Joulun pyhät alkaa olla lusittu ja lahjojen määrästä päätellen olin oikein kilttinä! Lunta ei näkyny muualla kun Eurosportin ampumahiihtokoosteissa ja kinkku oli Ikeasta, mutta kyllä niillä jonkunlaisen köyhän miehen joulujuhlan sai aikaseks. Herr F aus Deutschland lainas meille vielä raclettegrilliään, eli joulu vietettiin suomalais-hollantilais-sveitsiläis-saksalais-belgialaisin menoin tällä kertaa. Saksa ja Belgia soluttautu tällä kertaa sillä muotoa, että Miisa sai Saksassa asustelevalta täti-ihmiseltä joulupaketin ja Belgiasta tuotiin olutta niin helvetin paljon ettei jääkaappiin edes mahtunu. Ei voi kun ihmetellä, että mistä se kaikki taito on lähtösin...

Viimeks horisin jotain, että käydään Antwerpenissä kahtomassa Star Warsia, ja näin myös tapahtui! Sitä ennen tehtiin stoppi Bierparadijsissa, joka oli kyllä vähintään yhtä odotettu tapahtuma kun mitä tuo leffa. Olutta tuli ostettua, noh, kymmenillä euroilla, mutta tähän mennessä oon kyllä ollu tyytyväinen kaikkiin ostoksiin. Erityismainintana heräteostoksena mukaan tarttunu Ster Pils-lava, hinta 5€ plus pantti! Paikallistakin paikallisempi merkki, jonka hinta-laatusuhde on erittäin kohdallaan. Poikkeuksellista tällä reissulla oli se, että "juon ehkä kymmenen bissee vuodessa"-Victor osti kerralla parin vuoden varastot täyteen hyödyntämällä tuon samaisen 5€ tarjouksen... Naapurillekin ostettiin joululahjaks Leffen maistelulaatikko, joka tuli näköjään maisteltua samana iltana, koska sattumalta ko. herralla oli synttäribileet just samana päivänä, gefeliciteerd!

Kaljakorien kilistessä takakontissa/takapenkillä/miisan sylissä päästiin jatkamaan matkaa kohti Antwerpeniä ja tätä kuuluisaa Kinepolis-elokuvakompleksia, joka on joko Euroopan suurin tai toisiks suurin leffateatteri, en muista varmaks kumpi on totta. Eniweis, saavuttiin paikalle pari tuntia etupeltoon ja otettiin liput haltuun LASER ULTRA 3D-näytökseen, eli hommat oli ns. isollaan! Jos meillä oli hommat isollaan, niin on myös Belgian turvallisuusihmisillä, ainakin päätellen siitä poliisien ja rynnäkkökiväärien määrästä mikä siellä leffateatterin aulassa tuli vastaan. Kansallinen terroriuhkataso on 3/4, eli armeijan pojatkin on päässy liittymään terrorisminvastaisiin kekkereihin.

Elämäni kalleimman ja ehkä huonoimman kebab-annoksen jälkeen lähdettiin vetelehtimään kohti salia. Ruokahetken aikana aula oli pamahtanu täyteen ihmisiä ja vaikka sun mitä helvetin avaruusmatkailijoita. Lisäks paikalla oli bändi, joka veivas Star Warsista tuttuja biisejä Stormtrooperien valvovan silmän alla. Ilmassa oli suuren elokuvajuhlan tuntua. Ite leffa pyöri salissa, johon mahtu noin 700 ihmistä kerralla ja fasiliteetit oli viimesen päälle kunnossa. George Lucas ei taaskaan pettäny, vaan tarjolla oli kyllä hyvä leffa, joskaan ei nyt ihan mikään tajunnanräjäyttävä kokemus. TJ pari vuotta jatko-osaan, odottavan aika on pitkä!


Viikon kotona lösötyksen jälkeen lähetään vihdoin ulkomaailmaan, eli jo aikasemmin mainittu Benelux-reilipassi vihitään käyttöön huomenaamuna kun suunnataan kohti EU:n pääkaupunkia, eli Brysseliä. Ohjelmassa joulumarkkinoiden (kyllä, joulu) koluamista, olutta, ruokaa ja todennäköisesti myös terrorismin vastasia joukkoja. Tiistaina mennään Luxemburg Cityyn ja keskiviikkona tehdään stoppi Maastrichtissa, josta sitten hujautetaan takasin kotia uuttavuotta juhlimaan. Siitä viikko, niin saadaan julumetun herrasväki tänne muutamaks päiväks maailman menoa ihmettelemään. Siitä viikko, niin omat vanhemmat tulee, ja siitä viikko niin ollaan jo Juurikan saunan lauteilla istumassa. Nyt keskityn dartsin kahtomiseen, appiukon näkönen äijä heittämässä! Palataan asiaan joskus sitten ens viikolla, ehkä.

Mahoton homma kun on taas tullu tehtyä kaikkee oikeeta tämän blogin raapimisen sijasta. Tunnin päästä alkaa luento niin jopa sitä tässä taas vähän joutaa kuulumisia kertoo.

Viime postauksessa oli tosiaan puhe että käytiin Rotterdamin merimieskirkon suomalaisille Kunnon Ihmisten joulumarkkinoilla, missä sitten totta tosiaan oli ruisleipää, grillimakkaraa ja mustikkakeittoo yms herkkua myynnissä. Rahat meni, mutta mitäpä pienistä. Käytiin pyörähtämässä myös Rotterdamin keskustassa, joka on kieltämättä hyvin erilainen verrattuna muihin kaupunkeihin  missä oon käyny. Lähinnä se pistää silmään, että kaikki on niin uutta ja modernia siinä missä esimerkiks Amsterdamissa on wanhaa kunnon kanaalimaisemaa. Osasyyllinen tähän on tietysti tuo rakas länsinaapuri, joka pommitti Rotterdamin enemmän tai vähemmän paskaks toisessa maailmansodassa. Mutta onpahan koettu.

Oltiin matkassa tämmösillä hienoilla päiväkorteilla, millä sai jyrätä junalla maata ristiin rastiin niin paljon kun sielu sietää. Rotterdamista palattua tuumattiin siis että eiköhän reissata koko rahalla ja lähettiin sitten extempore-reissulle 's-Hertogenboschiin, eli Den Boschiin, joka on Noord-Brabantin provinssin pääkaupunki. Pimeetä oli kun saavuttiin paikan päälle, mutta kaupungista jäi kyllä positiivinen fiilis, koska joka paikka oli täynnä semmosia kiemurtelevia sivukujia, jotka oli täynnä ravintoloita ja ihmisiä. Erittäin lämminhenkinen paikka, suosittelen.

Seuraava viikko taas vetelehdittiin koulussa ilman sen suurempia kertomisen aiheita, mutta viikonloppuna oltiin taas jännän äärellä. Olin nimittäin hölmöyttäni lupautunu Victorin kaveriks Saksaan tuomaroimaan 2. Bundesliigan sählypelejä. Perkele. Lähtö oli joskus mallia helvetin aikasin aamulla ja ekassa pelissä luonnollisesti kärkiporukat vastakkain koko sarjan hulluimman yleisön edessä. Kotijoukkueen organisaatiossa oli pari suomalaistakin mukana, mukava yllätys.

Ite matsissa piti kyllä kiirettä koko 60min, koska matsissa oli sen verran rakkautta ilmassa jo heti alkulämpästä lähtien. Hauskaa oli se, että joukkueet yritti pelata hirveen nopeesti päästä päähän, vaikkei henkilökohtaset taidot sitä oikein sallinukkaan. Tuomarille tämä tarkotti lähinnä päänvaivaa, kun molemmat jengit höökii päätylankusta toiseen ja törmäileevät toisiinsa siinä samalla. Kotijoukkue lopulta hävis dramaattisen ja erittäin kyseenalasen maalin jälkeen 3-4, mutta sanotaanko nyt näin että jos kaks pakkia työntää hyökkääjän oman veskarin päälle, niin siinä vaiheessa on vähän niinkun oma syy, jos pallo livahtaa maaliin siinä rytäkässä. Jokatapauksessa paskat tuomarit ja niin edespäin. Ois voinu mennä paljon paremminkin omalta kohtalta tuo matsi, mutta näitä sattuu.

Aikasemmin oli puhetta että meikäläinen puhaltaa vaan yhen matsin ja tokassa matsissa istun sitten katsomon puolella bratwurstin kera, mutta ei perkele. Eipä oo hetkeen vituttanu niin jämäkästi kun pelin jälkeen kuuli että pääsee vielä nautiskelemaan toisen matsin verran tätä herkkua. Oispa kaljaa.

No eipä auttanu muu kun hypätä autoon ja ajella jonnekin Düsseldorfin lähiöön vetelehtimään kaks tuntia ennen peliä. Kiukun kihinä onneks kerkes laantua siinä ootellessa ja ihmiset oli ihan mukavia, niin matsiin pääs lähtemään ihan hyvillä mielin. Vastakkain oli tällä kertaa pari heikommin sijottunutta joukkuetta, joka kyllä näky selkeesti pelitemmossa. Vaikka jouduttiin viheltämään varmaan neljä tai viis jäähyä, joista yks oli vitonen, niin oli kyllä lopulta tosi helppo peli. Molemmat joukkueet keskitty pelaamaan kitisemisen sijaan ja kunnioittivat toisiaan selkeesti enemmän mitä aamupelin joukkueet. Ottelun kruununa oli kotijoukkueen vika maali, jonka teki eräs vuoden 2001 joulukuussa, eli 13-vuotias poika tyhjiin! Kotijoukkue oli melko hyvillään kun kävin tarjoomassa palloo pojalle muistoks ekasta maalista. Matsin jälkeen saatiin hyvä palaute molemmilta porukoilta ja se kuuluisa ruskea (tällä kertaa valkonen) kirjekuori, eli hyvillä mielin kiinalaisen ravintolan kautta kotia kohti.

Pakko kyllä sanoo että vaikka pelin taso ei silmiä hivelly, niin kyllä nuo saksalaiset vaan osaa tapahtuman luoda. Ekassa matsissa oli aivan jäätävä meteli koko matsin ajan ja tokassa huomas, miten tuo sählyjoukkue on pienen, mutta tiiviin yhteisön juttu. Kaikilla noin 50-70 katsojalla oli nimittäin joukkueen kannatushuivi kaulassa ja koko tapahtumasta jotenkin huoku semmonen positiivinen fiilis. Tätä toivois Suomeenkin enemmän.

Männäviikolla nyt ei taaskaan tapahtunu mitään maailmoja mullistavaa. Perus koulussa vetelehtimistä ja tietokoneella pelailua. Steamilla oli nimittäin sen verran väkevät Black Friday-alet että sorruin ostamaan muun muassa CS:GO:n, joka on luonnollisesti rikastuttanut parisuhdettamme sekä kannustanut fyysiseen aktiivisuuteen. Okei, fyysinen aktiivisuus oli läppä, mutta pakko sanoo että Miisakin on jo päässy koettamaan miltä tuntuu painaa dust kakosessa awikalla terojen aivot pellolle. Pariskuntalaneja odotellessa.

Joulun pyhät lähestyy kovaa vauhtia ja varailtiin tuossa eilissäpäivänä semmonen reilipassi tänne Benelux-maihin, eli käydään eka Brysselissä ja sieltä Luxemburgiin ja kolmantena päivänä Maastrichtin kautta takasin Bredaan. NIIN ja ens viikon maanantaina mennään kahtomaan Star Warsia Euroopan toisiks suurimpaan elokuvateatteriin, joka on tuossa puolen tunnin matkan päässä rajan takana Antwerpenissä. Jehna miten nastaa! Joulun ja UV:n jälkeen ei ookkaan kun yks viikko koulua ja pari koetta ennen kun lähetään takasin Suomeen. Tammikuun alussa saadaan taas vieraita pariin otteeseen, joka on kyllä mukavaa, koska ei täällä liikaa suomituttuja oo näkyny, saas nähä mitä keksitään.

