One might think that after living such a long time abroad it would be more or less difficult to adapt to the "new" culture of Finland. Well, all I can say is that now I know how those poor exchange students feel when they first step out of the aircraft at Kuopio airport... -29 degrees celsius felt pretty hardcore after the mellow Dutch weather, where the coldest day of our stay was the final day with -8 degrees celsius.
The comeback could have been a bit smoother, but on the other hand, I like it spicy and exciting! That excitement began already on Dutch soil: the freezing weather caused traffic jams and delays in train services, which on the other hand was not surprising at all... The trip to Schiphol airport took us almost twice as long as normally, but we were there on time after two hours of furious monitoring of the current traffic situation.
We first flew to Stockholm and oh boy it was nice to see snow! I know, the winter has not been favorable in terms of snowfall, but the feeling when the plane descended from the clouds and the wintery landscape opened up before our eyes, was something that I cannot describe.
From Stockholm we flew to Helsinki, where we spent a couple of hours before our connecting flight. It was strange, at first even a bit scary to notice that I could understand every overheard conversation. It felt like I had been granted with a superpower! (Speaking Finnish kind of classifies as a superpower anyways... so they say). Talking to fellow people felt also strange, but in a good way. Effortless, so to say. Anyways, I think that for the first time I actually enjoyed spending time at Helsinki Airport (although the food there was super expensive, BUT THEY HAD RYE BREAD!)
As I said earlier, the weather in Kuopio was arctic, but I didn't mind. We drove to Miisa's family's place and went to sauna for the first time since mid-August! The next day we were supposed to go to my parents' place to get my trusted Volvo back, but we never got too far because Miisa's sister's Opel was completely frozen (the temperature was still below -25 degrees). Finally we managed to get the car and drove straight away to Kuopio to deliver my visa application to Russia. More about that later.
The next day we were supposed to go to school for the first time, but Volvo didn't agree with us. After working properly the day before, the car just wouldn't start after spending the night in the cold. It had never been malfunctioning in the cold before, but we didn't mind, because it just meant that we could have a day off with the cats and Netflix.
As if the weather and the car weren't enough trouble, my tooth that had been treated about a year ago, started to hurt like hell. It felt like getting punched in the face over and over again. With scissors. Apparently it didn't like that the temperature was changing repeatedly from -30 degrees to +80 degrees in the sauna. Now this is the part of the story where Finland is at its best. I called the municipal dentist of Kuopio around 8'o clock, but they were busy and I had to wait for them to call me back. My phone rang at 9:45 and the lady told me that I could have and appointment at 11:00!! On top of that, the whole trip cost me 43 euros, with the treatment and antibiotics included. High taxation apparently has its good sides as well...
After living with Miisa's parents for over a week, we were finally able to move back to our old apartment in Kuopio, where our friend had been residing for the time we were away. Thanks for keeping the flat in such a good shape!
The first couple of weeks might have been a bit rough, but that doesn't take away the overwhelming feeling of happiness that comes with the ice and snow, friends, familiar food, language and Koskenkorva, of course. Netherlands was awesome too and I really could see myself living and working there in the future, but it's just not the same as here.
I thought it would be a proper way to end the final post by expressing my gratitude to the people that made my time in the Netherlands so special and memorable. First of all, thanks to all my fellow students at NHTV. I never knew I could learn so much just by hanging out with this international bunch of intelligent and friendly people! The same goes to the people of FC Breda, thanks for having me! I hope you learned something from me, because I sure did learn a lot during the season. I hope we'll play together again someday.
Danke schön Felix for being so friendly all the time! I hope you buy that camper and pay us a visit sometime in the future. And thanks also for introducing us to your raclette grill, we became the best of friends! The last but not least, Victor, thanks for everything! I can't even express how thankful I am of all the stuff you did for us. Just keep doing what you do, because the Dutch floorball needs people like you to develop, people who just love the sport!
Okay, I think that's it. The end of a great adventure. But certainly not the end of adventures for me!
I mentioned earlier about the Russian visa I applied for. Well, I got it a few days ago, which means that just after a few days of "normal life" I get to pack my bags again. This time I'll be heading south, all the way to the Black Sea and the city of Sochi! I got accepted to a short exchange period in Russian International Olympic University and the trip starts on Saturday. For two weeks I'll be studying sports branding and PR in an environment that is pretty much one of the best places in the world for that. I'm kind of excited and kind of terrified at the same time, since the programme is meant for students who aim for master's degree and who have been working in high ranking positions in national Olympic associations and even in the Olympic Games! And then there is me, just a poor Finnish lad whose work experience is basically from driving a tractor and serving wine. At least I've been watching the Olympic Games on TV... It'll be interesting to see how it goes! I may post some stuff from Sochi to this blog as well, but that remains to be seen... Until then!
torstai 4. helmikuuta 2016
maanantai 18. tammikuuta 2016
TJ1
Vähiin käy ennen kun loppuu. Huomisaamuna olis meininki jättää hyvästit Keski-Euroopalle ja lentää vihdoin ja viimein takasin isäm_maan kylmään syleilyyn. Ihan mukava on kuitenkin palailla kotiin ja tutuille hommille pitkän reissun jälkeen.
Tentit meni ihan mukavasti, joka on hyvä myös siltäkin kantilta ettei tarvii lentää enää takasin uusintoihin! Vikat sählypelitkin pelailtiin tuossa lauantaina, mutta siitä matsista ei nyt mitään varsinaista spektaakkelia muodostunu. Voitettiin todella läpsytellen jotain 7-2 ja niin sai meikäläisen ura Hollannin divarissa päätöksensä (toistaiseksi!). Matsin jälkeen hieman olvia joukkuekavereiden kanssa ja illalla Felixin kanssa raclettee. Toimiva päivä kaikin puolin!
Sunnuntaina siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon, joka olikin vähän tiukempi työmaa mitä ensin luulin. Ei taida tuo meidän vuokranantaja nimittäin olla mitään koti-ihmisiä, sillä esimerkiks suihkussa oli niin jumalattomat kerrokset kalkkia, että meinas usko loppua parin tunnin hinkkaamisen jälkeen... puhdasta tuli kuitenkin lopulta!
Vikoista tavaroista päästiin eroon, eli ruoat dumpattiin naapurille ja ylimääräset peitot lähti nyt ilmeisesti Saksan pakolaisille, ainakin niin tuo Felix puheli. Kamppeet on ollu pakattuna jo jonkun aikaa ja kyyti lentokentälle on järkätty. Nyt ei oikeestaan oo jäljellä mitään muuta kun jumalaton läjä paperihommia kotiinpaluun jälkeen ja tietysti paluu arkeen ja pakkaseen.
Kirjottelen vielä kerran koko reissun nippuun kunhan jaksan, mutta sitten saa kyllä jo luvan riittää!
Tentit meni ihan mukavasti, joka on hyvä myös siltäkin kantilta ettei tarvii lentää enää takasin uusintoihin! Vikat sählypelitkin pelailtiin tuossa lauantaina, mutta siitä matsista ei nyt mitään varsinaista spektaakkelia muodostunu. Voitettiin todella läpsytellen jotain 7-2 ja niin sai meikäläisen ura Hollannin divarissa päätöksensä (toistaiseksi!). Matsin jälkeen hieman olvia joukkuekavereiden kanssa ja illalla Felixin kanssa raclettee. Toimiva päivä kaikin puolin!
Sunnuntaina siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon, joka olikin vähän tiukempi työmaa mitä ensin luulin. Ei taida tuo meidän vuokranantaja nimittäin olla mitään koti-ihmisiä, sillä esimerkiks suihkussa oli niin jumalattomat kerrokset kalkkia, että meinas usko loppua parin tunnin hinkkaamisen jälkeen... puhdasta tuli kuitenkin lopulta!
Vikoista tavaroista päästiin eroon, eli ruoat dumpattiin naapurille ja ylimääräset peitot lähti nyt ilmeisesti Saksan pakolaisille, ainakin niin tuo Felix puheli. Kamppeet on ollu pakattuna jo jonkun aikaa ja kyyti lentokentälle on järkätty. Nyt ei oikeestaan oo jäljellä mitään muuta kun jumalaton läjä paperihommia kotiinpaluun jälkeen ja tietysti paluu arkeen ja pakkaseen.
Kirjottelen vielä kerran koko reissun nippuun kunhan jaksan, mutta sitten saa kyllä jo luvan riittää!
maanantai 11. tammikuuta 2016
Hyvääääää iltaa, on taas mahottomasti juttua kerrottavaks!
Viimeks horisin tuosta Benelux-maitten reilipassista ja totta tosiaan käytiin heittämässä pientä reissua Brysseliin, Luxemburgiin ja Maastrichtiin heti joulun jälkeen.
Bryssel oli ensimmäinen rasti ja suunnitelmissa oli käydä ainakin tsekkaamassa joulumarkkinat sekä sitten Delirium Cafe, jossa on maailman suurin, kyllä maailman suurin, olutvalikoima. 2400 erilaista tuotetta ja Guinnessin ennätyskirjan serifikaatti seinällä takaa sen, että vaativampikin hipsteri viihtyy niillä lauteilla. Kapakkahan on venka siinä mielessä, että yläkerrassa on tap house, jossa on 23 erilaista hanaolutta, jotka vaihtelee aina sillon tällöin. Alakerrassa sitten on se real deal, eli pullotarjoilu. Raamatun paksuutta lähentelevästä listasta pystyy valkkaamaan sen täydellisen oluen, olkoon se sitten Tansaniasta tai ihan vaan Lapin Kultaa, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Ite join hanapuolella nimikko-oluen, eli Delirium Tremensin ja alakerrassa jotain hupsun makusta lambicia. Hieno paikka kaikin puolin ja vielä kun musiikki koostuu mm. grungesta ja Lemmystä, niin mikäs siinä istuksiessa. Pikkupierussa siitä sitten hotellia kohti rymyämään. Saatiin huone viidelläkympillä, mutta jekku oli se, että hotelli oli vähän epäilyttävällä alueella, missä maksulliset naiset, miehet ja siltä väliltä olevat henkilöt parveili asiakkaiden toivossa. Huone itessään oli mahtava, mutta koko kaupungin ilmapiiri oli vähän jotenkin pelottava. Ehkä niillä jo Antwerpenissä tavatuilla armeijan miehillä saatto olla vaikutusta asiaan, varsinkin kun niitä maastopukusia miehiä parveili aivan joka nurkalla. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin kohti Luxemburgia.
