. 2400 erilaista tuotetta ja Guinnessin ennätyskirjan serifikaatti seinällä takaa sen, että vaativampikin hipsteri viihtyy niillä lauteilla. Kapakkahan on venka siinä mielessä, että yläkerrassa on tap house, jossa on 23 erilaista hanaolutta, jotka vaihtelee aina sillon tällöin. Alakerrassa sitten on se real deal, eli pullotarjoilu. Raamatun paksuutta lähentelevästä listasta pystyy valkkaamaan sen täydellisen oluen, olkoon se sitten Tansaniasta tai ihan vaan Lapin Kultaa, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Ite join hanapuolella nimikko-oluen, eli Delirium Tremensin ja alakerrassa jotain hupsun makusta lambicia. Hieno paikka kaikin puolin ja vielä kun musiikki koostuu mm. grungesta ja Lemmystä, niin mikäs siinä istuksiessa. Pikkupierussa siitä sitten hotellia kohti rymyämään. Saatiin huone viidelläkympillä, mutta jekku oli se, että hotelli oli vähän epäilyttävällä alueella, missä maksulliset naiset, miehet ja siltä väliltä olevat henkilöt parveili asiakkaiden toivossa. Huone itessään oli mahtava, mutta koko kaupungin ilmapiiri oli vähän jotenkin pelottava. Ehkä niillä jo Antwerpenissä tavatuilla armeijan miehillä saatto olla vaikutusta asiaan, varsinkin kun niitä maastopukusia miehiä parveili aivan joka nurkalla. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin kohti Luxemburgia.
Belgiahan on jakautunu kahtia ranskankieliseen ja flaamin-, eli hollanninkieliseen osaan, mutta Bryssel on sopiva sekotus niitä kumpaakin. Esimerkki: tullessa Hollannin puolelta junakuulutukset tuli neljällä kielellä (NED, FRA, GER, ENG), kun taas Brysselistä lähdettäessä kuulutettiin ensin kahdella ensin mainitulla kielellä, mutta kun juna ylitti rajan ranskankieliselle puolelle, niin myös kuulutukset ja junan led-opastaulut muuttu myös täysin ranskankielisiks! Todistanee sen, että asioista saa tehtyä monimutkasia, kunhan vaan on tarpeeks ylimielinen ja hankala. Mikä näitä ranskanpullia oikein vaivaa.... Ei sillä että flaamilaiset ois aina sen järkevämpiä, mutta onhan tää Belgia nyt yks työmaa. Ei siitä sen enempää, sillä Luxemburgin raja häämöttää.
Kuten kanta-asiakkaat jo tietääkin, niin kävin kouluhommien varjolla Luxemburgissa jo kerran aiemmin. Miisakin oli joskus menneisyydessä pyörähtäny pääkaupungin laitamilla, mutta nyt oli siis kummankin eka kerta ines skenes ilman sen kummempia vastuita painamassa. Sää oli kuin morsian, eli kylmä ja arvaamaton, mutta maisemat on kyllä niin henkeäsalpaavat, että ei paremmasta väliä. Koko kaupunki on niin hämmentävä sekoitus yli tuhatvuotisia linnotuksia ja modernista modernimpaa arkkitehtuuria ja pankkibisnestä, että rahalle saa kyllä vastinetta, vaikka kyse onkin yks maailman rikkaimmista valtioista. Jos arkkitehtuuri ei vielä sytytä, niin kaupunkia halkova Petrusse-laakso ja kasematit (en vittu tiiä miten ne kääntyy suomeks) tarjoo kyllä näkemistä vähän ärmymmällekin ReissuRepelle™. Löydettiin vielä kunnon hyvä neljän tähden hotelli aivan keskustasta naurettavaan sadan euron hintaan, niin ei voi muuta sanoo kun hattuu nostaa miten harvinaisen onnistunu reissu saatiin aikaseks. Seuraavana päivänä rymyttiin Liegen kautta Maastrichtiin, missä nähtiin ne harvat mäet mitä Alankomaiden alueelta saattaa löytää! Kotiin oli kuitenkin muutaman päivän junassa istumisen jälkeen mukava palata.