Blogilla on tällä hetkellä 737 lukijaa. Konetyyppi jonka kyydissä on tullu istuttua Eurooppaa ristiin rastiin tässä viime aikoina. Kaupallisen ilmailuhistorian yleisin konetyyppi. Mutta joo, se siitä.

Blogin viikonloppupostaussykli toistaa jälleen itseään, eli viime blogi jäi ennakkoon tulevasta ottelusta ja seuraava blogi, jälleen kerran, sisältää otteluraportin tynkää.

Sanoin että kaksnumeroiset lukemat vastustajan maaliin ois tervetulleet ja omaan maaliin vastaavasti pyöreä nolla ois tervetullut yllätys. Ensimmäinen toive toteutu aika mallikkaasti 14 tehdyn maalin muodossa, mutta nollapeli jäi taas kerran haaveeks. Vastustaja sai, ainakin tilastojen mukaan, aikaan 12 laukausta maalia kohti, joista ensimmäinen lipsahti verkon perille, mutta loput tarttu näppeihin enemmän tai vähemmän tyylikkäästi. Helvetin tylsä peli, mutta onneks alkulämppä oli tehokas niin sai pidettyä lämmön yllä vähän pitempään. 14-1-voitolla siis cupin toiselle kierrokselle, joka meikäläisen osalta jää haaveeks, koska se pelataan joskus kuukausi kotiinpaluun jälkeen.

Kouluhommien päätös alkaa vääjäämättä lähestyä, varsinkin nyt kun tiedetään että millon täältä joutaa kotiin. Tai no onhan tässä vielä kokonaista kolme viikkoo koulutyötä plus kokeet plus joululomat jäljellä, joka tarkottaa sitä että tammikuun kolmannella viikolla ois meininki junailla toistaseks vikaa kertaa Schipholin kentälle ja rykästä jonnekin, missä on oikee talvi. Eli siis näillä näkymin Tukholman ja Helsingin kautta Suomeen. Kyllä, luit oikein. No further comments.

Projektit loppuu aikanaan, mutta onneks tilalle tulee aina uusia, vähintään yhtä mukavia ryhmätöitä. Luxemburg-vääntö saatiin vihdoin kirjoihin ja kansiin, mutta samalla alko uus kurssi entistä mukavampine tehtävineen. Tällä kertaa päästään tutkimaan paikallista kiinalaista vähemmistöö ja kyseisen kansanryhmän matkailutottumuksia. Alun perin opettajat anto tälle rojektille noin viikon deadlinen, joka ois muitten hommien ohessa siis riittäny lähinnä deadlinen lyhyyden hämmästelyyn, kunnes tulivat järkiinsä ja antovat viikon lisää. Nyt sitten seuraavan viikon ajan saa juosta vikkelien kiinalaisten perässä ja koittaa saada niistä jotain infoo irti, koska ei tässä vielä kaikki. Tästä "tutkimuksesta" saatuja tietoja hyödynnetään heti kohta jonkun asiakaskonseptin kehittelyssä ja räätälöinnissä juuri tälle kyseiselle kohderyhmälle. Kuulostaa oikeestaan ihan mukavalta, mutta eiköhän tämäkin saada pilattua jollain vitun pakkoteorialla ja sen sijaan että annettas vaan opiskelijoiden käyttää luovuuttaan ilman mitään helvetin kirjapakkoo. Ymmärrän joo että teoreettiset mallit on joskus ihan tarpeellisia käytännössä ja yleisellä tasolla hyvä ymmärtää, mutta helvetti jos ei pysty yhtä yksinkertasta haastattelututkimusta tekemään ilman ufoteorioiden väkinäistä soveltamista niin kyllä se vähän sylettää.

Vaikka Savonialla opiskelu onkin helvetin löysää, niin siellä ne asiat on sentään vähän käytännönläheisempiä ja jotenkin motivoivampia kun mitä täällä opiskeltavat joutavuudet. Välillä tuntuu että nää ihmiset on täällä koulussa vaan siks kun "koulussa pittää käyä", ilman että kyseenalastaavat näiden helvetin tutkimusten järkevyyden, koska eihän näillä oo mitään tekemistä oikeen minkään kanssa. Kunhan näpelletään. Okei, ehkä en vaan nää tätä kokonaiskuvaa tästä tutkinnosta, mutta kyllä meikäläiselle henkilökohtasesti vois löytyä hyödyllisempiäKIN aiheita opiskeltavaks.

Kokeista on tullu jo joristua jonkun verran, kuin myös siitä, miten ne täällä suoritetaan. Kokeet vedetään hirmu virallisella kaavalla, joka toisaalta vituttaa, mutta toisaalta on hyvä, koska niistä saadaan esim. yksityiskohtaset tilastot opiskelijoiden arvosanajakaumista ynnä muusta. Yks mielenkiintonen numero on läpipääsyprosentti, jonka nyt olettais normaalisti olevan ainakin 75%, mielellään reilusti yli 80%. Täällä prosentit on kuitenkin asettunu jonnekin 50-60% välimaastoon. Minusta se on aivan helvetin kummallista, varsinkin kun ottaa huomioon muutaman asian: opetus on laadukasta, joka toisaalta kyllä sitten vaikuttaa kokeiden arvostelun tiukkuuteen. Ite oon kuitenkin saanu hyvät arvosanat kokeista ilman sen kummempia kommervenkkejä. Toinen juttu on se, että täällä ihmiset maksaa pari tonnia vuodessa tästä koulusta. Itteeni ainakin motivois se, että jos nää kokeet ei mee läpi, niin valahtaa nuo rahat ns. kankkulan kaivoon ja vieläpä ihan omaa saamattomuuttani.

Mutta joo, rehellisesti sanottuna on ollu aikamoinen stressi päällä noista joutavista kouluhommista. Oon ehkä liian ahkera, mutta ottaa aivoon tämä vetelehtimiskulttuuri ja deadlinen kanssa taistelu, joka on suurelta osin itseaiheutettua. Kuulemma semmonen huhu kiertää tuolla koululla, että suomalaiset ja norjalaiset on ihan hulluja. Tekevät kaikki tehtävät helvetisti etuajassa, vaikkei vielä ees tarviis! Kuinka ollakkaan nämä suomalaiset ja norjalaiset on sitten arvosanataulukoissa siellä top20%, mistä lie johtuu...

Huomenna saa unohtaa kouluhommat ihan tosissaan kun lähetään käymään kuuleman mukaan karussa satamakaupungissa, Rotterdamissa. Visiitti ei tällä kertaa kuitenkaan oo mallia turisti, vaan mennään käymään Merimieskirkon järjestämillä suomalaisilla joulumarkkinoilla, josta huhujen mukaan saa Kunnon Ihmisten ruisleipää, eikä tätä paikallista roggebrood-höttöö, joka lähinnä muistuttaa hikistä pohjallista. Niin, ja grillimakkaraa!

Loppuun tilastopläjäys: oon tällä reissulla maistanu Untappd-olutsovelluksen mukaan 53 erilaista olutta, joka tarkottaa noin 0,55 uutta olutta joka päivä! Tätä harrastusta helpottaa se, että jo pelkästään lähimarketin hyllyltä löytyy vajaa satakunta erilaista tuotetta. Lisäksi tänä päivänä ravintolassa hernekeittoa nauttiessani tekemä havainto miellytti silmää näin oluen nautiskelijan näkökulmasta: 0,25 olut maksoi 2€, suurin piirtein samankokonen vesipullo 2,10!

Terveet elämäntavat kaunistavat, joku väittää. Onneks oon valmiiks ruma, niin voi ottaa löysin rantein! Tot ziehns!

Hirveesti on aikaa siitä, kun viimeks kerkesin blogia kirjottaa ja hirveesti on myös tapahtunu sillä välin. Oli meininki käydä vielä nopsaan kirjottamassa koeviikon loppukaneetti ennen Krakovan reissua, mutta eihän sitä kiireiltään/laiskuudeltaan joutanu.

Joka tapauksessa, koeviikko saatiin kunniakkaasti päätökseen ja tuloksetkin oli ihan mukavia, kun sain molemmista hankalista aineista arvosanan 7,8, joka Suomen mittapuulla on jossain siellä ysin kieppeillä kun ottaa huomioon arvostelun tiukkuuden. Englanti on vielä tuloillaan, mutta kunhan menee läpi ja opintopisteet rapsuu tilille niin se on tärkeintä. Vähän kuumottelin varsinkin toisen kokeen tulosta, koska tuntu että meni ihan persiilleen koko homma, mutta näytti kuitenkin opettajille kelpaavan.

Koeviikon jälkeisenä lauantaina, eli melkein kaks viikkoo sitten, lähdettiin jälleen kohti Eindhovenia ja sieltä vanhan kunnon Ryanairin kyydissä kohti Krakovaa. Reissu oli suorastaan jymymenestys, eikä vähiten sen takia että aivan jumalattomalla tuurilla päästiin kaupungin legendaarisimmalle jazzklubille nautiskelemaan musiikista lauantai-iltana. Reissun kohokohta oli tietysti Foo Fightersin keikka. Musta Barbaari toteaa, että mamun parhaat ystävät on nopeet jalat, mutta täytyy myöntää että oli niistä hyötyä muillekin: päästiin väijymään keikka eturivistä usainboltmaisen kiihdytyksen jälkeen. Oli ehkä parasta ikinä, eipä voi oikeen muuta sanoo. Hauska yksityiskohta: kesken keikan siihen meidän taakse tuli joku juoppo örisemään, joka sitten vähän hermostutti paria n. kaapin kokoista herrasmiestä. Yhtäkkiä huomasin kun kuolleesta kulmasta selän takaa lähestyy tunnistamaton lentävä objekti, joka laskeutuu järkkäreiden jalkojen juureen. Kyseessä oli tämä juopunut sankari, joka oli saanu äkkilähdöt näiden paikallisten sheriffien toimesta ja järkkärit vaan näytti peukkua samalla kun taluttivat juopunutta kulkijaa kohti uloskäyntiä.

Mutta niin, Krakova on kyllä yks hienoimmista kaupungeista missä oon koskaan päässy käymään. Viihtyisä sekä täynnä historiaa, elämää ja kulttuuria. Jazzklubit on mahtavia, kannattaa käydä. Alle parin tunnin matkan päässä on myös mahtavat Wielizckan suolakaivokset ja Auschwitz, joissa ei tällä reissulla keretty käymään, mutta onneks lukion kanssa tuli nuokin kohteet koluttua aikoinaan.

Noniiin ei tässä nyt sentään mitään helvetin lifestyle-matkailu-höttöblogia oo meininki kirjottaa vaan välillä ihan KUNNON MIESTEN JUTUISTA eli URRRHEILUSTA!!

Viime lauantaina käytiin taas sählyhommilla, tällä kertaa Hollannin puolella Den Haagissa ja vastuksena mikäs muukaan kuin Blue Falcons. Oltiin viime pelin dramaattisen purkauksen jälkeen saatu porukka taas kasaan ja puhaltamaan yhteen hiileen, mutta tällä kertaa ongelmana oli lähinnä puhaltajien puute: 6 kenttäpelaajaa. Yhdellä vaihtomiehellä siis käytiin urhoolliseen taistoon parempaa vihulaista vastaan ja onnistuttiin kyllä ennakko-odotuksiin nähden helvetin hyvin. Peli oli pari erää ihan meidän kontrollissa, mutta sitten yks epäonninen AV-läpiajo ja huono pomppu anto Falconsille mahdollisuuden pelata kilpikonnaa loppupelin ajan. Hävittiin 3-6, mutta matsi oli loppunumeroita tiukempi.

Koulussakin on riittäny vaikka mitä jännää, lähinnä vaan siinä että ehditäänkö tehdä tarvittavat jutut deadlineihin mennessä. Vekkuli tarina löytyy myös kerrottavaks tästä kuuluisasta Luxemburg-projektista.