Belgiahan on jakautunu kahtia ranskankieliseen ja flaamin-, eli hollanninkieliseen osaan, mutta Bryssel on sopiva sekotus niitä kumpaakin. Esimerkki: tullessa Hollannin puolelta junakuulutukset tuli neljällä kielellä (NED, FRA, GER, ENG), kun taas Brysselistä lähdettäessä kuulutettiin ensin kahdella ensin mainitulla kielellä, mutta kun juna ylitti rajan ranskankieliselle puolelle, niin myös kuulutukset ja junan led-opastaulut muuttu myös täysin ranskankielisiks! Todistanee sen, että asioista saa tehtyä monimutkasia, kunhan vaan on tarpeeks ylimielinen ja hankala. Mikä näitä ranskanpullia oikein vaivaa.... Ei sillä että flaamilaiset ois aina sen järkevämpiä, mutta onhan tää Belgia nyt yks työmaa. Ei siitä sen enempää, sillä Luxemburgin raja häämöttää.
Kuten kanta-asiakkaat jo tietääkin, niin kävin kouluhommien varjolla Luxemburgissa jo kerran aiemmin. Miisakin oli joskus menneisyydessä pyörähtäny pääkaupungin laitamilla, mutta nyt oli siis kummankin eka kerta ines skenes ilman sen kummempia vastuita painamassa. Sää oli kuin morsian, eli kylmä ja arvaamaton, mutta maisemat on kyllä niin henkeäsalpaavat, että ei paremmasta väliä. Koko kaupunki on niin hämmentävä sekoitus yli tuhatvuotisia linnotuksia ja modernista modernimpaa arkkitehtuuria ja pankkibisnestä, että rahalle saa kyllä vastinetta, vaikka kyse onkin yks maailman rikkaimmista valtioista. Jos arkkitehtuuri ei vielä sytytä, niin kaupunkia halkova Petrusse-laakso ja kasematit (en vittu tiiä miten ne kääntyy suomeks) tarjoo kyllä näkemistä vähän ärmymmällekin ReissuRepelle™. Löydettiin vielä kunnon hyvä neljän tähden hotelli aivan keskustasta naurettavaan sadan euron hintaan, niin ei voi muuta sanoo kun hattuu nostaa miten harvinaisen onnistunu reissu saatiin aikaseks. Seuraavana päivänä rymyttiin Liegen kautta Maastrichtiin, missä nähtiin ne harvat mäet mitä Alankomaiden alueelta saattaa löytää! Kotiin oli kuitenkin muutaman päivän junassa istumisen jälkeen mukava palata.
Uusivuosi kolkutteli heti reissun jälkeen ovelle, mutta raketit jäi tällä kertaa ostamatta ja ampumatta. Tämä ei kuitenkaan haitannu, sillä kun 180 000 ihmistä lyödään tämmöselle kärpäsenpaskan kokoselle alueelle rajattoman rakettimäärän kanssa heilumaan, niin ei voi tulla muuta kun sanomista. Vietettiin siis hyvin gezellig ilta kotosalla hyvän ruoan parissa ja kyttäilemällä muiden ilotulitteita. Puolilta öin kuitenkin alko semmonen rumputuli joka puolella, etten oikeesti oo nähny ikinä mitään vastaavaa. Joo, varmasti isot ilotulitukset on näyttäviä ja synkattu musiikkiin ja vaikka mitä, mutta tää oli jotain uskomatonta. Varsinkin etelässä koko taivas oli aivan rakettien valaisema noin puolen tunnin ajan, kunnes pauke alko vähitellen hiipua, mutta vasta joskus klo 0:50 kykeni irrottautumaan ikkunan äärestä, koska se valoshow oli vaan jotain sanoinkuvailematonta. Ja kaikki se oli toisistaan riippumattomien ihmisten luoma ilmiö, josta me lokit sitten saatiin nauttia. Ei pöllömpää.
Heti tammikuun ekalla viikolla sitten palattiin kouluhommiin, mutta mulla ei ollu enää kun kaks luentoo ja hollannin kielen suullinen tentti tekemättä ennen varsinaista tenttiviikkoo. Kouluhommat läpsyteltiin pois alta ja loppuviikko remuttiin Juhon ja Nooran kanssa vähän siellä sun täällä.
Lauantaina reissattiin vähän erikoisemmin, kun Felix mokoma lainas omaa ökymersuaan meille köyhille, että päästäs näkemään mualimata. Käytiin porukalla Tilburgin laitamilla sijaitsevassa La Trappen trappistiluostarissa/panimossa kierroksella, mikä oli uniikki kokemus niin monella tapaa, että tuli ihan otettu olo. Ostettiin vielä kierroksen jälkeen trappistijuustoo, suklaata ja tietysti OLUTTA kotiintuomisiks. Hartaista tunnelmista jatkettiin rajan yli tähän jo kuuluisaksi muodostuneeseen Bierparadijsiin. Oli suorastaan liikuttavaa huomata, miten myös wanhan koulukunnan oluthipsteri-Juhon parta alko suorastaan vipattaa, kun astuttiin paratiisin karuista mutta niin ihanista porteista peremmälle todistamaan tuota jumalallista näytelmää miehen ja oluen välillä. "Joitain kymmeniä euroja" köyhempänä, mutta lopulta kuitenkin todella paljon rikkaampana, jatkettiin jälleen rajan yli kohti Rijsbergeniä, missä syötiin meikäläiselle tutussa Hollannin parhaassa ravintolassa perinteinen peruna-annos. Jäätelön ja filosofisen fuusioruokapohdiskelun saattelemana palailtiin takasin tukikohtaan, missä ilta sitten jatku oluen ja jälleen, erittäin gezellig illanvieton parissa.
Seuraava kappale sisältää positiivisesti, suorastaan ylistävästi, alkoholijuomaan suhtautuvaa tekstiä. Älä lue jos olet alaikäinen, riskiryhmää, kristillisdemokraattien äänestäjä tai muuten vaan Huono Ihminen.
Ostettiin siis Juho Juhonpoika Juhon kanssa tuolta munkkien pesästä tämmöstä tammitynnyreissä kypsytettyä olvia, joka oli vielä täsmennyksenä erä nro 22:ta. Asiaa tarkemmin tutkailtuani saatoin näin viskimiehenä ilokseni todeta, että ko. pulloteta oli kypsytelty saksalaisissa viskitynnyreissä ennen pitopöytään päätymistä. Odotukset korkealla siis korkattiin tämä harvinaislaatuinen liemi, joka nautittiin asiaankuuluvista, vastahankituista La Trappe-laseista. Now this is the part where shit gets real. Tätä olutta ei oikeen voi kuvata muuten kun sanomalla FUCKING UNREAL! En tajua miten olut voi maistua niin monelle asialle niin selkeästi yhtä aikaa! Niissä tynnyreissä oli näköjään kypsytelty portviiniä ennen viskiä, ja sen kyllä huomas maussa. Tämän lisäks mukana oli tuttu La Trappe-aromi ja miljoona muuta. Paras olut mitä oon tähän mennessä maistanu. Ei muuta.
Tänä aamuna sitten kevyessä kohmelossa junailtiin Amsterdamiin, mutta eihän siitä meinannu taas(kaan) tulla helvettiä, kun tammikuisena off-seasonsunnuntaina helvetilliset turistilaumat ja pilven katku alko taas leijailla vastaan kun Centraalin porteista lähti talsimaan kohti, no, mitä tahansa.
En tiedä oonko saanu ihan väärän käsityksen tästä paikallisesta kulttuurista, mutta vähän surettaa että koko Alankomaiden pääkaupunki ja tunnetuin kohde on tommonen, noh, kaaos. Amsterdam on todella kaunis ja kiehtova kaupunki täynnä historiaa ja jännittäviäkin nähtävyyksiä, mutta kun se kaikkialla vastaan talsii dam-pipot päässä ja taikasätkä suussa Easyjetillä bileviikonloppua viettämään tullu brittienglantia mölöttävä teiniporukka, niin vähän kaupungin luontainen tunnelma kärsii. Ite tykkäsin paljon esimerkiks Haagista, joka on suht iso kaupunki, mutta ilman pilvipörinöissä vetelehtiviä turistimassoja. Siellä pääsee jotenkin paljon lähemmäks just tätä paikallista kulttuuria ja tottakai merta!
Kilometrin verran tekstiä, mutta viimesiä viedään, niin antaa olla. Ens viikolla siis kaks tenttiä ja kouluhommat ois virallisesti paketissa. Porukat tulee käymään loppuviikosta ja lauantaina toistaseks vikan kerran pelikamppeet niskaan Lionsia vastaan. Eipä siinä mitään, varmaan kerran ainakin vielä horisen.
Viimeks horisin tuosta Benelux-maitten reilipassista ja totta tosiaan käytiin heittämässä pientä reissua Brysseliin, Luxemburgiin ja Maastrichtiin heti joulun jälkeen.
Bryssel oli ensimmäinen rasti ja suunnitelmissa oli käydä ainakin tsekkaamassa joulumarkkinat sekä sitten Delirium Cafe, jossa on maailman suurin, kyllä maailman suurin, olutvalikoima. 2400 erilaista tuotetta ja Guinnessin ennätyskirjan serifikaatti seinällä takaa sen, että vaativampikin hipsteri viihtyy niillä lauteilla. Kapakkahan on venka siinä mielessä, että yläkerrassa on tap house, jossa on 23 erilaista hanaolutta, jotka vaihtelee aina sillon tällöin. Alakerrassa sitten on se real deal, eli pullotarjoilu. Raamatun paksuutta lähentelevästä listasta pystyy valkkaamaan sen täydellisen oluen, olkoon se sitten Tansaniasta tai ihan vaan Lapin Kultaa, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Ite join hanapuolella nimikko-oluen, eli Delirium Tremensin ja alakerrassa jotain hupsun makusta lambicia. Hieno paikka kaikin puolin ja vielä kun musiikki koostuu mm. grungesta ja Lemmystä, niin mikäs siinä istuksiessa. Pikkupierussa siitä sitten hotellia kohti rymyämään. Saatiin huone viidelläkympillä, mutta jekku oli se, että hotelli oli vähän epäilyttävällä alueella, missä maksulliset naiset, miehet ja siltä väliltä olevat henkilöt parveili asiakkaiden toivossa. Huone itessään oli mahtava, mutta koko kaupungin ilmapiiri oli vähän jotenkin pelottava. Ehkä niillä jo Antwerpenissä tavatuilla armeijan miehillä saatto olla vaikutusta asiaan, varsinkin kun niitä maastopukusia miehiä parveili aivan joka nurkalla. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin kohti Luxemburgia.