Uusivuosi kolkutteli heti reissun jälkeen ovelle, mutta raketit jäi tällä kertaa ostamatta ja ampumatta. Tämä ei kuitenkaan haitannu, sillä kun 180 000 ihmistä lyödään tämmöselle kärpäsenpaskan kokoselle alueelle rajattoman rakettimäärän kanssa heilumaan, niin ei voi tulla muuta kun sanomista. Vietettiin siis hyvin gezellig ilta kotosalla hyvän ruoan parissa ja kyttäilemällä muiden ilotulitteita. Puolilta öin kuitenkin alko semmonen rumputuli joka puolella, etten oikeesti oo nähny ikinä mitään vastaavaa. Joo, varmasti isot ilotulitukset on näyttäviä ja synkattu musiikkiin ja vaikka mitä, mutta tää oli jotain uskomatonta. Varsinkin etelässä koko taivas oli aivan rakettien valaisema noin puolen tunnin ajan, kunnes pauke alko vähitellen hiipua, mutta vasta joskus klo 0:50 kykeni irrottautumaan ikkunan äärestä, koska se valoshow oli vaan jotain sanoinkuvailematonta. Ja kaikki se oli toisistaan riippumattomien ihmisten luoma ilmiö, josta me lokit sitten saatiin nauttia. Ei pöllömpää.
Heti tammikuun ekalla viikolla sitten palattiin kouluhommiin, mutta mulla ei ollu enää kun kaks luentoo ja hollannin kielen suullinen tentti tekemättä ennen varsinaista tenttiviikkoo. Kouluhommat läpsyteltiin pois alta ja loppuviikko remuttiin Juhon ja Nooran kanssa vähän siellä sun täällä.
Lauantaina reissattiin vähän erikoisemmin, kun Felix mokoma lainas omaa ökymersuaan meille köyhille, että päästäs näkemään mualimata. Käytiin porukalla Tilburgin laitamilla sijaitsevassa La Trappen trappistiluostarissa/panimossa kierroksella, mikä oli uniikki kokemus niin monella tapaa, että tuli ihan otettu olo. Ostettiin vielä kierroksen jälkeen trappistijuustoo, suklaata ja tietysti OLUTTA kotiintuomisiks. Hartaista tunnelmista jatkettiin rajan yli tähän jo kuuluisaksi muodostuneeseen Bierparadijsiin. Oli suorastaan liikuttavaa huomata, miten myös wanhan koulukunnan oluthipsteri-Juhon parta alko suorastaan vipattaa, kun astuttiin paratiisin karuista mutta niin ihanista porteista peremmälle todistamaan tuota jumalallista näytelmää miehen ja oluen välillä. "Joitain kymmeniä euroja" köyhempänä, mutta lopulta kuitenkin todella paljon rikkaampana, jatkettiin jälleen rajan yli kohti Rijsbergeniä, missä syötiin meikäläiselle tutussa Hollannin parhaassa ravintolassa perinteinen peruna-annos. Jäätelön ja filosofisen fuusioruokapohdiskelun saattelemana palailtiin takasin tukikohtaan, missä ilta sitten jatku oluen ja jälleen, erittäin gezellig illanvieton parissa.
Seuraava kappale sisältää positiivisesti, suorastaan ylistävästi, alkoholijuomaan suhtautuvaa tekstiä. Älä lue jos olet alaikäinen, riskiryhmää, kristillisdemokraattien äänestäjä tai muuten vaan Huono Ihminen.
Ostettiin siis Juho Juhonpoika Juhon kanssa tuolta munkkien pesästä tämmöstä tammitynnyreissä kypsytettyä olvia, joka oli vielä täsmennyksenä erä nro 22:ta. Asiaa tarkemmin tutkailtuani saatoin näin viskimiehenä ilokseni todeta, että ko. pulloteta oli kypsytelty saksalaisissa viskitynnyreissä ennen pitopöytään päätymistä. Odotukset korkealla siis korkattiin tämä harvinaislaatuinen liemi, joka nautittiin asiaankuuluvista, vastahankituista La Trappe-laseista. Now this is the part where shit gets real. Tätä olutta ei oikeen voi kuvata muuten kun sanomalla FUCKING UNREAL! En tajua miten olut voi maistua niin monelle asialle niin selkeästi yhtä aikaa! Niissä tynnyreissä oli näköjään kypsytelty portviiniä ennen viskiä, ja sen kyllä huomas maussa. Tämän lisäks mukana oli tuttu La Trappe-aromi ja miljoona muuta. Paras olut mitä oon tähän mennessä maistanu. Ei muuta.