Espanjalainen kaveri sai hommakseen etsiä tietoo menneiden vuosien matkailusuunnitelmista ja kirjotella niistä jonkun näköstä analyysiä tuohon raporttiin. Seuraavana aamuna jätkä sitten pamautti semmosen raportin silmien eteen että oksat pois: neljä sivua täyttä asiaa, täydellisellä englannin kielellä kirjotettuna. Kuulostaa hyvältä, vai mitä?

Epäilyksiä herätti kuitenkin muutama seikka: miten yhdessä yössä voi ehtiä tehdä tämmösen työn, varsinkin kun kaverin englannin kielen taito on mallia ralli, miten minä, joka on kuitenkin löytäny jos jonkinlaista tietoo vaikka minkä kiven alta ei oo sattunu törmäämään näihin kyseisiin tiedonmurusiin koko syksyn aikana? Koko revohkassa ei tietenkään ollu mitään lähdeviittauksia, joka myös viittas jonkunlaisiin kepulikonsteihin.

Ajoin koko paskan netistä löytyvän plagiarismikoneen läpi ja punastahan se alko vilkuttaa. Hämmentävää oli kuitenkin se, että nämä kopioiduiks väitetyt kohdat viittas Lontoon matkailun kehittämissuunnitelmaan. Hieman asiaa tutkittuani sain sitten huomata että ei helvetti, kaverihan on kopioinu suoraan tämän Lontoo-jutun ja vaihtanu vaan Luxemburgin niihin kohtiin missä luki Lontoo!!

Pannu oli suht kuumana, kun kokoonnuttiin keskustelemaan tästä rötöksestä koko ryhmän voimin, mutta ei tämä farssi tähän vielä loppunu. Selityksenä moiselle toiminnalle oli se, että "en tiennyt että näin ei saa tehdä. Espanjassa tämä on ihan ok."

Just.

Nyt sitten koitetaan keksiä, että mitä ihmettä tälle kaverille voidaan antaa tehtäväks ilman, että se ryssii koko tätä kahden kuukauden projektia. Maanantaina ois onneks palautuspäivä, niin päästään tästäkin paskasta erilleen. Kunhan Menee Vittu Läpi.

Huomenna lähetään sitten pelaamaan taas sählyä Nijmegeniin, tuonne jonnekin itärajan tuntumaan. Tällä kertaa pelaillaankin cupin peli ja vastassa on viime kauden nousijajoukkue, joka kauden aiemmassa kohtaamisessa sai kyytiä 9-5, tosin ilman meikäläisen suosiollista avustusta. Näyttäs tällä kertaa olevan tulossa melkein kolme kentällistä ukkoja messiin, joten toivottavasti puhutaan vähintään kaksnumeroisista maalimääristä vastustajan päätyyn ja omaan maaliin mielellään nolla.

Tämän postauksen voinee lopettaa vanhaan viisauteen: "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis". Kävin kaupassa, mutta unohdin ostaa uuden prepaid-kortin. Käyn siis uudestaan. Mielenkiintosta nähdä, että kastunko sateessa vai pysynkö yhtä kuivana kun lähtiessäni, koska vettä tulee vaakatasossa niin kovan tuulen vauhdittamana, että sukat pyörii jaloissa. Oispa lunta (kaljaa)

Reissuhommia jos jonkinlaisia

Viime blogi jäi JÄLLEEN ultrajännittävään cliffhangeriin allekirjoittaneen poistuttua sählyreeneihin, tällä kertaa kenttäpelaajan varustuksessa. Tulevana lauantainahan oli siis meikäläisen ensimmäinen dybyytti kenttäpelaajana, ja kakkosjoukkueen kapu/joukkueenjohtaja-juti Geerd tuli heti kärkeen ilmottamaan että en pääse paikalle. Mä siihen, että mitäs sitten, johon sain vastauksena kysymyksen että "voitko olla kapteeni?" Hämmennys oli suuri, mutta otin kuitenkin kapteenin hommat vastaan ihan mielissäni.

Lauantaina sitten ajeltiin kirjaimellisesti maan päästä päähän, eli Groningeniin. Peli ei menny kovin häävisti, sillä vastuksena oli suht taitava ja laajalla pelaajistolla varustettu joukkue. Ite hönötin oikeestaan just niin paljon kun osasin odottaa pitkän pelitauon jälkeen hönöileväni, mutta osasin mä jotain. Hävittiin jotain 10-2, mutta selkeesti paremmalle vastukselle. Pisteitä en tällä kertaa onnistunu tekemään, mutta kerran pääsin hakkaamaan maalivahtia näpeille oikein kunnolla.

Seuraavana päivänä lähettiin Victorin kanssa Belgiaan, yllätys yllätys, sählyn perässä. Victor koutsaa Gentissä pelaavaa Belgian liigan joukkuetta, ja mä ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja lähtee mukaan. Jouduin sitten lopulta kuvaamaan ottelun, mutta kuvauspaikkana toimi hallin pubi. Jätkät hävis matsin, mutta olut, erittäin halpa sellainen, teki kuvaajan iloiseksi. Pelin taso Belgiassa on vähän kovempi mitä meidän ykkösdivarissa. Nopeutta riittää vaikka muille jakaa, mutta taktinen osaaminen on niin poloista, että välillä ihan hirvittää katella sitä ryntäilyä.

Maanantaina koittikin odotettu Porton reissu, josta ite en ollu hirmu innoissani johtuen suhteellisen kosteasta säätilasta. Sadekuuroista saatiin nauttia koko viikon ajan, mutta välillä myös aurinko pilkahteli pilven takaa. Sattumoisin just niinä hetkinä oltiin rymyämässä portviinikellareissa... Porto on kyllä aika mielenkiintonen kaupunki ihan jo siitä syystä, että tasasta kohtaa ei meinaa löytyä mistään. Kaupunki on rakennettu joen rannalle, ja ne penkereet on muuten aivan perkeleen jyrkät. Hotellille kävely muistutti aina enemmän vuorikiipeilyä kun kaupunkilomaa, mutta tulipahan lomilla tehtyä muutakin kun vetelehdittyä. Kovia ovat myös ottamaan turisteilta rahat pois: oluen kylkeen saatetaan tuoda jotain paikallisia snacksejä, joista sitten lopulta velotetaan "only two euro!! two euro, very good price", vaikkei niitä oltu edes tilattu. Hartsa Potterin faneille Porto on kyllä must visit destination, sillä J.K Rowling asusteli siellä kirjotellessaan ekaa Potter-kirjaa, ja sen kyllä huomaa. Esimerkiks Porton yliopiston opiskelijoiden koulupukuun kuuluu nimittäin semmonen helvetin tyly Potter-henkinen viitta, josta oon kyllä kateellinen... Eniweis, ihan mukava reissu huolimatta kelistä ja siitä, että sain flunssan just sopivasti ennen viikonlopun pelireissua ja koeviikkoo! Suosittelen käymään, mutta Suomesta Portugaliin matkustaminen vaan tuppaa olemaan niin helvetin tyyristä, että pitää ensin tulla vaihtariks Bredaan ennen kun siihen on varaa!

Perjantaina kotiuduttiin Portosta ja lauantaina käännettiin nokka kohti Enschedeä, jossa pelailtiin taas sählyä. Tällä kertaa onneks pääsin pelaamaan taas maalivahtina, tosin kakkosjoukkuetta kävi vähän sääliks. Pelasivat nimittäin oman pelinsä ilman vaihtomiehiä... No mutta tämmöstä tää välillä on täällä, ei meilläkään ollu kun 7 kenttäpelaajaa. Joukkueessa on ollu vähän turbulenssia, koska valmennusjohto ja osa runkopelaajista on hieman eri mieltä taktiikasta, joka sitten eskaloitu lopulta sitten siihen, että ekan erän jälkeen pelailtiinkin ilman valmentajaa! Voitettiin tuo matsi 4-1, mutta vituikshan se meni jos valmentajan ja joukkueen välillä vallitsee mykkäkoulu. Saas nähä miten tässä nyt käy...

Oma peli meni hyvin flunssasta huolimatta. Vaikka puolustuspeli oli lähinnä peruuttelun ja seisoskelun välimuoto, niin vaarallisilta tilanteilta vältyttiin vastustajan paskuuden takia. Jostain syystä vihun pakit halus tehä meikäläisestä sankaria laukomalla jäätävän typeriä laukauksia viivasta, jotka sitten pääty sinne marjat-osastolle. Ite käytiin räppäämässä tarvittavat maalit ja tehtiin niin minimisuoritus kun vaan on mahdollista. Kyllä jos ens matsissa Blue Falconsia vastaan pelataan ensinnäkin ilman valmentajaa ja toisekseen tällä taktiikalla, niin ei mahda 10-0 riittää vaikka ois ite ukko jumala maalissa.

Ankea paluu koulun penkille koettiin kokeiden merkeissä. Miisalla kaks koetta, jotka on tätä kirjottaessa tehty, ja mulla 1/3 suoritettuna. Kokeethan täällä on vedetty lievästi sanottuna överiks, sillä protokolla on lähes sama mitä kotoisissa ylioppilasarpajaisissa. Suurin osa kokeista tehdään monivalintana, kokeeseen tullessa henkilöllisyys pitää todistaa virallisella henkilöllisyystodistuksella ja muutenkin toisen maailmansodan aikaisen Saksan henki on erittäin läsnä. Rannekellot on kiellettyjä, mutta tiiliskiven paksunen sanakirja on kuitenkin hyvä olla mukana, vaikka se etukäteen olikin kielletty. Hämmentävää, eikö totta? Kokeesta ei passaa myöskään myöhästyä, sillä esimerkiks tänään pari tyttöö saapu paikalle huohottaen viis sekuntia myöhässä. Vittumainen kokeen valvoja oli kovasti sitä mieltä että menkääs nyt helvettiin siitä, mutta päästi tytöt lopulta kokeeseen, vaikka se nyt sääntöjen vastasta ja suorastaan rikollista olikin.

Opiskeltavien aiheiden jonniinjoutavuus jotenkin tiivisty sitten näihin koekysymyksiin. Osa niistä oli ihan fiksuja ja edellytti asian syvällisempää ymmärtämistä, mutta kun suurin osa on mallia "kuinka monta tasoa on Maslowin tarvehierarkiassa, 2,4,5 vai 6?", niin kyllä siinä miettii että oliko nämä 500 sivun koealueet tarkotus opetella ulkoo vai ymmärtää se asian ydin ja isompi kuva, niinkun nyt vaikkapa lukiossa on tapana. Edelliseen virkkeeseen liittyvä kummallinen yksityiskohta on sitten se, että kokeella on 70% painoarvo arvosanassa ja näillä paljon puhutuilla assignmenteilla, joiden kanssa on yhteensä tuskailtu valehtelematta ainakin parikymmentä tuntia, on 30% painoarvo. On tämä välillä saatananmoinen työmaa.

Opintotuki got me like...

Jakson vikat oppitunnit saatiin pakettiin eilen ja nyt ollaan periaatteessa lomalla, mutta ei nyt ihan kuitenkaan. Kuten edellisessä jorinassa kävi ilmi, muuan jättirojekti oli suurin piirtein alottamista vaille valmis. Noh, nyt ensimmäiset neljä sivua on korkattu allekirjoittaneen toimesta, joten pikkuhiljaa lähestymme vääjäämätöntä, eli kouluhommien loppumista. Saatiin muuten yhen toisen kurssin jokaisesta viikkotehtävästä paras arvosana, joka on melko hämmentävää ihan jo siitä syystä, että ehkä yhessä tehtävässä tuntu siltä että nyt on puristettu kaikki maailman tieto siihen 1200 sanaan. No mutta voi ainakin kokeeseen lähtee rennoin mielin, kun suurin piirtein oman nimen kirjottamalla taitaa saada kurssin läpi.