Belgiahan on jakautunu kahtia ranskankieliseen ja flaamin-, eli hollanninkieliseen osaan, mutta Bryssel on sopiva sekotus niitä kumpaakin. Esimerkki: tullessa Hollannin puolelta junakuulutukset tuli neljällä kielellä (NED, FRA, GER, ENG), kun taas Brysselistä lähdettäessä kuulutettiin ensin kahdella ensin mainitulla kielellä, mutta kun juna ylitti rajan ranskankieliselle puolelle, niin myös kuulutukset ja junan led-opastaulut muuttu myös täysin ranskankielisiks! Todistanee sen, että asioista saa tehtyä monimutkasia, kunhan vaan on tarpeeks ylimielinen ja hankala. Mikä näitä ranskanpullia oikein vaivaa.... Ei sillä että flaamilaiset ois aina sen järkevämpiä, mutta onhan tää Belgia nyt yks työmaa. Ei siitä sen enempää, sillä Luxemburgin raja häämöttää.
Kuten kanta-asiakkaat jo tietääkin, niin kävin kouluhommien varjolla Luxemburgissa jo kerran aiemmin. Miisakin oli joskus menneisyydessä pyörähtäny pääkaupungin laitamilla, mutta nyt oli siis kummankin eka kerta ines skenes ilman sen kummempia vastuita painamassa. Sää oli kuin morsian, eli kylmä ja arvaamaton, mutta maisemat on kyllä niin henkeäsalpaavat, että ei paremmasta väliä. Koko kaupunki on niin hämmentävä sekoitus yli tuhatvuotisia linnotuksia ja modernista modernimpaa arkkitehtuuria ja pankkibisnestä, että rahalle saa kyllä vastinetta, vaikka kyse onkin yks maailman rikkaimmista valtioista. Jos arkkitehtuuri ei vielä sytytä, niin kaupunkia halkova Petrusse-laakso ja kasematit (en vittu tiiä miten ne kääntyy suomeks) tarjoo kyllä näkemistä vähän ärmymmällekin ReissuRepelle™. Löydettiin vielä kunnon hyvä neljän tähden hotelli aivan keskustasta naurettavaan sadan euron hintaan, niin ei voi muuta sanoo kun hattuu nostaa miten harvinaisen onnistunu reissu saatiin aikaseks. Seuraavana päivänä rymyttiin Liegen kautta Maastrichtiin, missä nähtiin ne harvat mäet mitä Alankomaiden alueelta saattaa löytää! Kotiin oli kuitenkin muutaman päivän junassa istumisen jälkeen mukava palata.
Uusivuosi kolkutteli heti reissun jälkeen ovelle, mutta raketit jäi tällä kertaa ostamatta ja ampumatta. Tämä ei kuitenkaan haitannu, sillä kun 180 000 ihmistä lyödään tämmöselle kärpäsenpaskan kokoselle alueelle rajattoman rakettimäärän kanssa heilumaan, niin ei voi tulla muuta kun sanomista. Vietettiin siis hyvin gezellig ilta kotosalla hyvän ruoan parissa ja kyttäilemällä muiden ilotulitteita. Puolilta öin kuitenkin alko semmonen rumputuli joka puolella, etten oikeesti oo nähny ikinä mitään vastaavaa. Joo, varmasti isot ilotulitukset on näyttäviä ja synkattu musiikkiin ja vaikka mitä, mutta tää oli jotain uskomatonta. Varsinkin etelässä koko taivas oli aivan rakettien valaisema noin puolen tunnin ajan, kunnes pauke alko vähitellen hiipua, mutta vasta joskus klo 0:50 kykeni irrottautumaan ikkunan äärestä, koska se valoshow oli vaan jotain sanoinkuvailematonta. Ja kaikki se oli toisistaan riippumattomien ihmisten luoma ilmiö, josta me lokit sitten saatiin nauttia. Ei pöllömpää.
Heti tammikuun ekalla viikolla sitten palattiin kouluhommiin, mutta mulla ei ollu enää kun kaks luentoo ja hollannin kielen suullinen tentti tekemättä ennen varsinaista tenttiviikkoo. Kouluhommat läpsyteltiin pois alta ja loppuviikko remuttiin Juhon ja Nooran kanssa vähän siellä sun täällä.
Lauantaina reissattiin vähän erikoisemmin, kun Felix mokoma lainas omaa ökymersuaan meille köyhille, että päästäs näkemään mualimata. Käytiin porukalla Tilburgin laitamilla sijaitsevassa La Trappen trappistiluostarissa/panimossa kierroksella, mikä oli uniikki kokemus niin monella tapaa, että tuli ihan otettu olo. Ostettiin vielä kierroksen jälkeen trappistijuustoo, suklaata ja tietysti OLUTTA kotiintuomisiks. Hartaista tunnelmista jatkettiin rajan yli tähän jo kuuluisaksi muodostuneeseen Bierparadijsiin. Oli suorastaan liikuttavaa huomata, miten myös wanhan koulukunnan oluthipsteri-Juhon parta alko suorastaan vipattaa, kun astuttiin paratiisin karuista mutta niin ihanista porteista peremmälle todistamaan tuota jumalallista näytelmää miehen ja oluen välillä. "Joitain kymmeniä euroja" köyhempänä, mutta lopulta kuitenkin todella paljon rikkaampana, jatkettiin jälleen rajan yli kohti Rijsbergeniä, missä syötiin meikäläiselle tutussa Hollannin parhaassa ravintolassa perinteinen peruna-annos. Jäätelön ja filosofisen fuusioruokapohdiskelun saattelemana palailtiin takasin tukikohtaan, missä ilta sitten jatku oluen ja jälleen, erittäin gezellig illanvieton parissa.
Seuraava kappale sisältää positiivisesti, suorastaan ylistävästi, alkoholijuomaan suhtautuvaa tekstiä. Älä lue jos olet alaikäinen, riskiryhmää, kristillisdemokraattien äänestäjä tai muuten vaan Huono Ihminen.
Ostettiin siis Juho Juhonpoika Juhon kanssa tuolta munkkien pesästä tämmöstä tammitynnyreissä kypsytettyä olvia, joka oli vielä täsmennyksenä erä nro 22:ta. Asiaa tarkemmin tutkailtuani saatoin näin viskimiehenä ilokseni todeta, että ko. pulloteta oli kypsytelty saksalaisissa viskitynnyreissä ennen pitopöytään päätymistä. Odotukset korkealla siis korkattiin tämä harvinaislaatuinen liemi, joka nautittiin asiaankuuluvista, vastahankituista La Trappe-laseista. Now this is the part where shit gets real. Tätä olutta ei oikeen voi kuvata muuten kun sanomalla FUCKING UNREAL! En tajua miten olut voi maistua niin monelle asialle niin selkeästi yhtä aikaa! Niissä tynnyreissä oli näköjään kypsytelty portviiniä ennen viskiä, ja sen kyllä huomas maussa. Tämän lisäks mukana oli tuttu La Trappe-aromi ja miljoona muuta. Paras olut mitä oon tähän mennessä maistanu. Ei muuta.
Tänä aamuna sitten kevyessä kohmelossa junailtiin Amsterdamiin, mutta eihän siitä meinannu taas(kaan) tulla helvettiä, kun tammikuisena off-seasonsunnuntaina helvetilliset turistilaumat ja pilven katku alko taas leijailla vastaan kun Centraalin porteista lähti talsimaan kohti, no, mitä tahansa.
En tiedä oonko saanu ihan väärän käsityksen tästä paikallisesta kulttuurista, mutta vähän surettaa että koko Alankomaiden pääkaupunki ja tunnetuin kohde on tommonen, noh, kaaos. Amsterdam on todella kaunis ja kiehtova kaupunki täynnä historiaa ja jännittäviäkin nähtävyyksiä, mutta kun se kaikkialla vastaan talsii dam-pipot päässä ja taikasätkä suussa Easyjetillä bileviikonloppua viettämään tullu brittienglantia mölöttävä teiniporukka, niin vähän kaupungin luontainen tunnelma kärsii. Ite tykkäsin paljon esimerkiks Haagista, joka on suht iso kaupunki, mutta ilman pilvipörinöissä vetelehtiviä turistimassoja. Siellä pääsee jotenkin paljon lähemmäks just tätä paikallista kulttuuria ja tottakai merta!
Kilometrin verran tekstiä, mutta viimesiä viedään, niin antaa olla. Ens viikolla siis kaks tenttiä ja kouluhommat ois virallisesti paketissa. Porukat tulee käymään loppuviikosta ja lauantaina toistaseks vikan kerran pelikamppeet niskaan Lionsia vastaan. Eipä siinä mitään, varmaan kerran ainakin vielä horisen.
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Joulun pyhät alkaa olla lusittu ja lahjojen määrästä päätellen olin oikein kilttinä! Lunta ei näkyny muualla kun Eurosportin ampumahiihtokoosteissa ja kinkku oli Ikeasta, mutta kyllä niillä jonkunlaisen köyhän miehen joulujuhlan sai aikaseks. Herr F aus Deutschland lainas meille vielä raclettegrilliään, eli joulu vietettiin suomalais-hollantilais-sveitsiläis-saksalais-belgialaisin menoin tällä kertaa. Saksa ja Belgia soluttautu tällä kertaa sillä muotoa, että Miisa sai Saksassa asustelevalta täti-ihmiseltä joulupaketin ja Belgiasta tuotiin olutta niin helvetin paljon ettei jääkaappiin edes mahtunu. Ei voi kun ihmetellä, että mistä se kaikki taito on lähtösin...