Tänä aamuna sitten kevyessä kohmelossa junailtiin Amsterdamiin, mutta eihän siitä meinannu taas(kaan) tulla helvettiä, kun tammikuisena off-seasonsunnuntaina helvetilliset turistilaumat ja pilven katku alko taas leijailla vastaan kun Centraalin porteista lähti talsimaan kohti, no, mitä tahansa.
En tiedä oonko saanu ihan väärän käsityksen tästä paikallisesta kulttuurista, mutta vähän surettaa että koko Alankomaiden pääkaupunki ja tunnetuin kohde on tommonen, noh, kaaos. Amsterdam on todella kaunis ja kiehtova kaupunki täynnä historiaa ja jännittäviäkin nähtävyyksiä, mutta kun se kaikkialla vastaan talsii dam-pipot päässä ja taikasätkä suussa Easyjetillä bileviikonloppua viettämään tullu brittienglantia mölöttävä teiniporukka, niin vähän kaupungin luontainen tunnelma kärsii. Ite tykkäsin paljon esimerkiks Haagista, joka on suht iso kaupunki, mutta ilman pilvipörinöissä vetelehtiviä turistimassoja. Siellä pääsee jotenkin paljon lähemmäks just tätä paikallista kulttuuria ja tottakai merta!
Kilometrin verran tekstiä, mutta viimesiä viedään, niin antaa olla. Ens viikolla siis kaks tenttiä ja kouluhommat ois virallisesti paketissa. Porukat tulee käymään loppuviikosta ja lauantaina toistaseks vikan kerran pelikamppeet niskaan Lionsia vastaan. Eipä siinä mitään, varmaan kerran ainakin vielä horisen.
Viimeks horisin tuosta Benelux-maitten reilipassista ja totta tosiaan käytiin heittämässä pientä reissua Brysseliin, Luxemburgiin ja Maastrichtiin heti joulun jälkeen.
Bryssel oli ensimmäinen rasti ja suunnitelmissa oli käydä ainakin tsekkaamassa joulumarkkinat sekä sitten Delirium Cafe, jossa on maailman suurin, kyllä maailman suurin, olutvalikoima. 2400 erilaista tuotetta ja Guinnessin ennätyskirjan serifikaatti seinällä takaa sen, että vaativampikin hipsteri viihtyy niillä lauteilla. Kapakkahan on venka siinä mielessä, että yläkerrassa on tap house, jossa on 23 erilaista hanaolutta, jotka vaihtelee aina sillon tällöin. Alakerrassa sitten on se real deal, eli pullotarjoilu. Raamatun paksuutta lähentelevästä listasta pystyy valkkaamaan sen täydellisen oluen, olkoon se sitten Tansaniasta tai ihan vaan Lapin Kultaa, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Ite join hanapuolella nimikko-oluen, eli Delirium Tremensin ja alakerrassa jotain hupsun makusta lambicia. Hieno paikka kaikin puolin ja vielä kun musiikki koostuu mm. grungesta ja Lemmystä, niin mikäs siinä istuksiessa. Pikkupierussa siitä sitten hotellia kohti rymyämään. Saatiin huone viidelläkympillä, mutta jekku oli se, että hotelli oli vähän epäilyttävällä alueella, missä maksulliset naiset, miehet ja siltä väliltä olevat henkilöt parveili asiakkaiden toivossa. Huone itessään oli mahtava, mutta koko kaupungin ilmapiiri oli vähän jotenkin pelottava. Ehkä niillä jo Antwerpenissä tavatuilla armeijan miehillä saatto olla vaikutusta asiaan, varsinkin kun niitä maastopukusia miehiä parveili aivan joka nurkalla. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin kohti Luxemburgia.