Pakko vähän sohasta kepillä, helvetin pitkällä sellasella, tätä poliittista ampiaispesää nimeltä koulutus ja siihen kohdistuvat leikkaukset. Törmäsin nimittäin eilen Ville Niinistön FB-päivitykseen, jossa kovasti kritisoitiin hallituksen aikeita asettaa EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille 1500 euron lukuvuosimaksu. Onhan se kieltämättä hanurista, että potentiaaliset opiskelijoiden Suomeen kantamat rahat valuu nyt jonnekin muualle. Niinistö ei kuitenkaan ollu huolissaan tästä, vaan siitä, miten nyt ulkomaalaisten opiskelijoiden välinen epätasa-arvo kiihtyy ja opiskelupaikat jaetaan tulevaisuudessa maksukyvyn perusteella koska hallitus ja sen riistopolitiikka. Varmasti ihan validi huolenaihe, mutta en nää että se on Suomen rooli huolehtia siitä, miten ulkomaalaisten opiskelijoiden tasa-arvo toteutuu. Ei valitettavasti uppoo tällanen maailmanparannusmeininki meikäläiseen. Sitä paitsi 1500 euroo vuodessa ei ees ole mikään älytön hinta, mikäli koulutus vaan on laadukasta, kuten se nyt Suomessa todistetusti tuppaa olemaan. Täällä Alankomaissa kaikki, myös Alankomaiden kansalaiset sekä EU-alueelta tulevat tutkinto-opiskelijat, maksaa noin pari tonnia vuodessa pelkkinä lukuvuosimaksuina. 1500 on vähemmän kuin 2000, eli Suomihan on teoriassa houkuttelevampi vaihtoehto, vai mitä?

Kuitenkin jostain perin kummallisesta syystä myös EU-opiskelijat tunkee tänne opiskelemaan Suomen sijasta. Syitä siihen en osaa kun vaan arvailla, mutta veikkaan että laadukas koulutus, korkea elintaso ja englannin kielen taso on varmaan aika lähellä totuutta. Väitänpä siis, että Suomen ongelmat ulkomaalaisten opiskelijoiden houkuttelussa on ihan jossain muualla, kun nyt tässä 1500 euron lukuvuosimaksussa. Painotan vielä, että lähes kaikki on pelkkää mutuilua ja jos jollain on esittää oikeesti päteviä faktoja, puolesta tai vastaan, niin kuuntelen kyllä mielelläni.

Toinen opiskeluun liittyvä juttu tuli vastaan muutama viikko sitten, jälleen Facebookissa, kun Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson hätäili, kuinka suomalaisten opiskelijoiden nyt käy, kun opintotuki muuttuu lainapainotteiseksi. Kommenttiosiossa keskustelu kävi kiivaana ja leikkauksia vastaan oltiin liikenteessä muun muassa seuraavanlaisella argumentilla: "Kyllä opiskelijaelämästä pitää myös pystyä nauttimaan".

Olen samaa mieltä, koska opiskelu on mun mielestä kokonaisuudessaan kuormittavampaa verrattuna perus kasista neljään-duunarin elämään, työstä riippuen tietysti. Sitä en kuitenkaan allekirjota, että valtion pitäs tukee tätä "muuta elämää" ja nautiskelua. Tällä hetkellä suomalaisille opiskelijoille tarjotaan ilmasen koulutuksen lisäks noin 500 euroa kuussa puhtaana käteen, alennuksia ruoasta, asumisesta, julkisten käytöstä sekä joskus jopa terveydenhuollosta, kuten varmasti tiedättekin.

Verrataanpa tätä Hollannin systeemiin: tällä hetkellä opintotuki on noin 200-300 euroa puhtaana käteen, mutta tämäkin tuki muutetaan opintolainaks lähitulevaisuudessa. Asuminen solussa kustantaa 350-400€ per huone, eli lyhyellä matikalla voi siis jo päätellä, että opintotuki ei kata edes asumista. Valtio tarjoaa kyllä julkisen liikenteen käytön ilmaseks joko ma-pe tai la-su, mutta siinäpä se. Tästä johtuen suurin osa asuu porukoillaan tai käy töissä, että pysysivät leivänsyrjässä kiinni.

Toinen juttu onkin sitten esimerkiks nämä Latvian sankarit, jotka ensinnäkin tulee vieraaseen maahan pelkän koulutuksen perässä, maksavat sen pari tonnia vuoteen pelkkinä lukukausimaksuina. Opintotuen määrä: 0€. Tyypit joutuu tekemään siis aivan helvetisti töitä kustantaakseen opiskelut. Siinä ei paljon joulu tai muutkaan lomat soittele kun pitäs koittaa saada vuokrat, koulukirjat ja lukukausimaksut kustannettua.

Yllä mainittujen syitten takia korpeaa ihan jonkun verran, kun Suomessa kehdataan marista siitä, miten valtio on paska kun ei opiskelijalla rahat riitä ynnä muuta ynnä muuta. Jännä kuitenkin, miten täällä ne rahat saadaan riittämään ilman sitä 500€ kuukausittaista lahjapakettia, mutta valittakaa vaan kaikin mokomin. Mä ainakin arvostan opintotukea aivan helvetisti, sillä se mahdollistaa tämän(kin) seikkailun ilman älytöntä omaa rahallista panostusta. Moni muu vaihtari, joilla siis ei oo rahakkaita vanhempia kustantamassa opiskeluja, joutuu käymään töissä että saa kustannettua ees tämän puolen vuoden periodin.

Hallituksesta ja leikkauksista vielä. Taloudellinen tilanne on ihan yhtä paska muuallakin, eli ei se hallitus huvikseen meiltä leikkele. Saavutetuista eduista luopuminen luonnollisesti vituttaa, mutta kyllä meillä suomalaisilla, varsinkin opiskelijoilla, on asiat vielä ihan hyvin verrattuna moneen muuhun maahan.

Eipä mittään, nyt kun on tämäkin asia saatu pois sydämeltä niin taidanpa lähtee reeneihin. Tällä kertaa maila mukaan ja verkot tötterölle!

PS. Anoppi on paras noppi. Elä hermostu

Back on track

Noniin joojoo kiirettä on pitäny niin ei oo joutanu tänne hölisemään, mutta eiköhän tämä tästä helpota ihan kohta. Tänään saatiin valmiiks yhen ison kurssin viimenen tehtävä, mutta toisen kurssin jättitehtävä on vielä kokonaan alottamatta. Kylläpä tässä kerkee ens viikolla...

Viime postaus jäi jännittävään cliffhangeriin ennen viikonlopun sählypelejä. Sen verran voin paljastaa, että ruuhkassa ei seisottu, herätys oli ihan liian aikasin ja voitettiin 14-2. Tuomarihommatkin meni ihan suht mukavasti, eli kaikin puolin onnistunu viikonloppu. Plussaa tietysti että sunnuntaina päästiin anopista eroon... Niin, ja käytiinhän me Saksassakin lätkää kattomassa! Sunnuntaina köröteltiin Kölniin Lanxess Areenalle Haie vs Eisbären Berlin-matsiin ja kyllä muuten kannatti! Tunnelma oli aivan järkyttävän hyvä, katsojia joku 11 500 (7500 paikkaa tyhjänä) ja fasiliteetit oli niin viimesen päälle kun voi vaan olla. Ruoka oli hyvää ja järkevän hintasta, olutta sai ostettua kiertäviltä ukkeleilta suoraan omalle paikalle ja hintakin oli puolet siitä, mitä Suomessa. Suosittelen väkevästi tsekkaamaan kyseisen areenan ihan jo pelkän kokemuksen takia. Peli nyt ei mitään maailman häikäsevintä ollu, mutta kylläpä tuota DEL-liigaa mieluumin vahtaa 11000 muun kanssa kun jotain hikistä KalPa-Pulicans joutavata kiekottelua joka päättyy rankkareilla 0-1.

Suunnitelmasta poiketen käytiin Luxemburgissa vasta maanantaina, koska meillä on ollu vähän vaikeuksia saada haastatteluja paikallisten kanssa aikaseks. Ei siltä reissulta paljon hullua hurskaammaks tultu, mutta ainakin saatiin hyvä nippu yhteystietoja. Soittelinkin tuossa eilen Luxemburg Cityn matkailutoimen johtajalle, eli suoraan sikariportaaseen ilman välikäsiä! Luxemburg on muuten helvetin hieno kaupunki, kannattaa ehdottomasti käydä jos vaan aikaa on! Hinnat on suurin piirtein Suomen tasoo, mutta maisemat on jotain mitä näkee vaan postikorteissa...

Tällä viikolla nyt ei mitään mullistavaa ohjelmaa oo oikeestaan ollu. Hande tuli, meni ja jätti laukkunsa Schipholin tallelokeroon ilmeisesti odottamaan seuraavaa reissua. Fiksu veto.

Tänään kuitenkin pelattiin kauden eka (ja meikäläisen osalta todennäkösesti viimenen) kotiottelu Hot Shotsia vastaan. Jätkät ennakoi että vastustaja on suurin piirtein saman tasonen mitä viime viikolla (14-2), mutta paskan vitut. Oltiin parempi joukkue joo, vaikka vastustajalla oli pari kentällistä ukkoja meidän kahta vaihtomiestä vastaan, mutta luotiin aivan jäätävä määrä maalipaikkoja. Harmi vaan että suurin osa meni seinille. Ekan erän surffailun ja tokan erän varovaisemman pelailun jälkeen lyötiin kolmannen erän viimesillä minuuteilla 5-4 taululle ja pelattiin sen jälkeen maailman huonoin ottelun loppu. Onneks satuin pallon tielle pari kertaa sillä seurauksella, että summeri kerkes soida ja saatiin pisteet kotiin edellä mainituin lukemin. Katsojia oli pöytäkirjan mukaan 15, joten runsaslukuinen kotiyleisö sai poistua tyytyväisenä lauantai-illan viettoon.

Ens viikolla koittaakin jännittävät ajat, koska lauantaina moken kamppeet jää kämpille ja hyppään kakkosjoukkueen mukaan kenttäpelaajana! Ensimmäinen dybyytti miesten otteluissa kentällä nähdään missäs muualla kun Groningenissa, noin 270 km päässä. Jospa sitä onnistus vaikka maalin hakkaamaan.

Matsin jälkeen ei turhan pitkään palautella, vaan maanantaina lyödään rytkyt läjään ja lennetään Porton lämpöön vähän surffailemaan! Ens viikko meneekin siis kokeisiin lukiessa, koska voipi olla että kouluhommat saattaa jäädä vähän taka-alalle reissussa. Reissusta kotiudutaan perjantaina, ja lauantaina onkin heti taas matsi! Otteluohjelma on kieltämättä ihan mukava, varsinkaan kun täällä nyt ei varsinaisesti paljoo muuta tekemistä ookkaan kun pelailla sählyä.

Palataan asiaan kunhan joutaa, nyt otan belgialaisen Trappist-oluen voiton kunniaksi

Eipä menny viime viikonlopun sarja-avaus niinkun suunniteltiin, vaan tukkaan tuli niin että suhina kävi. Loppunumerot 7-1 ei kyllä oikeestaan kerro muusta kun siitä, että oltiin aivan kaikessa vastustajaa perässä. Saatiin olla pallossa aika rauhassa, koska vihulainen päätti pysytellä puolessa kentässä, mutta siitä trapista ei meinattu päästä ohi ei sitten millään. Meneteltiin siinä sitten kovalla prosentilla palloja keskialueella ja annettiin vastustajalle jatkuvasti vastahyökkäyksiä. Joukkuepelin pitää parantua aika roimasti, jos jätkät mielii kauden päätteeks nousta liigaan. Pelasivat muuten liigapelin siinä meidän jälkeen, mikä oli oikeastaan ihan mielenkiintosta katottavaa. Amsterdamin FB Agents nöyryytti Haagin HSK:ta kevyin 27-3 rugbylukemin. Agentsin kokoonpanossa (8+1) oli muistaakseni kolme hollantilaista ja HSK:lla suunnilleen saman verran. Ruotsalaisia ja suomalaisia siis vilisti kentällä jatkuvasti.