Viimeks horisin jotain, että käydään Antwerpenissä kahtomassa Star Warsia, ja näin myös tapahtui! Sitä ennen tehtiin stoppi Bierparadijsissa, joka oli kyllä vähintään yhtä odotettu tapahtuma kun mitä tuo leffa. Olutta tuli ostettua, noh, kymmenillä euroilla, mutta tähän mennessä oon kyllä ollu tyytyväinen kaikkiin ostoksiin. Erityismainintana heräteostoksena mukaan tarttunu Ster Pils-lava, hinta 5€ plus pantti! Paikallistakin paikallisempi merkki, jonka hinta-laatusuhde on erittäin kohdallaan. Poikkeuksellista tällä reissulla oli se, että "juon ehkä kymmenen bissee vuodessa"-Victor osti kerralla parin vuoden varastot täyteen hyödyntämällä tuon samaisen 5€ tarjouksen... Naapurillekin ostettiin joululahjaks Leffen maistelulaatikko, joka tuli näköjään maisteltua samana iltana, koska sattumalta ko. herralla oli synttäribileet just samana päivänä, gefeliciteerd!
Kaljakorien kilistessä takakontissa/takapenkillä/miisan sylissä päästiin jatkamaan matkaa kohti Antwerpeniä ja tätä kuuluisaa Kinepolis-elokuvakompleksia, joka on joko Euroopan suurin tai toisiks suurin leffateatteri, en muista varmaks kumpi on totta. Eniweis, saavuttiin paikalle pari tuntia etupeltoon ja otettiin liput haltuun LASER ULTRA 3D-näytökseen, eli hommat oli ns. isollaan! Jos meillä oli hommat isollaan, niin on myös Belgian turvallisuusihmisillä, ainakin päätellen siitä poliisien ja rynnäkkökiväärien määrästä mikä siellä leffateatterin aulassa tuli vastaan. Kansallinen terroriuhkataso on 3/4, eli armeijan pojatkin on päässy liittymään terrorisminvastaisiin kekkereihin.
Elämäni kalleimman ja ehkä huonoimman kebab-annoksen jälkeen lähdettiin vetelehtimään kohti salia. Ruokahetken aikana aula oli pamahtanu täyteen ihmisiä ja vaikka sun mitä helvetin avaruusmatkailijoita. Lisäks paikalla oli bändi, joka veivas Star Warsista tuttuja biisejä Stormtrooperien valvovan silmän alla. Ilmassa oli suuren elokuvajuhlan tuntua. Ite leffa pyöri salissa, johon mahtu noin 700 ihmistä kerralla ja fasiliteetit oli viimesen päälle kunnossa. George Lucas ei taaskaan pettäny, vaan tarjolla oli kyllä hyvä leffa, joskaan ei nyt ihan mikään tajunnanräjäyttävä kokemus. TJ pari vuotta jatko-osaan, odottavan aika on pitkä!
Viikon kotona lösötyksen jälkeen lähetään vihdoin ulkomaailmaan, eli jo aikasemmin mainittu Benelux-reilipassi vihitään käyttöön huomenaamuna kun suunnataan kohti EU:n pääkaupunkia, eli Brysseliä. Ohjelmassa joulumarkkinoiden (kyllä, joulu) koluamista, olutta, ruokaa ja todennäköisesti myös terrorismin vastasia joukkoja. Tiistaina mennään Luxemburg Cityyn ja keskiviikkona tehdään stoppi Maastrichtissa, josta sitten hujautetaan takasin kotia uuttavuotta juhlimaan. Siitä viikko, niin saadaan julumetun herrasväki tänne muutamaks päiväks maailman menoa ihmettelemään. Siitä viikko, niin omat vanhemmat tulee, ja siitä viikko niin ollaan jo Juurikan saunan lauteilla istumassa. Nyt keskityn dartsin kahtomiseen, appiukon näkönen äijä heittämässä! Palataan asiaan joskus sitten ens viikolla, ehkä.
Viimeks horisin jotain, että käydään Antwerpenissä kahtomassa Star Warsia, ja näin myös tapahtui! Sitä ennen tehtiin stoppi Bierparadijsissa, joka oli kyllä vähintään yhtä odotettu tapahtuma kun mitä tuo leffa. Olutta tuli ostettua, noh, kymmenillä euroilla, mutta tähän mennessä oon kyllä ollu tyytyväinen kaikkiin ostoksiin. Erityismainintana heräteostoksena mukaan tarttunu Ster Pils-lava, hinta 5€ plus pantti! Paikallistakin paikallisempi merkki, jonka hinta-laatusuhde on erittäin kohdallaan. Poikkeuksellista tällä reissulla oli se, että "juon ehkä kymmenen bissee vuodessa"-Victor osti kerralla parin vuoden varastot täyteen hyödyntämällä tuon samaisen 5€ tarjouksen... Naapurillekin ostettiin joululahjaks Leffen maistelulaatikko, joka tuli näköjään maisteltua samana iltana, koska sattumalta ko. herralla oli synttäribileet just samana päivänä, gefeliciteerd!
Kaljakorien kilistessä takakontissa/takapenkillä/miisan sylissä päästiin jatkamaan matkaa kohti Antwerpeniä ja tätä kuuluisaa Kinepolis-elokuvakompleksia, joka on joko Euroopan suurin tai toisiks suurin leffateatteri, en muista varmaks kumpi on totta. Eniweis, saavuttiin paikalle pari tuntia etupeltoon ja otettiin liput haltuun LASER ULTRA 3D-näytökseen, eli hommat oli ns. isollaan! Jos meillä oli hommat isollaan, niin on myös Belgian turvallisuusihmisillä, ainakin päätellen siitä poliisien ja rynnäkkökiväärien määrästä mikä siellä leffateatterin aulassa tuli vastaan. Kansallinen terroriuhkataso on 3/4, eli armeijan pojatkin on päässy liittymään terrorisminvastaisiin kekkereihin.
Elämäni kalleimman ja ehkä huonoimman kebab-annoksen jälkeen lähdettiin vetelehtimään kohti salia. Ruokahetken aikana aula oli pamahtanu täyteen ihmisiä ja vaikka sun mitä helvetin avaruusmatkailijoita. Lisäks paikalla oli bändi, joka veivas Star Warsista tuttuja biisejä Stormtrooperien valvovan silmän alla. Ilmassa oli suuren elokuvajuhlan tuntua. Ite leffa pyöri salissa, johon mahtu noin 700 ihmistä kerralla ja fasiliteetit oli viimesen päälle kunnossa. George Lucas ei taaskaan pettäny, vaan tarjolla oli kyllä hyvä leffa, joskaan ei nyt ihan mikään tajunnanräjäyttävä kokemus. TJ pari vuotta jatko-osaan, odottavan aika on pitkä!
Viikon kotona lösötyksen jälkeen lähetään vihdoin ulkomaailmaan, eli jo aikasemmin mainittu Benelux-reilipassi vihitään käyttöön huomenaamuna kun suunnataan kohti EU:n pääkaupunkia, eli Brysseliä. Ohjelmassa joulumarkkinoiden (kyllä, joulu) koluamista, olutta, ruokaa ja todennäköisesti myös terrorismin vastasia joukkoja. Tiistaina mennään Luxemburg Cityyn ja keskiviikkona tehdään stoppi Maastrichtissa, josta sitten hujautetaan takasin kotia uuttavuotta juhlimaan. Siitä viikko, niin saadaan julumetun herrasväki tänne muutamaks päiväks maailman menoa ihmettelemään. Siitä viikko, niin omat vanhemmat tulee, ja siitä viikko niin ollaan jo Juurikan saunan lauteilla istumassa. Nyt keskityn dartsin kahtomiseen, appiukon näkönen äijä heittämässä! Palataan asiaan joskus sitten ens viikolla, ehkä.
tiistai 15. joulukuuta 2015
Mahoton homma kun on taas tullu tehtyä kaikkee oikeeta tämän blogin raapimisen sijasta. Tunnin päästä alkaa luento niin jopa sitä tässä taas vähän joutaa kuulumisia kertoo.
Viime postauksessa oli tosiaan puhe että käytiin Rotterdamin merimieskirkon suomalaisille Kunnon Ihmisten joulumarkkinoilla, missä sitten totta tosiaan oli ruisleipää, grillimakkaraa ja mustikkakeittoo yms herkkua myynnissä. Rahat meni, mutta mitäpä pienistä. Käytiin pyörähtämässä myös Rotterdamin keskustassa, joka on kieltämättä hyvin erilainen verrattuna muihin kaupunkeihin missä oon käyny. Lähinnä se pistää silmään, että kaikki on niin uutta ja modernia siinä missä esimerkiks Amsterdamissa on wanhaa kunnon kanaalimaisemaa. Osasyyllinen tähän on tietysti tuo rakas länsinaapuri, joka pommitti Rotterdamin enemmän tai vähemmän paskaks toisessa maailmansodassa. Mutta onpahan koettu.
Oltiin matkassa tämmösillä hienoilla päiväkorteilla, millä sai jyrätä junalla maata ristiin rastiin niin paljon kun sielu sietää. Rotterdamista palattua tuumattiin siis että eiköhän reissata koko rahalla ja lähettiin sitten extempore-reissulle 's-Hertogenboschiin, eli Den Boschiin, joka on Noord-Brabantin provinssin pääkaupunki. Pimeetä oli kun saavuttiin paikan päälle, mutta kaupungista jäi kyllä positiivinen fiilis, koska joka paikka oli täynnä semmosia kiemurtelevia sivukujia, jotka oli täynnä ravintoloita ja ihmisiä. Erittäin lämminhenkinen paikka, suosittelen.
Seuraava viikko taas vetelehdittiin koulussa ilman sen suurempia kertomisen aiheita, mutta viikonloppuna oltiin taas jännän äärellä. Olin nimittäin hölmöyttäni lupautunu Victorin kaveriks Saksaan tuomaroimaan 2. Bundesliigan sählypelejä. Perkele. Lähtö oli joskus mallia helvetin aikasin aamulla ja ekassa pelissä luonnollisesti kärkiporukat vastakkain koko sarjan hulluimman yleisön edessä. Kotijoukkueen organisaatiossa oli pari suomalaistakin mukana, mukava yllätys.