Belgiahan on jakautunu kahtia ranskankieliseen ja flaamin-, eli hollanninkieliseen osaan, mutta Bryssel on sopiva sekotus niitä kumpaakin. Esimerkki: tullessa Hollannin puolelta junakuulutukset tuli neljällä kielellä (NED, FRA, GER, ENG), kun taas Brysselistä lähdettäessä kuulutettiin ensin kahdella ensin mainitulla kielellä, mutta kun juna ylitti rajan ranskankieliselle puolelle, niin myös kuulutukset ja junan led-opastaulut muuttu myös täysin ranskankielisiks! Todistanee sen, että asioista saa tehtyä monimutkasia, kunhan vaan on tarpeeks ylimielinen ja hankala. Mikä näitä ranskanpullia oikein vaivaa.... Ei sillä että flaamilaiset ois aina sen järkevämpiä, mutta onhan tää Belgia nyt yks työmaa. Ei siitä sen enempää, sillä Luxemburgin raja häämöttää.
Kuten kanta-asiakkaat jo tietääkin, niin kävin kouluhommien varjolla Luxemburgissa jo kerran aiemmin. Miisakin oli joskus menneisyydessä pyörähtäny pääkaupungin laitamilla, mutta nyt oli siis kummankin eka kerta ines skenes ilman sen kummempia vastuita painamassa. Sää oli kuin morsian, eli kylmä ja arvaamaton, mutta maisemat on kyllä niin henkeäsalpaavat, että ei paremmasta väliä. Koko kaupunki on niin hämmentävä sekoitus yli tuhatvuotisia linnotuksia ja modernista modernimpaa arkkitehtuuria ja pankkibisnestä, että rahalle saa kyllä vastinetta, vaikka kyse onkin yks maailman rikkaimmista valtioista. Jos arkkitehtuuri ei vielä sytytä, niin kaupunkia halkova Petrusse-laakso ja kasematit (en vittu tiiä miten ne kääntyy suomeks) tarjoo kyllä näkemistä vähän ärmymmällekin ReissuRepelle™. Löydettiin vielä kunnon hyvä neljän tähden hotelli aivan keskustasta naurettavaan sadan euron hintaan, niin ei voi muuta sanoo kun hattuu nostaa miten harvinaisen onnistunu reissu saatiin aikaseks. Seuraavana päivänä rymyttiin Liegen kautta Maastrichtiin, missä nähtiin ne harvat mäet mitä Alankomaiden alueelta saattaa löytää! Kotiin oli kuitenkin muutaman päivän junassa istumisen jälkeen mukava palata.
Uusivuosi kolkutteli heti reissun jälkeen ovelle, mutta raketit jäi tällä kertaa ostamatta ja ampumatta. Tämä ei kuitenkaan haitannu, sillä kun 180 000 ihmistä lyödään tämmöselle kärpäsenpaskan kokoselle alueelle rajattoman rakettimäärän kanssa heilumaan, niin ei voi tulla muuta kun sanomista. Vietettiin siis hyvin gezellig ilta kotosalla hyvän ruoan parissa ja kyttäilemällä muiden ilotulitteita. Puolilta öin kuitenkin alko semmonen rumputuli joka puolella, etten oikeesti oo nähny ikinä mitään vastaavaa. Joo, varmasti isot ilotulitukset on näyttäviä ja synkattu musiikkiin ja vaikka mitä, mutta tää oli jotain uskomatonta. Varsinkin etelässä koko taivas oli aivan rakettien valaisema noin puolen tunnin ajan, kunnes pauke alko vähitellen hiipua, mutta vasta joskus klo 0:50 kykeni irrottautumaan ikkunan äärestä, koska se valoshow oli vaan jotain sanoinkuvailematonta. Ja kaikki se oli toisistaan riippumattomien ihmisten luoma ilmiö, josta me lokit sitten saatiin nauttia. Ei pöllömpää.
Heti tammikuun ekalla viikolla sitten palattiin kouluhommiin, mutta mulla ei ollu enää kun kaks luentoo ja hollannin kielen suullinen tentti tekemättä ennen varsinaista tenttiviikkoo. Kouluhommat läpsyteltiin pois alta ja loppuviikko remuttiin Juhon ja Nooran kanssa vähän siellä sun täällä.