Muutenkaan tuo päivä ei menny ihan putkeen, sillä Breda-Delft-välillä oli ensinnäkin aivan jäätävät lauantairuuhkat koska liikenneonnettomuus. Ja kun täällä on ruuhka, niin se ei tarkota sitä, että traktorin perässä on viis autoo tai muuta hessua. Lauantaina homma meni niin, että meidän piti olla Delftissä 12:30 pelissä tuomaroimassa ja toimitsijavuorossa. Lisäks meillä oli tuossa matsissa kautensa avaavan kakkosjoukkueen pelipaidat takakontissa. Lähettiin ihan hyvissä ajoin Bredasta, mutta ruuhkassa seisoskeluun ja jumitteluun kulu semmonen aika rapsakka 2,5 tuntia yhteensä. Takasin tullessa joskus ysin maissa päästiin taas seisomaan ruuhkassa, tällä kertaa tietyön takia. Hauskinta noissa ruuhkissa on se, että ne vaan loppuu yhtäkkiä. Jossain vaiheessa liikenne vaan lähtee vetämään ja ruuhkan syy jäi mulle ainakin täydeks mysteeriks molemmilla kerroilla...

Ens viikonloppuna taas mennään Enschedessä, joka on parin tunnin ajomatkan päässä Saksan rajalla asti. Suurin uutinen tuohon viikonloppuun liittyen on se, että jo pari vuotta tauolla ollu tuomariura puhalletaan taas henkiin! Aamun eka matsi ois meininki olla tuomarina ja tokassa matsissa sitten napata se kauden eka voitto. Saas nähä montako tuntia tällä kertaa seisotaan ruuhkassa.

Koulussa ei oikeestaan kurjuutta kummempaa. Muu elämä on aikalailla minimissä, koska vaikka noita kouluhommia kuinka yrittäs tehdä sieltä mistä aita on matalin, niin silti niitä päätyy vaan vääntämään joka päivä muutaman tunnin. Ens viikolla tulee ensimmäiset vieraat vetelehtimään tänne meille ja perjantaina käydään kouluryhmän kanssa Euroopan veropakolaisten paratiisissa, Luxemburgissa!

Nyt minä rupeen kahtomaan sählyä. Pistin muuten elämäni ekat säbäbetsit sisään. Mukava kokeilla välillä muitakin tapoja hävitä rahansa kun lätkä ja futis.

Season opener

Keskiviikkona ne nyt vihdoin saapui: kauan odotetu Blindsave-merkkinen maali moken suoja kama varuste paketti!!! Heti samana iltana pääsin koeajamaan polkkarit ja panssarin eikä oo mitään hupatusvehkeitä nämä! Syvempää analyysiä kamppeista vähän myöhemmin jahka pääsen olostumaan niihin paremmin.

Näillä eväillä

Tämä viikko on menny koulun puolesta melko rennoissa merkeissä, sillä kävin näyttäytymässä maanantaina ja tiistaina, mutta keskiviikosta lähtien on melkein voinu jo vietellä viikonloppua. Tänään olis ollu joku workshoppi, mutta koska oon delegoinnin mestari, niin lähetin Miisan edustamaan meidän taloutta ja jäin ite kodin hengettärenä heilumaan kämpille imurin ja soppakauhan kanssa. Vaikka fyysisen läsnäolon määrä koululla ei paljon rassaile, niin kotiläksyjä kyllä piisaa ihan tehtäväks asti. Niistä onneks on toistaseks selvitty saumattomalla yhteistyöllä ja pussillisella salmiakkia.

Jäätävän löysän kouluaikataulun salliessa käytettiin tilaisuus hyväksemme ja rysäytettiin eilen Isolle Kirkolle eli Amsterdamiin. Vettä sato ja tuuli puhalteli niin lujaa, että pisimmillä alkuasukkailla oli hankaluuksia pysyä pystyssä, mutta se ei meininkiä juuri haitannu. Dami oli oikeestaan juurikin sellanen mitä odotin: helvetisti (itse asiassa yllättävän paljon) turisteja, siistejä taloja, asuinlaivoja ja kanaaleita. Pilven epämiellyttävä löyhkä ja red light districtin gonahtaneet huorat kuitenkin toimii näkyvimpänä erona muiden turistirysä-pääkaupunkien ja Damin välillä. Loppujen lopuks arvostan Bredaa kuitenkin enemmän, koska täällä on kaikki Damin hyvät puolet, eli kanaalit, arkkitehtuuri ja rento meininki ilman parveilevia turrelaumoja selfiekepit ojossa. Keskusaukiolla tosissaan oli aika hurja meininki, kun joku Vuoden Mutsi 2015-ehdokas ripisteli keksejä 3-4v poikalapsen päähän ja yritti selfiekeppi tanassa ottaa kuvaa pojan kimpussa parveilevista puluista. Paikallisten katutaiteilijoiden taso myös poikkeaa esim. Madridin kristallinpyörittelijöistä, kun nuorehko mieshenkilö halpoihin aurinkolaseihin, lippalakkiin ja apina-jumpsuitiin sonnustautuneena kalasteli turistien roposia. Kaikessa säälittävyydessään jopa ihan hauska näky.

Koulumotivaatiosta kun ei jälkipolville asti riitä kerrottavaa, niin onneks täällä pystyy ees pelaamaan sählyä! Perkele että ois kyllä viikot pitkiä jos ei pääsis aina välillä reenailemaan hyvällä porukalla. Vaikka pelin taso ja olosuhteet ei ihan Suomen tasolle ylläkkään, niin joukkuehenki ja yleinen tekemisen meininki on kyllä lyöny ällikällä. Reenataan siis kahdesti viikossa pienessä, noin 26x23m kokoisessa hallissa, josta maanantaina on käytössä vaan toinen lohko, eli täyskokosella kentällä ei päästä pelailemaan muualla kun sarjapeleissä. Treeniporukkaa on aivan laidasta laitaan: vasta-alkajista monta vuotta pelanneisiin konkareihin, joskin keski-ikä on noin 22 ikävuoden paikkeilla. Ykkösjoukkueen kavereita ei reeneissä kauheesti näy, koska suurin osa asustelee vähintään puolen tunnin matkan päässä Tilburgissa, Eindhovenissa tai jopa Maastrichtissa tai Damissa asti. Treenit on edellämainituista puutteista huolimatta aina viikon kohokohtia. Nuoreen porukkaan oli helppo tulla mukaan ja joukkueen kapteeni, latvialainen Gatis, osaa kyllä hommansa, eli mikäs täällä pelatessa.

FC Bredalla on siis tälle kaudelle usuttaa miesten sarjoihin parikin joukkuetta: meikäläisen edustama ykkösjoukkue, jonka tavoitteena on kauden päätteeks juhlia sarjanousua Hollannin liigaan, sekä kakkosjoukkue, joka koostuu suurelta osin vähän kokemattomammista pelaajista. Kakkosjoukkue pelaa 2. divisioonassa, joten voi olla että saan joskus mahdollisuuden hypätä remmiin mukaan ihan kenttäpelaajana! Kakkosdivarin tason tuntien luulen kyllä pärjääväni ihan kohtalaisesti, eli vähintään hattutemppu joka matsissa tai vaihtoehtosesti punasella suihkuun. Varmaa on kuitenkin se, että jos kentälle pääsen, niin pidän huolen että toimitsijoilla kynä sauhuaa!

Huomenna on sitten se päivä, jota tässä nyt hirveessä kiimassa on odoteltu jo parisen viikkoo: sarja-avaus. Molemmat jengit matkustaa pelaamaan Delftiin, joka sijaitsee Den Haagin (muista määräinen artikkeli) välittömässä läheisyydessä. Huonolla tuurilla saatan päästä tuomaroimaan kakkosjoukkueen pelin, sillä täällä liiton palkattuja tuomareita nähdään vaan korkeimman tason pleijarimatseissa. Joukkueet siis tuomaroi toistensa pelit, kuulemma melko vaihtelevin tuloksin...

Me pelataan Blue Falconsia vastaan, joka viime kaudella oli ainoa joukkue jolle FC Breda hävis pelejä ykkösdivarissa. Mielenkiintonen vääntö siis heti alkajaisiks, sopii meikäläiselle. Saa kuitenkin nähdä, että voinko pelata koko peliä, sillä ykkösjoukkueessa on myös toinenkin veskari, eli pelejä pitää varmaan vähän jaella ja puolittaa tasapuolisuuden nimissä. Tavotteena ois kuitenkin olla selkee ykkösveska ja siinä sivussa napata uran eka syöttöpinna ja salibandyssa aina niin harvinainen nollapeli!

Kylläpä se varmaan tältä päivältä riittää. Huomenna kun ahtaudutaan taas Victorin Twingoon, niin mikään muu kun voitto ei perkele kelpaa. Toivottavasti Miisakin mahtuu mukaan niin saatetaan saada kuvallista todistusaineistoa huomisen touhuista. Sen lupaan että ääntä riittää ja maskimiehillä ei tule olemaan kivaa.

Koppiplaylistin ehdottoman helmen myötä hyvää viikonloppua ja rock on!

Karmeita havaintoja oluesta ja sitä juovasta kansasta

Helevettiläinen kun aika juoksee, kuukausi Hollantielämää tulee täyteen huomenissa! Sitä olevinaan vasta totuttelee elämiseen, kun reissusta alkaa olla jo kohta viidesosa takanapäin. Onneks on sen verran vähän velvotteita tuolla koulun puolella, niin joutaa tekemään muutakin kun istumaan nenä kiinni kirjassa!

Tai niin sitä vois luulla kun tilille rapsuu vaan 23 opintopistettä tältä lukukaudelta... Nyt kun kouluhommia on pikkuhiljaa saatu käynnisteltyä viime viikon hönöilyn jälkeen, niin kyllä täällä 30op jaksossa olis ihan tekemistä. Suomessa ja erityisesti Savoniassa opintoja viedään eteenpäin enemmän ryhmätyö- ja käytäntöpainotteisesti, mutta täällä uskotaan vanhojen kunnon assignmenttien voimaan! Kurssista riippuen viikko-ohjelma on seuraava: alkuviikosta luento, josta saadaan pohjat viikon tehtävää varten. Pari päivää aikaa valmistella jonkunlainen räpellys loppuviikon workshoppiin, jossa sitten käydään vielä läpi kysymyksiä tehtävään liittyen ja opettaja antaa tärppejä tehtävään liittyen. Tehtävän palautus yleensä seuraavan viikon maanantaina, pituus 1200 sanaa, joka nyt vastannee suomen kielellä jotain 50-70% tuosta sanamäärästä, eli ihan tekemistä riittää.

Matkailun suunnittelu- ja kehittämiskurssilla taas painetaan ryhmätyötä, jossa meidän porukalla on aiheena tutkia Luxemburgin kehittymistä nykypäivän matkakohteeksi. Ryhmätyöhön kuuluu pakollisena osiona vierailu tutkimuskohteessa, joka nyt ei sinänsä haittaa kun kaverilla on autokin käytössä. Näitten lisäks puuhaa riittää englannissa sekä hollannin kielessä ja kultturissa, joista jälkimmäisessä pitää kirjotella parinkymmenen sivun kirjotelma siitä, mikä paikallisessa kulttuurissa iskee. Lyhyesti sanottuna sääliks käy niitä raukkoja jotka tekee 30op jakson. Lukemistakin riittää yli omien tarpeitten, mutta onnistuttiin Miisan kanssa luovimaan asiat niin, ettei kirjoja tarvii ostella. Kiitoksia vaan muun muassa Savonian e-kirjastolle, josta löydettiin muuan 75€ uutena maksava opus.