Ite matsissa piti kyllä kiirettä koko 60min, koska matsissa oli sen verran rakkautta ilmassa jo heti alkulämpästä lähtien. Hauskaa oli se, että joukkueet yritti pelata hirveen nopeesti päästä päähän, vaikkei henkilökohtaset taidot sitä oikein sallinukkaan. Tuomarille tämä tarkotti lähinnä päänvaivaa, kun molemmat jengit höökii päätylankusta toiseen ja törmäileevät toisiinsa siinä samalla. Kotijoukkue lopulta hävis dramaattisen ja erittäin kyseenalasen maalin jälkeen 3-4, mutta sanotaanko nyt näin että jos kaks pakkia työntää hyökkääjän oman veskarin päälle, niin siinä vaiheessa on vähän niinkun oma syy, jos pallo livahtaa maaliin siinä rytäkässä. Jokatapauksessa paskat tuomarit ja niin edespäin. Ois voinu mennä paljon paremminkin omalta kohtalta tuo matsi, mutta näitä sattuu.
Aikasemmin oli puhetta että meikäläinen puhaltaa vaan yhen matsin ja tokassa matsissa istun sitten katsomon puolella bratwurstin kera, mutta ei perkele. Eipä oo hetkeen vituttanu niin jämäkästi kun pelin jälkeen kuuli että pääsee vielä nautiskelemaan toisen matsin verran tätä herkkua. Oispa kaljaa.
No eipä auttanu muu kun hypätä autoon ja ajella jonnekin Düsseldorfin lähiöön vetelehtimään kaks tuntia ennen peliä. Kiukun kihinä onneks kerkes laantua siinä ootellessa ja ihmiset oli ihan mukavia, niin matsiin pääs lähtemään ihan hyvillä mielin. Vastakkain oli tällä kertaa pari heikommin sijottunutta joukkuetta, joka kyllä näky selkeesti pelitemmossa. Vaikka jouduttiin viheltämään varmaan neljä tai viis jäähyä, joista yks oli vitonen, niin oli kyllä lopulta tosi helppo peli. Molemmat joukkueet keskitty pelaamaan kitisemisen sijaan ja kunnioittivat toisiaan selkeesti enemmän mitä aamupelin joukkueet. Ottelun kruununa oli kotijoukkueen vika maali, jonka teki eräs vuoden 2001 joulukuussa, eli 13-vuotias poika tyhjiin! Kotijoukkue oli melko hyvillään kun kävin tarjoomassa palloo pojalle muistoks ekasta maalista. Matsin jälkeen saatiin hyvä palaute molemmilta porukoilta ja se kuuluisa ruskea (tällä kertaa valkonen) kirjekuori, eli hyvillä mielin kiinalaisen ravintolan kautta kotia kohti.
Pakko kyllä sanoo että vaikka pelin taso ei silmiä hivelly, niin kyllä nuo saksalaiset vaan osaa tapahtuman luoda. Ekassa matsissa oli aivan jäätävä meteli koko matsin ajan ja tokassa huomas, miten tuo sählyjoukkue on pienen, mutta tiiviin yhteisön juttu. Kaikilla noin 50-70 katsojalla oli nimittäin joukkueen kannatushuivi kaulassa ja koko tapahtumasta jotenkin huoku semmonen positiivinen fiilis. Tätä toivois Suomeenkin enemmän.
Männäviikolla nyt ei taaskaan tapahtunu mitään maailmoja mullistavaa. Perus koulussa vetelehtimistä ja tietokoneella pelailua. Steamilla oli nimittäin sen verran väkevät Black Friday-alet että sorruin ostamaan muun muassa CS:GO:n, joka on luonnollisesti rikastuttanut parisuhdettamme sekä kannustanut fyysiseen aktiivisuuteen. Okei, fyysinen aktiivisuus oli läppä, mutta pakko sanoo että Miisakin on jo päässy koettamaan miltä tuntuu painaa dust kakosessa awikalla terojen aivot pellolle. Pariskuntalaneja odotellessa.
Joulun pyhät lähestyy kovaa vauhtia ja varailtiin tuossa eilissäpäivänä semmonen reilipassi tänne Benelux-maihin, eli käydään eka Brysselissä ja sieltä Luxemburgiin ja kolmantena päivänä Maastrichtin kautta takasin Bredaan. NIIN ja ens viikon maanantaina mennään kahtomaan Star Warsia Euroopan toisiks suurimpaan elokuvateatteriin, joka on tuossa puolen tunnin matkan päässä rajan takana Antwerpenissä. Jehna miten nastaa! Joulun ja UV:n jälkeen ei ookkaan kun yks viikko koulua ja pari koetta ennen kun lähetään takasin Suomeen. Tammikuun alussa saadaan taas vieraita pariin otteeseen, joka on kyllä mukavaa, koska ei täällä liikaa suomituttuja oo näkyny, saas nähä mitä keksitään.
Viime postauksessa oli tosiaan puhe että käytiin Rotterdamin merimieskirkon suomalaisille Kunnon Ihmisten joulumarkkinoilla, missä sitten totta tosiaan oli ruisleipää, grillimakkaraa ja mustikkakeittoo yms herkkua myynnissä. Rahat meni, mutta mitäpä pienistä. Käytiin pyörähtämässä myös Rotterdamin keskustassa, joka on kieltämättä hyvin erilainen verrattuna muihin kaupunkeihin missä oon käyny. Lähinnä se pistää silmään, että kaikki on niin uutta ja modernia siinä missä esimerkiks Amsterdamissa on wanhaa kunnon kanaalimaisemaa. Osasyyllinen tähän on tietysti tuo rakas länsinaapuri, joka pommitti Rotterdamin enemmän tai vähemmän paskaks toisessa maailmansodassa. Mutta onpahan koettu.
Oltiin matkassa tämmösillä hienoilla päiväkorteilla, millä sai jyrätä junalla maata ristiin rastiin niin paljon kun sielu sietää. Rotterdamista palattua tuumattiin siis että eiköhän reissata koko rahalla ja lähettiin sitten extempore-reissulle 's-Hertogenboschiin, eli Den Boschiin, joka on Noord-Brabantin provinssin pääkaupunki. Pimeetä oli kun saavuttiin paikan päälle, mutta kaupungista jäi kyllä positiivinen fiilis, koska joka paikka oli täynnä semmosia kiemurtelevia sivukujia, jotka oli täynnä ravintoloita ja ihmisiä. Erittäin lämminhenkinen paikka, suosittelen.
Seuraava viikko taas vetelehdittiin koulussa ilman sen suurempia kertomisen aiheita, mutta viikonloppuna oltiin taas jännän äärellä. Olin nimittäin hölmöyttäni lupautunu Victorin kaveriks Saksaan tuomaroimaan 2. Bundesliigan sählypelejä. Perkele. Lähtö oli joskus mallia helvetin aikasin aamulla ja ekassa pelissä luonnollisesti kärkiporukat vastakkain koko sarjan hulluimman yleisön edessä. Kotijoukkueen organisaatiossa oli pari suomalaistakin mukana, mukava yllätys.
Ite matsissa piti kyllä kiirettä koko 60min, koska matsissa oli sen verran rakkautta ilmassa jo heti alkulämpästä lähtien. Hauskaa oli se, että joukkueet yritti pelata hirveen nopeesti päästä päähän, vaikkei henkilökohtaset taidot sitä oikein sallinukkaan. Tuomarille tämä tarkotti lähinnä päänvaivaa, kun molemmat jengit höökii päätylankusta toiseen ja törmäileevät toisiinsa siinä samalla. Kotijoukkue lopulta hävis dramaattisen ja erittäin kyseenalasen maalin jälkeen 3-4, mutta sanotaanko nyt näin että jos kaks pakkia työntää hyökkääjän oman veskarin päälle, niin siinä vaiheessa on vähän niinkun oma syy, jos pallo livahtaa maaliin siinä rytäkässä. Jokatapauksessa paskat tuomarit ja niin edespäin. Ois voinu mennä paljon paremminkin omalta kohtalta tuo matsi, mutta näitä sattuu.
Aikasemmin oli puhetta että meikäläinen puhaltaa vaan yhen matsin ja tokassa matsissa istun sitten katsomon puolella bratwurstin kera, mutta ei perkele. Eipä oo hetkeen vituttanu niin jämäkästi kun pelin jälkeen kuuli että pääsee vielä nautiskelemaan toisen matsin verran tätä herkkua. Oispa kaljaa.
No eipä auttanu muu kun hypätä autoon ja ajella jonnekin Düsseldorfin lähiöön vetelehtimään kaks tuntia ennen peliä. Kiukun kihinä onneks kerkes laantua siinä ootellessa ja ihmiset oli ihan mukavia, niin matsiin pääs lähtemään ihan hyvillä mielin. Vastakkain oli tällä kertaa pari heikommin sijottunutta joukkuetta, joka kyllä näky selkeesti pelitemmossa. Vaikka jouduttiin viheltämään varmaan neljä tai viis jäähyä, joista yks oli vitonen, niin oli kyllä lopulta tosi helppo peli. Molemmat joukkueet keskitty pelaamaan kitisemisen sijaan ja kunnioittivat toisiaan selkeesti enemmän mitä aamupelin joukkueet. Ottelun kruununa oli kotijoukkueen vika maali, jonka teki eräs vuoden 2001 joulukuussa, eli 13-vuotias poika tyhjiin! Kotijoukkue oli melko hyvillään kun kävin tarjoomassa palloo pojalle muistoks ekasta maalista. Matsin jälkeen saatiin hyvä palaute molemmilta porukoilta ja se kuuluisa ruskea (tällä kertaa valkonen) kirjekuori, eli hyvillä mielin kiinalaisen ravintolan kautta kotia kohti.
Pakko kyllä sanoo että vaikka pelin taso ei silmiä hivelly, niin kyllä nuo saksalaiset vaan osaa tapahtuman luoda. Ekassa matsissa oli aivan jäätävä meteli koko matsin ajan ja tokassa huomas, miten tuo sählyjoukkue on pienen, mutta tiiviin yhteisön juttu. Kaikilla noin 50-70 katsojalla oli nimittäin joukkueen kannatushuivi kaulassa ja koko tapahtumasta jotenkin huoku semmonen positiivinen fiilis. Tätä toivois Suomeenkin enemmän.