Lauantaina reissattiin vähän erikoisemmin, kun Felix mokoma lainas omaa ökymersuaan meille köyhille, että päästäs näkemään mualimata. Käytiin porukalla Tilburgin laitamilla sijaitsevassa La Trappen trappistiluostarissa/panimossa kierroksella, mikä oli uniikki kokemus niin monella tapaa, että tuli ihan otettu olo. Ostettiin vielä kierroksen jälkeen trappistijuustoo, suklaata ja tietysti OLUTTA kotiintuomisiks. Hartaista tunnelmista jatkettiin rajan yli tähän jo kuuluisaksi muodostuneeseen Bierparadijsiin. Oli suorastaan liikuttavaa huomata, miten myös wanhan koulukunnan oluthipsteri-Juhon parta alko suorastaan vipattaa, kun astuttiin paratiisin karuista mutta niin ihanista porteista peremmälle todistamaan tuota jumalallista näytelmää miehen ja oluen välillä. "Joitain kymmeniä euroja" köyhempänä, mutta lopulta kuitenkin todella paljon rikkaampana, jatkettiin jälleen rajan yli kohti Rijsbergeniä, missä syötiin meikäläiselle tutussa Hollannin parhaassa ravintolassa perinteinen peruna-annos. Jäätelön ja filosofisen fuusioruokapohdiskelun saattelemana palailtiin takasin tukikohtaan, missä ilta sitten jatku oluen ja jälleen, erittäin gezellig illanvieton parissa.
Seuraava kappale sisältää positiivisesti, suorastaan ylistävästi, alkoholijuomaan suhtautuvaa tekstiä. Älä lue jos olet alaikäinen, riskiryhmää, kristillisdemokraattien äänestäjä tai muuten vaan Huono Ihminen.
Ostettiin siis Juho Juhonpoika Juhon kanssa tuolta munkkien pesästä tämmöstä tammitynnyreissä kypsytettyä olvia, joka oli vielä täsmennyksenä erä nro 22:ta. Asiaa tarkemmin tutkailtuani saatoin näin viskimiehenä ilokseni todeta, että ko. pulloteta oli kypsytelty saksalaisissa viskitynnyreissä ennen pitopöytään päätymistä. Odotukset korkealla siis korkattiin tämä harvinaislaatuinen liemi, joka nautittiin asiaankuuluvista, vastahankituista La Trappe-laseista. Now this is the part where shit gets real. Tätä olutta ei oikeen voi kuvata muuten kun sanomalla FUCKING UNREAL! En tajua miten olut voi maistua niin monelle asialle niin selkeästi yhtä aikaa! Niissä tynnyreissä oli näköjään kypsytelty portviiniä ennen viskiä, ja sen kyllä huomas maussa. Tämän lisäks mukana oli tuttu La Trappe-aromi ja miljoona muuta. Paras olut mitä oon tähän mennessä maistanu. Ei muuta.
Tänä aamuna sitten kevyessä kohmelossa junailtiin Amsterdamiin, mutta eihän siitä meinannu taas(kaan) tulla helvettiä, kun tammikuisena off-seasonsunnuntaina helvetilliset turistilaumat ja pilven katku alko taas leijailla vastaan kun Centraalin porteista lähti talsimaan kohti, no, mitä tahansa.
En tiedä oonko saanu ihan väärän käsityksen tästä paikallisesta kulttuurista, mutta vähän surettaa että koko Alankomaiden pääkaupunki ja tunnetuin kohde on tommonen, noh, kaaos. Amsterdam on todella kaunis ja kiehtova kaupunki täynnä historiaa ja jännittäviäkin nähtävyyksiä, mutta kun se kaikkialla vastaan talsii dam-pipot päässä ja taikasätkä suussa Easyjetillä bileviikonloppua viettämään tullu brittienglantia mölöttävä teiniporukka, niin vähän kaupungin luontainen tunnelma kärsii. Ite tykkäsin paljon esimerkiks Haagista, joka on suht iso kaupunki, mutta ilman pilvipörinöissä vetelehtiviä turistimassoja. Siellä pääsee jotenkin paljon lähemmäks just tätä paikallista kulttuuria ja tottakai merta!
Kilometrin verran tekstiä, mutta viimesiä viedään, niin antaa olla. Ens viikolla siis kaks tenttiä ja kouluhommat ois virallisesti paketissa. Porukat tulee käymään loppuviikosta ja lauantaina toistaseks vikan kerran pelikamppeet niskaan Lionsia vastaan. Eipä siinä mitään, varmaan kerran ainakin vielä horisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)