Eilen iltana päätettiin lähtee tuulettumaan kaupungille ja tsekkailemaan paikallisen puistofestarin meininki. Tilaisuus oli siis kaikille ilmainen ja toki alkoholijuomiakin sai ostettua muutamalta tiskiltä. Anniskelualueen rajat vaan loisti poissaolollaan, eli koko festarialueella sai ottaa kupposta ilman pelkoa portsarista. Tämän lisäks joukossa oli perheitä, joiden vanhemmat nautiskelivat laadukkaasta musiikista ja paikallisesta oluesta(!!) samaan aikaan lasten pyöriessä jaloissa hyperaktiivisina. Herranjestas näitä ihmisiä olis koti-Suomessa odottanu linnatuomio tai ainakin some-mammojen julkisen lynkkauskomppanian täsmäisku. Eihän sitä nyt alkoholia lasten nähden, alkoholisoituvat jo ennen yläastetta...

Festari loppu joskus puoliltaöin ja paikalla oli tosiaan kaikenikäistä ja -näköistä porukkaa vauvasta vaariin ja hevarista aina perheenäiteihin ja nuorisoon asti enkä koko iltana havainnu yhtäkään häiriötä, tappelua tai oksentelijaa, kun taas  Kuopion Viinijuhlilla ja Olusilla mokomia sankareita riitti harva se ilta. Myöskin vanhempiensa alkoholin nautiskelua todistaneet lapset todennäköisesti nukkuivat yönsä rauhassa.

Tulipa siis tuumailtua, että ehkäpä Suomessa suurin ongelma ei ehkä ookkaan yli-innokkaat lainsäätäjät, vaan se, että alkoholiin ensinnäkin suhtaudutaan jotenkin sairaalla tavalla. Täällä terassit täyttyy ihmisistä iltapäivällä, kun töistä palailevat ihmiset pysähtyy kirjaimellisesti yhdelle ja jatkaa siitä matkaa kohti kotia, mutta Suomessa after workit tuo mieleen vaan lähinnä keski-ikäisten iltapäivän/alkuillan "seitinohuet". Pointti on siis se, että kun olvia otetaan, niin sitä otetaan kunnolla ja tapellaan vaimon kanssa siinä sivussa. Kliseistä joo ja ehdottomasti kärjistettyä, mutta mun mielestä tässä on silti totuuden siemen mukana. Jotenkin tuntuu, että perinteisesti Suomessa ihmisiä on hävettäny istua alas iltapäivällä ja käydä ns. yksillä, koska alkoholin käyttö on niin pitkään yhdistetty pelkkiin perskänneihin. Onneks ajat ja käsitykset alkaa muuttua eurooppalaisempaan suuntaan myös meillä. Vielä kun tajuaisivat ettei sen oluen aina tarvii olla puolen litran leka. Kuten jo aiemmin kerroin, täällä bisse tarjotaan yleensä 0,25l annoksena, joka mun mielestä on just sopiva tuommoseen seurusteluun ja nautiskeluun. Seuraavaa väitettä en kykene perustamaan mihinkään faktoihin, vaan ihan mutuun: luulen, että oluen pienempi annoskoko myös vähentää kokonaiskulutusta. Baarissa juoman hakeminen ja jonottelu on aina omanlaisensa työmaa, joten baaritiskillä vierailujen määrä on yleensä vakio. Tällä logiikalla siis Pekka Pilettäjän nauttima alkoholimäärä hollantilaisittain olisi puolet siitä, mitä Suomessa tuplakokoisilla kaljoilla. Huono logiikka, mutta tämmöstä oon mietiskelly tuolla kun kapakoissa kuleksii ja ruuhkaselle baaritiskille jonottelu kehtuuttaa. Vasta-argumenttina joku varmaan heittää, että "no mut sit niitä pieniä annoksia tilataan vaan lisää kerralla d44". Minä taas en siihen usko, koska ihminen pystyy kantamaan ja nautiskelemaan järkevästi vaan kahta lasia kerrallaan. Sitä paitsi, kyllä minä ainakin ruuhkassa tilaan kerralla pari olutta, oltiinpa sitten Suomessa tai paikallisten lasten annosten kanssa tekemisissä.

Eiköhän tämä riitä alkoholipolitiikasta tällä kertaa. Nyt vähä unta palloon ja kohti uuden kouluviikon tuomia haasteita. Pitäs muuten niitten sählykamppeittenkin saapua ens lauantain sarja-avaukseen mennessä. Olivat vissiin unohtanu pojat postittaa koko paketin... Pistin nimittäin perjantaina viestiä ja puol tuntia viestin lähetyksen jälkeen oli paketin tiedot ilmestyny seurantajärjestelmään. Noh, pääasia että ens viikolla postipate soittaa ovikelloo!

"Sorry for the inconvenience"

Otsikon lausahdus on kerenny tulla jo liian tutuks tällä viikolla... Eka oikee koulupäivä oli siis maanantaina ja aamupäivän alkajaisiksi meillä PITI olla kirjastojärjestelmien esittelyä, mutta kappas kummaa, opettajaa ei näkyny mailla eikä halmeilla. Hetken pyörittyä arveltiin että sama lähtee kämpille vetelehtimään kun seuraava luento oli vasta kolmen jälkeen iltapäivällä.

Tiistaina jatkettiin siitä mihin maanantaina jäätiin, eli opettaja oli jälleen varttitunnin myöhässä, mutta siitä se homma alko pikkuhiljaa luistamaan. Keskiviikkona ainoana ohjelmanumerona oli tuo maanantailta siirretty kirjastohässäkkä, joka oli enemmän tai vähemmän farssi, koska IT-ongelmien takia kirjaston nettisivut ei oikein lähteny aukeemaan. Torstaina ei sitten toiminu kirjaimellisesti mikään, koska koululla oli sähköt poikki ja kaikki tunnit peruttu.

Neljän päivän viikonloppu alko siis jo aamupäivällä. Tänään iltaohjelmassa on kohtalaisen suuret opiskelijakarnevaalit, johon odotetaan noin 15 000 ihmistä paikan päälle. Keskustaan on pystytetty muutama esiintymislava, joilla paikalliset DJ-lahjakkuudet pääsee painamaan play-nappia ja pomppimaan ihan yleisön edessä. Ei, en ole koskaan ollut EDM-keikalla ja kyllä, suhtaudun moiseen touhuun näin rock-miehenä hieman skeptisesti, mutta aika näyttää mihin sitä innostuu.

Muutama sana vielä juomisista ja syömisistä. Alkoholin nauttiminen täällä on, kuten tunnettua, melko halpaa verrattuna Suomen hintoihin: olut baarissa noin kaksi euroa, mutta annoskoko on 0,25l. Iso kalja paikasta riippuen neljän ja viiden euron välillä. Meikäläistä piristää erityisesti erikoisoluiden hintataso sekä valikoima: belgialaisista huippuoluista ei baareissa yleensä tarvii maksaa edes neljää euroa, saatika sitten kaupasta ostettaessa. Esimerkiksi erinomaisen Leffe Blonde-pullon saa omakseen halvimmillaan noin 90 sentillä. Halvin lager-tölkki (paikallisesti pilsener) lähtee mukaan 37 sentillä, mutta laatu on tasoa Koff III (3). Sitten jos mieli halajaa vähän terävämpää, niin esimerkiks jekkua tai tequilaa saa helposti alle kolmella eurolla. Viskin ystävät riemuitkaa, sillä single malt-lasillisen (5cl) saattaa saada alle kuudella eurolla, jos tuntee oikeat ihmiset... Viiniä saa muuten ruokakaupasta! Halvimmat pullot lähtee mukaan kolmella eurolla.

Ruokapuoli täällä on yllättävän kallista, mutta perustuotteet, kuten jauheliha on pikkasen halvempia Suomeen verrattuna. Ruokaravintoloiden hintatasosta en tiedä, mutta asia pitänee korjata tulevaisuudessa. Kebuloista saa dönerin hintaan 4,50, joka on ihan kohtalainen.

Paikallisen ruokakulttuurin kanssa onkin tullu pikkasen hämmennystä, koska täällä ei syödä lämmintä lounasta ollenkaan! Intro-leirillä taapersin lounaspaikkaa kohti makaronilaatikko mielessä, mutta tarjolla oli helvetti voileipiä. Kaiken lisäks joku kiinalainen rakenteli nutella-kinkku-juustovoileivän, jota sitten naposteli silmät kiiluen. Juustosta ja kinkusta puheenollen, täältä on mahdotonta yrittää löytää mitään kilon Oltermanni-möykkyjä, vaan ainoat isot juustot on lohkottu suoraan niistä perkeleen 1000000kg juustotahkoista. Koitappa juustohöylällä näperrellä niistä ihme juustokiiloista riittävästi siivuja yhdelle leivälle, aikaa puoli tuntia. Jää muuten aika monelta tekemättä. Tästä syystä tyydyttiinkin ostamaan valmiiks viipaloitua juustoo, joka taitaa täällä olla kyllä se kaikista yleisin tapa nautiskella juustosta leivän päällä. Ruisleipää on turha yrittää etsiskellä, tosin jotain ihme mallasleivän tapaista roogbrootia löydettiin, mutta oli niin helvetin pahaa että jos sitä yrittäis viedä kodittomille noin niinkun hyvän tahdon eleenä, niin todennäkösesti ajasivat helvettiin kiusaamasta. Näkkileipää sentään saa.

Mutta onhan täällä hyviäkin ruokia. Lakritsia ja jossain määrin myös salmiakkia nämä perkeleet osaa arvostaa. Kaupoista saa samoja salmiakkikarkkeja mitä Suomestakin, joka on kyllä helpottanu integroitumista osaksi paikallista yhteiskuntaa. Muu perinteinen ruoka onkin sitten hyvin pitkälti upporasvassa paistettua, kuten esimerkiksi hämmentävän hyvät bitterballenit tai kroketit. Paikallisten mielestä on myös ovelaa piilottaa pitkulaisen sämpylän sisään makkara. Kumma ettei muualla ole moista isommassa mittakaavassa keksitty.

Vielä sählystä lyhyesti: jos haluat olla ovela kettu ja säästää rahaa mokenhanskoissa, osta golfhanskat. Viikon verran kiertelin urheilukauppoja Bredassa ja Antwerpenissä kunnes löysin A) sopivaa materiaalia olevat hanskat B) molemmille käsille. Perkele että oli emä selvittely joka kaupassa, kun sanoin että ehei nämä hanskat golfiin ole tulossa vaan "floorball tai unihockey"-nimiseen touhuun. Eräs urheilukaupan myyjätär arveli asiantuntevana floorballin olevan "the sport where you sit on the floor and move around with your hands". Spontaanin naurunremakan jälkeen kykenin kaivelemaan jotain kuvia tästä kummallisesta lajista. Ei täällä kyllä kovin moni ihminen oo kuullukkaan koko touhusta. Saksalaisilla on joku haju, mutta esimerkiks ranskalaiset vaan nyökyttelee ymmärtäväisen näkösenä, vaikka silmistä paistaa pelkkä tyhjyys. Mutta emme anna sen masentaa, vaan päättäväisesti jatkamme kohti kauden avausviikonloppua, joka siirtyikin syyskuun 26. päivälle. Sain muuten aikaseks tilata ne aiemmin hehkuttamani Blindsaven mokevehkeet, toivottavasti saan ne jo ens viikolle!

Nyt lähetään rymyämään tuonne keskustaan kymmenentuhannen muun opiskelijarentun kanssa. Saa nähä mitä tulee.

Pari viikkoo mamu-elämää takana ja alan pikkuhiljaa päästä jyvälle tästä paikallisten elämänmenosta, mutta kerron siitä vähän myöhemmin. Ensin pitää purkaa kaikki viime viikon tapahtumat, joita siis riittää.

Viime postaus päättyi jännittävään cliffhangeriin, kun oottelin kyytiä Saksaan! Reissuhan oli monella eri tavalla mieleenpainuva, eikä vähiten siksi, että matkaa tehtiin Victorin kaksiovisella Renault Twingolla. Viis äijää ja kaikki kamat niin pienessä autossa on kyllä kokemus, joka ei kyllä jättäny ketään kylmäks. Varsinkaan kun lämpötila oli lähempänä +30. Onneks olin autokunnan pitkäkoipisin heppuli ja sain etupenkkipaikan, joskin sekin oli tavaran määrästä johtuen hiukan ahdas.