Männäviikolla nyt ei taaskaan tapahtunu mitään maailmoja mullistavaa. Perus koulussa vetelehtimistä ja tietokoneella pelailua. Steamilla oli nimittäin sen verran väkevät Black Friday-alet että sorruin ostamaan muun muassa CS:GO:n, joka on luonnollisesti rikastuttanut parisuhdettamme sekä kannustanut fyysiseen aktiivisuuteen. Okei, fyysinen aktiivisuus oli läppä, mutta pakko sanoo että Miisakin on jo päässy koettamaan miltä tuntuu painaa dust kakosessa awikalla terojen aivot pellolle. Pariskuntalaneja odotellessa.
Joulun pyhät lähestyy kovaa vauhtia ja varailtiin tuossa eilissäpäivänä semmonen reilipassi tänne Benelux-maihin, eli käydään eka Brysselissä ja sieltä Luxemburgiin ja kolmantena päivänä Maastrichtin kautta takasin Bredaan. NIIN ja ens viikon maanantaina mennään kahtomaan Star Warsia Euroopan toisiks suurimpaan elokuvateatteriin, joka on tuossa puolen tunnin matkan päässä rajan takana Antwerpenissä. Jehna miten nastaa! Joulun ja UV:n jälkeen ei ookkaan kun yks viikko koulua ja pari koetta ennen kun lähetään takasin Suomeen. Tammikuun alussa saadaan taas vieraita pariin otteeseen, joka on kyllä mukavaa, koska ei täällä liikaa suomituttuja oo näkyny, saas nähä mitä keksitään.
lauantai 28. marraskuuta 2015
Blogilla on tällä hetkellä 737 lukijaa. Konetyyppi jonka kyydissä on tullu istuttua Eurooppaa ristiin rastiin tässä viime aikoina. Kaupallisen ilmailuhistorian yleisin konetyyppi. Mutta joo, se siitä.
Blogin viikonloppupostaussykli toistaa jälleen itseään, eli viime blogi jäi ennakkoon tulevasta ottelusta ja seuraava blogi, jälleen kerran, sisältää otteluraportin tynkää.
Sanoin että kaksnumeroiset lukemat vastustajan maaliin ois tervetulleet ja omaan maaliin vastaavasti pyöreä nolla ois tervetullut yllätys. Ensimmäinen toive toteutu aika mallikkaasti 14 tehdyn maalin muodossa, mutta nollapeli jäi taas kerran haaveeks. Vastustaja sai, ainakin tilastojen mukaan, aikaan 12 laukausta maalia kohti, joista ensimmäinen lipsahti verkon perille, mutta loput tarttu näppeihin enemmän tai vähemmän tyylikkäästi. Helvetin tylsä peli, mutta onneks alkulämppä oli tehokas niin sai pidettyä lämmön yllä vähän pitempään. 14-1-voitolla siis cupin toiselle kierrokselle, joka meikäläisen osalta jää haaveeks, koska se pelataan joskus kuukausi kotiinpaluun jälkeen.
Kouluhommien päätös alkaa vääjäämättä lähestyä, varsinkin nyt kun tiedetään että millon täältä joutaa kotiin. Tai no onhan tässä vielä kokonaista kolme viikkoo koulutyötä plus kokeet plus joululomat jäljellä, joka tarkottaa sitä että tammikuun kolmannella viikolla ois meininki junailla toistaseks vikaa kertaa Schipholin kentälle ja rykästä jonnekin, missä on oikee talvi. Eli siis näillä näkymin Tukholman ja Helsingin kautta Suomeen. Kyllä, luit oikein. No further comments.
Projektit loppuu aikanaan, mutta onneks tilalle tulee aina uusia, vähintään yhtä mukavia ryhmätöitä. Luxemburg-vääntö saatiin vihdoin kirjoihin ja kansiin, mutta samalla alko uus kurssi entistä mukavampine tehtävineen. Tällä kertaa päästään tutkimaan paikallista kiinalaista vähemmistöö ja kyseisen kansanryhmän matkailutottumuksia. Alun perin opettajat anto tälle rojektille noin viikon deadlinen, joka ois muitten hommien ohessa siis riittäny lähinnä deadlinen lyhyyden hämmästelyyn, kunnes tulivat järkiinsä ja antovat viikon lisää. Nyt sitten seuraavan viikon ajan saa juosta vikkelien kiinalaisten perässä ja koittaa saada niistä jotain infoo irti, koska ei tässä vielä kaikki. Tästä "tutkimuksesta" saatuja tietoja hyödynnetään heti kohta jonkun asiakaskonseptin kehittelyssä ja räätälöinnissä juuri tälle kyseiselle kohderyhmälle. Kuulostaa oikeestaan ihan mukavalta, mutta eiköhän tämäkin saada pilattua jollain vitun pakkoteorialla ja sen sijaan että annettas vaan opiskelijoiden käyttää luovuuttaan ilman mitään helvetin kirjapakkoo. Ymmärrän joo että teoreettiset mallit on joskus ihan tarpeellisia käytännössä ja yleisellä tasolla hyvä ymmärtää, mutta helvetti jos ei pysty yhtä yksinkertasta haastattelututkimusta tekemään ilman ufoteorioiden väkinäistä soveltamista niin kyllä se vähän sylettää.
Vaikka Savonialla opiskelu onkin helvetin löysää, niin siellä ne asiat on sentään vähän käytännönläheisempiä ja jotenkin motivoivampia kun mitä täällä opiskeltavat joutavuudet. Välillä tuntuu että nää ihmiset on täällä koulussa vaan siks kun "koulussa pittää käyä", ilman että kyseenalastaavat näiden helvetin tutkimusten järkevyyden, koska eihän näillä oo mitään tekemistä oikeen minkään kanssa. Kunhan näpelletään. Okei, ehkä en vaan nää tätä kokonaiskuvaa tästä tutkinnosta, mutta kyllä meikäläiselle henkilökohtasesti vois löytyä hyödyllisempiäKIN aiheita opiskeltavaks.
Kokeista on tullu jo joristua jonkun verran, kuin myös siitä, miten ne täällä suoritetaan. Kokeet vedetään hirmu virallisella kaavalla, joka toisaalta vituttaa, mutta toisaalta on hyvä, koska niistä saadaan esim. yksityiskohtaset tilastot opiskelijoiden arvosanajakaumista ynnä muusta. Yks mielenkiintonen numero on läpipääsyprosentti, jonka nyt olettais normaalisti olevan ainakin 75%, mielellään reilusti yli 80%. Täällä prosentit on kuitenkin asettunu jonnekin 50-60% välimaastoon. Minusta se on aivan helvetin kummallista, varsinkin kun ottaa huomioon muutaman asian: opetus on laadukasta, joka toisaalta kyllä sitten vaikuttaa kokeiden arvostelun tiukkuuteen. Ite oon kuitenkin saanu hyvät arvosanat kokeista ilman sen kummempia kommervenkkejä. Toinen juttu on se, että täällä ihmiset maksaa pari tonnia vuodessa tästä koulusta. Itteeni ainakin motivois se, että jos nää kokeet ei mee läpi, niin valahtaa nuo rahat ns. kankkulan kaivoon ja vieläpä ihan omaa saamattomuuttani.
Mutta joo, rehellisesti sanottuna on ollu aikamoinen stressi päällä noista joutavista kouluhommista. Oon ehkä liian ahkera, mutta ottaa aivoon tämä vetelehtimiskulttuuri ja deadlinen kanssa taistelu, joka on suurelta osin itseaiheutettua. Kuulemma semmonen huhu kiertää tuolla koululla, että suomalaiset ja norjalaiset on ihan hulluja. Tekevät kaikki tehtävät helvetisti etuajassa, vaikkei vielä ees tarviis! Kuinka ollakkaan nämä suomalaiset ja norjalaiset on sitten arvosanataulukoissa siellä top20%, mistä lie johtuu...
Huomenna saa unohtaa kouluhommat ihan tosissaan kun lähetään käymään kuuleman mukaan karussa satamakaupungissa, Rotterdamissa. Visiitti ei tällä kertaa kuitenkaan oo mallia turisti, vaan mennään käymään Merimieskirkon järjestämillä suomalaisilla joulumarkkinoilla, josta huhujen mukaan saa Kunnon Ihmisten ruisleipää, eikä tätä paikallista roggebrood-höttöö, joka lähinnä muistuttaa hikistä pohjallista. Niin, ja grillimakkaraa!
Loppuun tilastopläjäys: oon tällä reissulla maistanu Untappd-olutsovelluksen mukaan 53 erilaista olutta, joka tarkottaa noin 0,55 uutta olutta joka päivä! Tätä harrastusta helpottaa se, että jo pelkästään lähimarketin hyllyltä löytyy vajaa satakunta erilaista tuotetta. Lisäksi tänä päivänä ravintolassa hernekeittoa nauttiessani tekemä havainto miellytti silmää näin oluen nautiskelijan näkökulmasta: 0,25 olut maksoi 2€, suurin piirtein samankokonen vesipullo 2,10!
Terveet elämäntavat kaunistavat, joku väittää. Onneks oon valmiiks ruma, niin voi ottaa löysin rantein! Tot ziehns!
Blogin viikonloppupostaussykli toistaa jälleen itseään, eli viime blogi jäi ennakkoon tulevasta ottelusta ja seuraava blogi, jälleen kerran, sisältää otteluraportin tynkää.
Sanoin että kaksnumeroiset lukemat vastustajan maaliin ois tervetulleet ja omaan maaliin vastaavasti pyöreä nolla ois tervetullut yllätys. Ensimmäinen toive toteutu aika mallikkaasti 14 tehdyn maalin muodossa, mutta nollapeli jäi taas kerran haaveeks. Vastustaja sai, ainakin tilastojen mukaan, aikaan 12 laukausta maalia kohti, joista ensimmäinen lipsahti verkon perille, mutta loput tarttu näppeihin enemmän tai vähemmän tyylikkäästi. Helvetin tylsä peli, mutta onneks alkulämppä oli tehokas niin sai pidettyä lämmön yllä vähän pitempään. 14-1-voitolla siis cupin toiselle kierrokselle, joka meikäläisen osalta jää haaveeks, koska se pelataan joskus kuukausi kotiinpaluun jälkeen.
Kouluhommien päätös alkaa vääjäämättä lähestyä, varsinkin nyt kun tiedetään että millon täältä joutaa kotiin. Tai no onhan tässä vielä kokonaista kolme viikkoo koulutyötä plus kokeet plus joululomat jäljellä, joka tarkottaa sitä että tammikuun kolmannella viikolla ois meininki junailla toistaseks vikaa kertaa Schipholin kentälle ja rykästä jonnekin, missä on oikee talvi. Eli siis näillä näkymin Tukholman ja Helsingin kautta Suomeen. Kyllä, luit oikein. No further comments.
Projektit loppuu aikanaan, mutta onneks tilalle tulee aina uusia, vähintään yhtä mukavia ryhmätöitä. Luxemburg-vääntö saatiin vihdoin kirjoihin ja kansiin, mutta samalla alko uus kurssi entistä mukavampine tehtävineen. Tällä kertaa päästään tutkimaan paikallista kiinalaista vähemmistöö ja kyseisen kansanryhmän matkailutottumuksia. Alun perin opettajat anto tälle rojektille noin viikon deadlinen, joka ois muitten hommien ohessa siis riittäny lähinnä deadlinen lyhyyden hämmästelyyn, kunnes tulivat järkiinsä ja antovat viikon lisää. Nyt sitten seuraavan viikon ajan saa juosta vikkelien kiinalaisten perässä ja koittaa saada niistä jotain infoo irti, koska ei tässä vielä kaikki. Tästä "tutkimuksesta" saatuja tietoja hyödynnetään heti kohta jonkun asiakaskonseptin kehittelyssä ja räätälöinnissä juuri tälle kyseiselle kohderyhmälle. Kuulostaa oikeestaan ihan mukavalta, mutta eiköhän tämäkin saada pilattua jollain vitun pakkoteorialla ja sen sijaan että annettas vaan opiskelijoiden käyttää luovuuttaan ilman mitään helvetin kirjapakkoo. Ymmärrän joo että teoreettiset mallit on joskus ihan tarpeellisia käytännössä ja yleisellä tasolla hyvä ymmärtää, mutta helvetti jos ei pysty yhtä yksinkertasta haastattelututkimusta tekemään ilman ufoteorioiden väkinäistä soveltamista niin kyllä se vähän sylettää.
Vaikka Savonialla opiskelu onkin helvetin löysää, niin siellä ne asiat on sentään vähän käytännönläheisempiä ja jotenkin motivoivampia kun mitä täällä opiskeltavat joutavuudet. Välillä tuntuu että nää ihmiset on täällä koulussa vaan siks kun "koulussa pittää käyä", ilman että kyseenalastaavat näiden helvetin tutkimusten järkevyyden, koska eihän näillä oo mitään tekemistä oikeen minkään kanssa. Kunhan näpelletään. Okei, ehkä en vaan nää tätä kokonaiskuvaa tästä tutkinnosta, mutta kyllä meikäläiselle henkilökohtasesti vois löytyä hyödyllisempiäKIN aiheita opiskeltavaks.
Kokeista on tullu jo joristua jonkun verran, kuin myös siitä, miten ne täällä suoritetaan. Kokeet vedetään hirmu virallisella kaavalla, joka toisaalta vituttaa, mutta toisaalta on hyvä, koska niistä saadaan esim. yksityiskohtaset tilastot opiskelijoiden arvosanajakaumista ynnä muusta. Yks mielenkiintonen numero on läpipääsyprosentti, jonka nyt olettais normaalisti olevan ainakin 75%, mielellään reilusti yli 80%. Täällä prosentit on kuitenkin asettunu jonnekin 50-60% välimaastoon. Minusta se on aivan helvetin kummallista, varsinkin kun ottaa huomioon muutaman asian: opetus on laadukasta, joka toisaalta kyllä sitten vaikuttaa kokeiden arvostelun tiukkuuteen. Ite oon kuitenkin saanu hyvät arvosanat kokeista ilman sen kummempia kommervenkkejä. Toinen juttu on se, että täällä ihmiset maksaa pari tonnia vuodessa tästä koulusta. Itteeni ainakin motivois se, että jos nää kokeet ei mee läpi, niin valahtaa nuo rahat ns. kankkulan kaivoon ja vieläpä ihan omaa saamattomuuttani.
Mutta joo, rehellisesti sanottuna on ollu aikamoinen stressi päällä noista joutavista kouluhommista. Oon ehkä liian ahkera, mutta ottaa aivoon tämä vetelehtimiskulttuuri ja deadlinen kanssa taistelu, joka on suurelta osin itseaiheutettua. Kuulemma semmonen huhu kiertää tuolla koululla, että suomalaiset ja norjalaiset on ihan hulluja. Tekevät kaikki tehtävät helvetisti etuajassa, vaikkei vielä ees tarviis! Kuinka ollakkaan nämä suomalaiset ja norjalaiset on sitten arvosanataulukoissa siellä top20%, mistä lie johtuu...
Huomenna saa unohtaa kouluhommat ihan tosissaan kun lähetään käymään kuuleman mukaan karussa satamakaupungissa, Rotterdamissa. Visiitti ei tällä kertaa kuitenkaan oo mallia turisti, vaan mennään käymään Merimieskirkon järjestämillä suomalaisilla joulumarkkinoilla, josta huhujen mukaan saa Kunnon Ihmisten ruisleipää, eikä tätä paikallista roggebrood-höttöö, joka lähinnä muistuttaa hikistä pohjallista. Niin, ja grillimakkaraa!
Loppuun tilastopläjäys: oon tällä reissulla maistanu Untappd-olutsovelluksen mukaan 53 erilaista olutta, joka tarkottaa noin 0,55 uutta olutta joka päivä! Tätä harrastusta helpottaa se, että jo pelkästään lähimarketin hyllyltä löytyy vajaa satakunta erilaista tuotetta. Lisäksi tänä päivänä ravintolassa hernekeittoa nauttiessani tekemä havainto miellytti silmää näin oluen nautiskelijan näkökulmasta: 0,25 olut maksoi 2€, suurin piirtein samankokonen vesipullo 2,10!
Terveet elämäntavat kaunistavat, joku väittää. Onneks oon valmiiks ruma, niin voi ottaa löysin rantein! Tot ziehns!
perjantai 20. marraskuuta 2015
Hirveesti on aikaa siitä, kun viimeks kerkesin blogia kirjottaa ja hirveesti on myös tapahtunu sillä välin. Oli meininki käydä vielä nopsaan kirjottamassa koeviikon loppukaneetti ennen Krakovan reissua, mutta eihän sitä kiireiltään/laiskuudeltaan joutanu.
Joka tapauksessa, koeviikko saatiin kunniakkaasti päätökseen ja tuloksetkin oli ihan mukavia, kun sain molemmista hankalista aineista arvosanan 7,8, joka Suomen mittapuulla on jossain siellä ysin kieppeillä kun ottaa huomioon arvostelun tiukkuuden. Englanti on vielä tuloillaan, mutta kunhan menee läpi ja opintopisteet rapsuu tilille niin se on tärkeintä. Vähän kuumottelin varsinkin toisen kokeen tulosta, koska tuntu että meni ihan persiilleen koko homma, mutta näytti kuitenkin opettajille kelpaavan.
Koeviikon jälkeisenä lauantaina, eli melkein kaks viikkoo sitten, lähdettiin jälleen kohti Eindhovenia ja sieltä vanhan kunnon Ryanairin kyydissä kohti Krakovaa. Reissu oli suorastaan jymymenestys, eikä vähiten sen takia että aivan jumalattomalla tuurilla päästiin kaupungin legendaarisimmalle jazzklubille nautiskelemaan musiikista lauantai-iltana. Reissun kohokohta oli tietysti Foo Fightersin keikka. Musta Barbaari toteaa, että mamun parhaat ystävät on nopeet jalat, mutta täytyy myöntää että oli niistä hyötyä muillekin: päästiin väijymään keikka eturivistä usainboltmaisen kiihdytyksen jälkeen. Oli ehkä parasta ikinä, eipä voi oikeen muuta sanoo. Hauska yksityiskohta: kesken keikan siihen meidän taakse tuli joku juoppo örisemään, joka sitten vähän hermostutti paria n. kaapin kokoista herrasmiestä. Yhtäkkiä huomasin kun kuolleesta kulmasta selän takaa lähestyy tunnistamaton lentävä objekti, joka laskeutuu järkkäreiden jalkojen juureen. Kyseessä oli tämä juopunut sankari, joka oli saanu äkkilähdöt näiden paikallisten sheriffien toimesta ja järkkärit vaan näytti peukkua samalla kun taluttivat juopunutta kulkijaa kohti uloskäyntiä.
Mutta niin, Krakova on kyllä yks hienoimmista kaupungeista missä oon koskaan päässy käymään. Viihtyisä sekä täynnä historiaa, elämää ja kulttuuria. Jazzklubit on mahtavia, kannattaa käydä. Alle parin tunnin matkan päässä on myös mahtavat Wielizckan suolakaivokset ja Auschwitz, joissa ei tällä reissulla keretty käymään, mutta onneks lukion kanssa tuli nuokin kohteet koluttua aikoinaan.
Noniiin ei tässä nyt sentään mitään helvetin lifestyle-matkailu-höttöblogia oo meininki kirjottaa vaan välillä ihan KUNNON MIESTEN JUTUISTA eli URRRHEILUSTA!!
Viime lauantaina käytiin taas sählyhommilla, tällä kertaa Hollannin puolella Den Haagissa ja vastuksena mikäs muukaan kuin Blue Falcons. Oltiin viime pelin dramaattisen purkauksen jälkeen saatu porukka taas kasaan ja puhaltamaan yhteen hiileen, mutta tällä kertaa ongelmana oli lähinnä puhaltajien puute: 6 kenttäpelaajaa. Yhdellä vaihtomiehellä siis käytiin urhoolliseen taistoon parempaa vihulaista vastaan ja onnistuttiin kyllä ennakko-odotuksiin nähden helvetin hyvin. Peli oli pari erää ihan meidän kontrollissa, mutta sitten yks epäonninen AV-läpiajo ja huono pomppu anto Falconsille mahdollisuuden pelata kilpikonnaa loppupelin ajan. Hävittiin 3-6, mutta matsi oli loppunumeroita tiukempi.
Koulussakin on riittäny vaikka mitä jännää, lähinnä vaan siinä että ehditäänkö tehdä tarvittavat jutut deadlineihin mennessä. Vekkuli tarina löytyy myös kerrottavaks tästä kuuluisasta Luxemburg-projektista.