Parin tunnin matkustuksen jälkeen tehtiin stoppi Zonen ja Unihocin keskusvarastolle, josta ostin asevelihintaan (saksalaisilta, kuinkas muuten) parit hikinauhat. Muut täydenteli mailakassin sisältöö gripeillä ym. irtosälällä. Varastolta polkastiin viimenen etappi majotuspaikkaan, joka oli siis wanhan liiton saksalainen maatila heposineen ja lampaineen päivineen! Kaks yötä tais kustantaa ruokineen päivineen jotain alle viiskymppiä, joten rahaa säästy myös kaljaan. Lauantain vastaisena yönä loput joukkueesta rymisteli farmille ja eka peli pelattiin jo klo 11:30. Vastassa oli Saksan Bundesliigaan tälle kaudelle noussut jengi, jossa pelaili myös yks soomilainen. Pelattiin ihan ok peli, mutta tasoero oli vielä joukkueiden välillä sen verran iso, että hävittiin 5-2. Toiseen peliin valmistautuminen meni täysin pieleen ja otettiin kuokkaan aika rumin lukemin. Tappioista huolimatta sain aika hyvän tatsin päälle ja sainkin kuulla, että oon kuulemma kaikkien aikojen paras Bredassa pelannut maalivahti. Ei siis passaa löysäillä kun odotukset on jo tapissa asti!

Illalla pelien jälkeen istuttiin jätkien kanssa iltaa, otettiin pari bissee ja juteltiin mukavia. Joukkue on melko nuori ja kansainvälinen: nuorin pelaaja on 26-vuotias ja yhdeksän pelaajan vahvuiseen tiimiin mahtuu neljä eri kansalaisuutta: hollantilaiset, latvialaiset, yks tsekkiläinen ja yks suomalainen maalimokke. Kansainvälisyys on siitä hyvä, että kukaan ei tavallaan jää ulkopuoliseks, kun yhteinen kieli on kaikille englanti. Joukkueen ilmapiiri on muutenkin tosi avoin ja rento, joka lupailee mukavaa kautta.

Sunnuntain pelit alko siinä mielessä ikävästi, että yöllisen sateen nostettua ilmankosteutta kaikki kamat ei ollu ehtiny kuivua yön aikana. Hallissa vallitseva viidakkoilmasto piti myös huolen siitä, että jokainen pelaaja jätti kaikkensa kentälle, vaikkei sitä välttämättä ois ees halunnu. Eka peli hävittiin ihan omaa tyhmyyttämme, mutta tokassa pelissä ei vaan yksinkertasesti enää jalka riittäny ja väsyttiin ihan täysin. Itelläkin teki sen verta tiukkaa, että meinasin toisella erätauolla pökertyä vaihtopenkille, mutta niin vaan kolmas erä taisteltiin kunnialla loppuun asti. Turnauksesta ei jääny hirveesti jälkipolville kerrottavaa muuta kun se, että on se tuolla Saksassa pikkasen eri meininki rahan, kulttuurin ja yleisin meiningin suhteen. Taitotaso nyt ei niinkään häikässy, mutta oheinen video kertonee vähän paikallisesta kulttuurista. Kyseessä siis ennen matsia tapahtuva teambuilding-rituaali ja asialla Unihockeytown Holzbüttggenin äijät. (onnistuin näköjään kuvaamaan videon väärinpäin, hajotkaa paskaan)

Turnauksen rasituksista välittämättä lyötiin maanantaina kamat kasaan ja lähdettiin Miisan kanssa tämän meidän opiskeluporukan omalle introduction campille, joka kesti maanantaista keskiviikkoon. Leirillä saatiin nauttia auringonpaisteesta, paahtavasta kuumuudesta, kaatosateesta, tihkusateesta ja oikeastaan kaikista mahdollisista sääilmiöistä lumisadetta lukuunottamatta. Säästä huolimatta leiri oli mukava ja hyödyllinen, sillä nyt suurimman osan opiskelijakavereista tuntee jo entuudestaan. Bredan yöelämä tuli myös suht tutuks tuon leirin aikana: Bredassa baareja riittää, mutta suurin osa niistä on melko pieniä. Hauska ilmiö oli myös se, että opiskelijaporukoiden vaeltaessa baarista toiseen joku yökerho saatto ensin olla viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta viiden minuutin kuluttua paikalla oli enää pari mattimyöhästä ja tyhjiä tuoppeja. Yöelämä tuntuu muutenkin liittyvän paikalliseen yöelämään ehkä jopa voimakkaammin, kun mitä Suomessa. Tai no riippuuhan se tietysti ihan ihmisestäkin, mutta saa nyt nähä miten sitä innostuu yöjuoksuille. Kämpän sijainti on kyllä hyvä, sillä ydinydinkeskustasta tänne on matkaa joku pari minsaa pyörällä ja alle kymppiminsa jalan. Ostoskatu alkaa itse asiassa tuosta noin 300m päästä, mutta baarit on vähän kauempana.

Siitä paikallisesta elämänmenosta vielä... tuolla leirillä tuli huomattua, että paikallinen aikakäsitys noudattelee enemmän Etelä-Euroopan mallia kuin meidän vastaavaa. Esimerkki: saapuminen leirintäauleelle noin klo 16, jolloin ilmoitetaan, että 16:45 pitää olla valmiina pyöräilemään koululle, missä grillijuhlat ynnä muuta ohjelmaa. Noh, kello lyö varttia vaille ja kuinka ollakkaan paikalla on ITMC:n suomalaisosasto täydessä vahvuudessaan (meitä on 3). Menin siitä sitten ottamaan torkut ja puolen tunnin kuluttua päästiin vihdoin lähtemään reissun päälle.

Ei siinä siis mitään jos myöhästely ynnä muu vetelehtiminen kuuluu maan kulttuuriin, mutta kun täällä koulumaailmassa ollaan sitten niin viimesen päälle kellontarkkoja ettei missään. Esimerkki: koe alkaa klo 9:00. Jos saavut paikalle minuutin myöhässä, et pääse kokeeseen. Et pääse kokeeseen myöskään silloin, jos mukana ei ole kuvallista henkilöllisyystodistusta. Et, vaikka tuntisit kaikki kokeen valvojat ja suorittajat. Perkele sentään.

Käytiin eilen Victorin kanssa pyörähtämässä Antwerpenissä päiväreissulla. Suosittelen kyllä käymään, jos wanha kunnon klassinen eurooppalainen meininki kiinnostaa! Niin, ja olut ja vohvelit myös... Huomenna alkaa ihan oikee koulu, joten siihen valmistautuessa taitaa mennä loppupäivä. Tai sitten korista ja futista kyttäillessä.

And so it begins

Paluu rikospaikalle! Eka Bredan viikko alkaa jo kääntyä loppupuolelle ja vihdoin aika-wifi-suhde saatiin sille tolalle, että pystyn nakuttelemaan kuulumisia tänne blogin puolelle.

Maanantaina tosiaan heitettiin rojut Volvon persuksiin ja polkastiin lentokentälle. Mielenkiintoinen havainto oli se, että vaikka onnistuin välttelemään sakkojen ottamista valvontakameroista, niin noin 200 metriä ennen terminaalia oli ikävä poliisiratsia. Ajelin jotain vajaata seittämääkymppiä viidenkympin alueella, mutta onneks joku muu lurjus oli jo sakotettavana, niin pääsin kuin koira veräjästä. HAH!

Lentäminen oli jälleen yhtä nautinnollista kuin aina ennenkin, varsinkin kun Kööpenhaminan 100km pitkä lentokenttä piti juosta päästä päähän vain todetakseen, että jatkolento myöhästyy. No mutta perille päästiin lopulta ja vuokranantajan kyydillä Bredan juna-asemalta kämpille.

Kämppähän on mitä mainiointa luksusta: vastarempattu, kalustettu ja loistavalla sijainnilla varustettu. Naapuritkin on aivan loistavia: seinänaapuri antaa käyttää wifiä kaljapalkalla. Yks päivä tuli törmättyä alakerran naapuriinkin hieman epätavallisissa olosuhteissa. Ovipuhelin nimittäin soi yks päivä ja kamerasta tuijotteli postimiehen karvainen pärstä. Päästin Paten ineen ja ihmettelin että helvettiäkö se mulle pakettia toimittaa kun en ollu tilannu mitään. Noh, paketti tulikin alakerran naapurille, mutta koska Nederland, niin on aivan normaalia luovuttaa paketti naapurille, mistä sen voi sitten noutaa paremmalla ajalla jos vastaanottaja ei ole kotona. Illalla alakerran setä sitten tulikin hakemaan pakettia ja juttelemaan mukavia. Kyllä on mukava huomata, että täällä vielä luotetaan ihmisiin!

Alankomaalaiset (huom! ei hollantilaiset) on muutenkin aivan uskomattoman ystävällistä porukkaa aina puhelinkauppiaista naapureihin ja tuttuihin. Kaikilla tuntuu aina olevan hyvä päivä ja muutenkin juttua riittää. Ollaan onneks keretty jo tutustua pariin salibandyihmiseen, Astridiin, jolle toin pelikengät Suomesta, ja koutsi-Victoriin, jonka luona käytiin syömässä tiistai-iltana. Tässä itse asiassa oottelenkin Victoria ja kyytiä Saksan säbäturnaukseen. Saas nähä miten äijän käy.

Alkuviikko meni enimmäkseen asioita, kuten puhelimia ja polkupyöriä, järjestellessä, mutta eilen oli ensimmäiset kouluun liittyvät aktiviteetit, kun NHTV järjesti kansainvälisille opiskelijoille tervetulopäivän koululla. Kolmestasadasta tänä vuonna aloittavasta kv-opiskelijasta noin kolmasosa on saksalaisia, mutta suomalaisiakin on yllättävän paljon: 23 kappaletta! Illalla opiskelijajärjestö Compassin järjestämällä Pub Crawlilla tuntu siltä, että vastaan tulee pelkkiä suomalaisia! No ei ehkä ihan, mutta melkein...Eilinen oli kyllä heittämällä parhaita baari-iltoja ikinä! Uskomatonta, miten täällä voi mennä juttelemaan ventovieraille ja huomata, että se on ihan ok ja että ihmiset on tosi avoimia. Erittäin epäsuomalaista, mutta sopii mulle enemmän kuin hyvin. Eilisen saldona pikku rapulan lisäksi monta uutta kaveria sekä ainakin yks keikka naapurikaupunki Tilburgin lätkäjoukkuetta katsomaan.

Ainiin, me ei muuten Miisan kanssa asuta Hollannissa, kuten moni varmaan kuvittelee. Alla oleva video kertoo hyvin Hollannin ja Alankomaiden eron, joten tsekatkaa ja sivistykää!

Lomahommia

Kas niin! Molemmat päästiin viime perjantaina ansaitulle viikon kesälomalle ennen kun lähetään lipettiin syyssateita karkuun. Erittäinkin kirjaimellisesti lämpimät muistot jää, kun kesä alko just sopivasti tälleen elokuussa.

Työt saatiin tosissaan pakettiin ja hyvin meni molemmilla: Miisa saattaa päästä vaihdon jälkeen Iittalalle ihan oikeisiinkin töihin ja mäkin sain hommat tehtyä siihen malliin että kehtas lähtee hyvällä omallatunnolla lomille. Millon lie koittaakaan seuraavat palkkahommat allekirjottaneelle, en tiedä... Ens kesänä ois meininki painaa työharkkaa ja ehkä vähän viinijuhlia jos vaan ehtii ja millään kerkiää.