Espanjalainen kaveri sai hommakseen etsiä tietoo menneiden vuosien matkailusuunnitelmista ja kirjotella niistä jonkun näköstä analyysiä tuohon raporttiin. Seuraavana aamuna jätkä sitten pamautti semmosen raportin silmien eteen että oksat pois: neljä sivua täyttä asiaa, täydellisellä englannin kielellä kirjotettuna. Kuulostaa hyvältä, vai mitä?
Epäilyksiä herätti kuitenkin muutama seikka: miten yhdessä yössä voi ehtiä tehdä tämmösen työn, varsinkin kun kaverin englannin kielen taito on mallia ralli, miten minä, joka on kuitenkin löytäny jos jonkinlaista tietoo vaikka minkä kiven alta ei oo sattunu törmäämään näihin kyseisiin tiedonmurusiin koko syksyn aikana? Koko revohkassa ei tietenkään ollu mitään lähdeviittauksia, joka myös viittas jonkunlaisiin kepulikonsteihin.
Ajoin koko paskan netistä löytyvän plagiarismikoneen läpi ja punastahan se alko vilkuttaa. Hämmentävää oli kuitenkin se, että nämä kopioiduiks väitetyt kohdat viittas Lontoon matkailun kehittämissuunnitelmaan. Hieman asiaa tutkittuani sain sitten huomata että ei helvetti, kaverihan on kopioinu suoraan tämän Lontoo-jutun ja vaihtanu vaan Luxemburgin niihin kohtiin missä luki Lontoo!!
Pannu oli suht kuumana, kun kokoonnuttiin keskustelemaan tästä rötöksestä koko ryhmän voimin, mutta ei tämä farssi tähän vielä loppunu. Selityksenä moiselle toiminnalle oli se, että "en tiennyt että näin ei saa tehdä. Espanjassa tämä on ihan ok."
Just.
Nyt sitten koitetaan keksiä, että mitä ihmettä tälle kaverille voidaan antaa tehtäväks ilman, että se ryssii koko tätä kahden kuukauden projektia. Maanantaina ois onneks palautuspäivä, niin päästään tästäkin paskasta erilleen. Kunhan Menee Vittu Läpi.
Huomenna lähetään sitten pelaamaan taas sählyä Nijmegeniin, tuonne jonnekin itärajan tuntumaan. Tällä kertaa pelaillaankin cupin peli ja vastassa on viime kauden nousijajoukkue, joka kauden aiemmassa kohtaamisessa sai kyytiä 9-5, tosin ilman meikäläisen suosiollista avustusta. Näyttäs tällä kertaa olevan tulossa melkein kolme kentällistä ukkoja messiin, joten toivottavasti puhutaan vähintään kaksnumeroisista maalimääristä vastustajan päätyyn ja omaan maaliin mielellään nolla.
Tämän postauksen voinee lopettaa vanhaan viisauteen: "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis". Kävin kaupassa, mutta unohdin ostaa uuden prepaid-kortin. Käyn siis uudestaan. Mielenkiintosta nähdä, että kastunko sateessa vai pysynkö yhtä kuivana kun lähtiessäni, koska vettä tulee vaakatasossa niin kovan tuulen vauhdittamana, että sukat pyörii jaloissa. Oispa lunta (kaljaa)
Joka tapauksessa, koeviikko saatiin kunniakkaasti päätökseen ja tuloksetkin oli ihan mukavia, kun sain molemmista hankalista aineista arvosanan 7,8, joka Suomen mittapuulla on jossain siellä ysin kieppeillä kun ottaa huomioon arvostelun tiukkuuden. Englanti on vielä tuloillaan, mutta kunhan menee läpi ja opintopisteet rapsuu tilille niin se on tärkeintä. Vähän kuumottelin varsinkin toisen kokeen tulosta, koska tuntu että meni ihan persiilleen koko homma, mutta näytti kuitenkin opettajille kelpaavan.
Koeviikon jälkeisenä lauantaina, eli melkein kaks viikkoo sitten, lähdettiin jälleen kohti Eindhovenia ja sieltä vanhan kunnon Ryanairin kyydissä kohti Krakovaa. Reissu oli suorastaan jymymenestys, eikä vähiten sen takia että aivan jumalattomalla tuurilla päästiin kaupungin legendaarisimmalle jazzklubille nautiskelemaan musiikista lauantai-iltana. Reissun kohokohta oli tietysti Foo Fightersin keikka. Musta Barbaari toteaa, että mamun parhaat ystävät on nopeet jalat, mutta täytyy myöntää että oli niistä hyötyä muillekin: päästiin väijymään keikka eturivistä usainboltmaisen kiihdytyksen jälkeen. Oli ehkä parasta ikinä, eipä voi oikeen muuta sanoo. Hauska yksityiskohta: kesken keikan siihen meidän taakse tuli joku juoppo örisemään, joka sitten vähän hermostutti paria n. kaapin kokoista herrasmiestä. Yhtäkkiä huomasin kun kuolleesta kulmasta selän takaa lähestyy tunnistamaton lentävä objekti, joka laskeutuu järkkäreiden jalkojen juureen. Kyseessä oli tämä juopunut sankari, joka oli saanu äkkilähdöt näiden paikallisten sheriffien toimesta ja järkkärit vaan näytti peukkua samalla kun taluttivat juopunutta kulkijaa kohti uloskäyntiä.
Mutta niin, Krakova on kyllä yks hienoimmista kaupungeista missä oon koskaan päässy käymään. Viihtyisä sekä täynnä historiaa, elämää ja kulttuuria. Jazzklubit on mahtavia, kannattaa käydä. Alle parin tunnin matkan päässä on myös mahtavat Wielizckan suolakaivokset ja Auschwitz, joissa ei tällä reissulla keretty käymään, mutta onneks lukion kanssa tuli nuokin kohteet koluttua aikoinaan.
Noniiin ei tässä nyt sentään mitään helvetin lifestyle-matkailu-höttöblogia oo meininki kirjottaa vaan välillä ihan KUNNON MIESTEN JUTUISTA eli URRRHEILUSTA!!
Viime lauantaina käytiin taas sählyhommilla, tällä kertaa Hollannin puolella Den Haagissa ja vastuksena mikäs muukaan kuin Blue Falcons. Oltiin viime pelin dramaattisen purkauksen jälkeen saatu porukka taas kasaan ja puhaltamaan yhteen hiileen, mutta tällä kertaa ongelmana oli lähinnä puhaltajien puute: 6 kenttäpelaajaa. Yhdellä vaihtomiehellä siis käytiin urhoolliseen taistoon parempaa vihulaista vastaan ja onnistuttiin kyllä ennakko-odotuksiin nähden helvetin hyvin. Peli oli pari erää ihan meidän kontrollissa, mutta sitten yks epäonninen AV-läpiajo ja huono pomppu anto Falconsille mahdollisuuden pelata kilpikonnaa loppupelin ajan. Hävittiin 3-6, mutta matsi oli loppunumeroita tiukempi.
Koulussakin on riittäny vaikka mitä jännää, lähinnä vaan siinä että ehditäänkö tehdä tarvittavat jutut deadlineihin mennessä. Vekkuli tarina löytyy myös kerrottavaks tästä kuuluisasta Luxemburg-projektista.
Espanjalainen kaveri sai hommakseen etsiä tietoo menneiden vuosien matkailusuunnitelmista ja kirjotella niistä jonkun näköstä analyysiä tuohon raporttiin. Seuraavana aamuna jätkä sitten pamautti semmosen raportin silmien eteen että oksat pois: neljä sivua täyttä asiaa, täydellisellä englannin kielellä kirjotettuna. Kuulostaa hyvältä, vai mitä?
Epäilyksiä herätti kuitenkin muutama seikka: miten yhdessä yössä voi ehtiä tehdä tämmösen työn, varsinkin kun kaverin englannin kielen taito on mallia ralli, miten minä, joka on kuitenkin löytäny jos jonkinlaista tietoo vaikka minkä kiven alta ei oo sattunu törmäämään näihin kyseisiin tiedonmurusiin koko syksyn aikana? Koko revohkassa ei tietenkään ollu mitään lähdeviittauksia, joka myös viittas jonkunlaisiin kepulikonsteihin.
Ajoin koko paskan netistä löytyvän plagiarismikoneen läpi ja punastahan se alko vilkuttaa. Hämmentävää oli kuitenkin se, että nämä kopioiduiks väitetyt kohdat viittas Lontoon matkailun kehittämissuunnitelmaan. Hieman asiaa tutkittuani sain sitten huomata että ei helvetti, kaverihan on kopioinu suoraan tämän Lontoo-jutun ja vaihtanu vaan Luxemburgin niihin kohtiin missä luki Lontoo!!
Pannu oli suht kuumana, kun kokoonnuttiin keskustelemaan tästä rötöksestä koko ryhmän voimin, mutta ei tämä farssi tähän vielä loppunu. Selityksenä moiselle toiminnalle oli se, että "en tiennyt että näin ei saa tehdä. Espanjassa tämä on ihan ok."
Just.
Nyt sitten koitetaan keksiä, että mitä ihmettä tälle kaverille voidaan antaa tehtäväks ilman, että se ryssii koko tätä kahden kuukauden projektia. Maanantaina ois onneks palautuspäivä, niin päästään tästäkin paskasta erilleen. Kunhan Menee Vittu Läpi.
Huomenna lähetään sitten pelaamaan taas sählyä Nijmegeniin, tuonne jonnekin itärajan tuntumaan. Tällä kertaa pelaillaankin cupin peli ja vastassa on viime kauden nousijajoukkue, joka kauden aiemmassa kohtaamisessa sai kyytiä 9-5, tosin ilman meikäläisen suosiollista avustusta. Näyttäs tällä kertaa olevan tulossa melkein kolme kentällistä ukkoja messiin, joten toivottavasti puhutaan vähintään kaksnumeroisista maalimääristä vastustajan päätyyn ja omaan maaliin mielellään nolla.
Tämän postauksen voinee lopettaa vanhaan viisauteen: "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis". Kävin kaupassa, mutta unohdin ostaa uuden prepaid-kortin. Käyn siis uudestaan. Mielenkiintosta nähdä, että kastunko sateessa vai pysynkö yhtä kuivana kun lähtiessäni, koska vettä tulee vaakatasossa niin kovan tuulen vauhdittamana, että sukat pyörii jaloissa. Oispa lunta (kaljaa)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)