Väittäävät että matkailu avartaa. Näin se asia on itekin nähtävä, mutta kotimaanmatkailu jää yleensä vähän paitsi näistä reissuhehkutuksista. Eihän se nyt oo coolia tai instasexyä käydä jossain väsyneillä tuntureilla itikoitten syötävänä. Mutta mepä vietettiin kuulkaas oikeinkin mukava miniloma Hauholla, joka on siis Varpaisjärven kokoluokkaa oleva paikkakunta tuolla Kanta-Hämeessä. Siellä oli ihmislapsen hyvä olla muutamastakin eri syystä:

A) Alvettulan kylis oli mesta paikka (ihmiset ei puhunu liian hassusti vrt. länsirannikko)

B) Livakan olonen historia verrattuna näihin savolaisiin savupirtti-pettuleipä-helevetinkuustoista-kuusenpersepitäjiin

C) Sienijuoma ja Kurre

Joskus Madventuresin Rikukin tais aiheesta kirjotella kolumnia oikein Helsingin Sanomiin, että miten päräyttävimmät reissukokemukset sai, kun kävi naapuripitäjän kantapaikassa renkaita potkimassa ja riitaa haastamassa. Allekirjoitan väitteen. Menkää ja harrastakaa kotimaanmatkailua.

Käytiinpä joutessamme kieppumassa Särkänniemessäkin, mutta taidan kyllä olla jo liian vanha niihin vehkeisiin... En ymmärrä miten sitä penskana kykeni juoksemaan nonstoppina vatkaimesta toiseen, kun nyt jo parin laitteen jälkeen piti suurin piirtein ryömien navigoida johonkin lapsiparkkiin rauhottumaan. Noh, säästyypähän nekin rahat tulevaisuudessa johonkin muuhun.

Esimerkiksi vaikkapa sählynpeluuseen Hollannissa! Voin täten ilokseni ilmoittaa, että kansainvälinen salibandyliitto on tällä päivämäärällä hyväksynyt siirtohakemuksen Suomesta FC Bredaan ja nyt ei muuta kun jalat ja kamat alle ja pelaamaan. Kausi alkaa syyskuun puolessa välissä samana viikonloppuna kuin kotoinen Salibandyliigakin, siitä voi jokainen ite priorisoida, että kumpaako huippusarjaa seuraa silmämuna kovana. En tiedä onko noista meidän matseista virallista liveseurantaa missään, mutta tulokset päivittyy Hollannin salibandyliiton nettisivuille. Oikeasta valikosta vaan 1e divisie ja sieltä pitäs alkaa löytymään. Onhan meidän seuralla myös Facebook ja Twitterikin, mutta päivitystiheydestä en tiedä. Katotaan, jos pääsen vaikuttamaan em. räppänöiden sisältöön...

Sählykamppeitakin olis meininki ostella tässä syksymmällä kunhan päästään asettumaan aloilleen. Nyt seuraa pelkkää sählymokejargonia, eli sitä ymmärtämättömät ihmiset voi skipata tämän kappaleen. Kaikki lähti oikeestaan siitä, kun vanhat polvisuojat alko muistuttaa enemmän pahviläpysköitä kun pehmustettuja urheiluvarusteita. Sitten innostuin ottamaan asiasta selvää ja löysin vasta pari vuotta bisneksessä olleen latvialaisen varustevalmistaja Blindsaven. Minkä helvetin takia kukaan ei aiemmin oo keksiny vaihdettavilla pehmusteilla olevia polkkareita?! Blindsaven valikoimista löytyy myös mielenkiintoisen kuulonen rintapanssari rebound-kontrollilla, eli pallon pitäis kuolla panssariin ja pudota eteen lyhyenä riparina. Firman nettikaupasta saa tilattua mukavan läjän varusteita ihan hyvään 275 euron hintaan, jonka ajattelin kyllä hyödyntää jahka tosiaan kerkeen Hollantiin asti. Kirjottelen kamppeista myöhemmin lisää, ehkäpä englanniks niin tuleepahan nolattua itsensä myös muillakin kielillä.

Eipä tässä tosiaan kurjuutta kummempaa, alle viikko aikaa nauttia Suomen kesästä, joka onneks näyttää parhaita puoliaan. Tällä viikolla ohjelmassa lähinnä pakkailua sekä syöpöttelyä ja juopottelua kavereiden ja sukulaisten kanssa. Palaillaan asiaan joskus myöhemmin, ehkä sitten kun saan netin toimimaan Hollannissa!

Lähtö lähenee + sählyhommat

Kuopiorockista kotiin rymytessä kalenteri pyörähti elokuun puolelle, joka tarkottaa sitä, että lähtöön on enää 23 päivää! Miisa ottaa tämän reissuunlähdön selvästi vakavammin kun minä, ainakin tyhjennettyjen hyllyjen ja jatkuvan "millonka siivoot vaatekaappis"-kuumottelun perusteella...

Kuukausi lähtöön: täytä ruokapöytä sekalaisella romulla

Luulenpa että alotan pakkailun joskus viimesenä perjantaina ja myllerrän ympäri kämppää ehtimässä tavaroita, jotka on mystisesti livahtanu kellarin varastoon tässä viimesen kolmen viikon siivousvimman aikana. Remains to be seen.

Loppukesän kuviot alkaa muutenkin olla selvillä: töitä maailman tappiin asti, ehkä joku pieni Hämeen keikka jossain välissä. Ei tässä mahottomia lomia tosiaan ehdi pitämään, mutta Hollannissa pari ekaa viikkoo menee oikeestaan vaan kaupunkiin ja kouluun tutustuessa, varsinainen opiskelu alkaa vasta syyskuun toisella viikolla.

Sitten ajattelin lausua muutaman sanan rakkaasta harrastuksestani salibandysta. Pelailen siis aikani kuluksi huipputason salibandya miesten 4. divisioonassa. Hollannista käsin pelaaminen on kuitenkin hieman hankalaa, mutta ratkaisu olikin lähempänä kuin luulettekaan. Sen nimi on FC Breda, FC niinkuin Floorball Club!!!

Hollannin toiseksi korkeinta sarjaa, Eerste divisietä, tahkoava FC Breda on siis tulevan kauden joukkueeni. Joukkueen koutsi Victor onkin jo lupaillut treenejä n. 2 kertaa viikossa sekä arviolta kymmenkunta virallista ottelua. Siihen vielä harkkamatsit päälle, niin päästään sellaisiin lukemiin, että koulu alkaa olla suorastaan toissijainen ajanviete! Ensimmäinen harkkaturnaus tulee vastaan Saksan Münsterissä jo heti kuun vaihteessa, eikä kyseessä olekaan mikä tahansa puulaakihöntsä, vaan suuren varusteyhtiön järjestämä (ilmeisesti) kutsuturnaus. Turnauksessa meidän porukka pelaa 8 ottelua, joista puolet Saksan 2. bundesliigan ja puolet ykkösbundesliigan (!!!) joukkueita vastaan. Saattaa tulla kylmää kyytiä, mutta ei se mitään. Hemmetin siistiä päästä ensinnäkin pelaamaan säbää Keski-Eurooppaan ja vielä noin kovan tason porukoita vastaan. Ei voi muuta kun olla innoissaan!

Reissaaminen ympäriinsä kuuluu muutenkin tuon vaihtoajan suunnitelmiin. Hollantia tulee tietysti kierreltyä sählyn merkeissä, mutta myös reissuja esim. Pariisiin ja Dortmundiin on suunniteltu. Krakovaan lähdetään joka tapauksessa, kiitos peruttujen Wembleyn keikkojen. Foo Fighters siis vetää marraskuun alussa show'n Krakovan paikallisessa, joten pitkä viikonloppu Itä-Euroopassa odottaa! Ohjelmassa myös Cracowian futismatsi, hinta-laatusuhteeltaan loistavaa ruokaa sekä loistavaa menoa jazz-klubeilla.

Palataan asiaan jälleen kunhan lähtö on entistä lähempänä! Nyt mä lähen anoppilaan talonvahdiks.

PS. en tykittele hirveesti kuvia tähän blogiin, mutta Instagramiin niitä tulee varmaan siitäkin edestä. Loistava tapa kanavoida sisälläni kuplivaa luovaa idiotismia...

Reissu_ukon turinoita osa 1/xxx

Hyvät ihmiset! On tullut se päivä, kun allekirjoittanut palaa parin vuoden tauon jälkeen blogisorvin ääreen. Tällä kertaa aiheena isäm_maan_puollustuksen ja Suomi-meiningin sijasta astetta kansainvälisempää meininkiä! Kuten suuri osa teistä kolmesta lukijasta jo varmaan tietääkin, ollaan emännän kanssa lähdössä syyslukukauden ajaksi vaihto-opiskeluhommiin Etelä-Hollannin helmeen, Bredaan! Täältäpä sitä sitten passaa lueskella meikäläisten kokemuksia vaihto-opiskelusta ja elämästä Hollannissa. Niin, ja koska nykyaika, niin reissuhäröilyt, hassut hatut ja #belfiet löytyy Instagramista! Tosin ainoastaan ensin mainittu meikäläisen tililtä...

Oon niin huono noissa alkujorinoissa, että siirryn suoraan asiaan ilman joutavia esittelyjä blogin takana olevasta pariskunnasta; kysykööt ne ketä kiinnostaa, katotaan vastaanko. Sporttiset mimmit ottakee yhteyttä!

Joo.

Eli meininki olis lähtee opiskelemaan matkailualaa kansainvälisellä kierteellä, International tourism management and consultancy, kuten lontoolaiset tapaa sanoa. Kuulostaa hienolta, mutta luultavasti huttu on pitkälti samaa, mitä Savonian tuttu ja turvallinen matkailualan tutkinto pitää sisällään. Oppilaitoksena elo-helmikuun välillä toimii siis paikallinen korkeakoulutason oppilaitos, NHTV Breda, joka muuten on Euroopan suurin matkailualan koulutusta tarjoava pulju! 7000 opiskelijaa, joista baut 700-1000 on muilta mailta saapuneita, joko vaihdon tai sitten bachelor's degreen suorittajia. Vähän eri meininki mitä täällä näiden muutamien kymmenien vaihtareiden kanssa...

Sitten voisin kertoilla vähän tästä hakuprosessista, koska se on vähän niinkun tämän blogin idea: kertoo ihmisille että mitä helvettiä tämmönen vaihtoon lähteminen tarkottaa, miten sitä tehdään ja montako rahaa se maksaa yms.

Oltiin siis Miisan kanssa suunniteltu vaihtoon lähtemistä jo melko kauan ja lopulta palaset alko loksahdella kohdilleen tuossa loppusyksystä, kun tutustuttiin eri koulujen opetussuunnitelmiin ja olosuhteisiin. Ensimmäinen huomioon otettava asia syyslukukaudella vaihtoon lähtiessä on se, että osalla yhteistyöoppilaitoksista ei välttämättä ole valmiutta ottaa vaihtareita syyslukukaudelle. Tämä ilmenee paskana kurssitarjontana ynnä muuna esim saksankielisenä molotuksena koulun nettisivuilla. No go. Suurin osa puolivuosivaihtareistahan lähtee vaihtoon keväällä, jolloin kaiken paperinpyörittelyn kerkee tehdä muun koulutyön ohella. Me lähdetään siis syksyllä, koska Miisan opinnot ei anna enää periks lähtee keväällä.

Hetki siinä sitten vatuloitiin kv-koordinaattorin kanssa eri vaihtoehtoja ja lopulta päädyttiin sitten tähän Hollannin lafkaan syystä että NHTV on jäljelle jääneistä vaihtoehdoista tasokkain ja muutenkin paras, sillä Breda tarjoaa sijaintinsa puolesta melko mojovat mahdollisuudet koulun ulkopuoliseen vetelehtimiseen. Siitä myöhemmin lisää. Huomionarvoinen seikka tästä koulusta on muuten se, että mikäli normaali opetuskieli on muu kuin englanti, niin kielitaidon täytyy olla vähintään C1, joka on suht vaativa, muttei mikään mahdoton pala Suomesta tuleville vaihtareille.

Kirjoteltiinpa sitten siinä vaihtohakemukset ja luultiin että aa tsajajaaaa näillä mennään päätyyn asti. No okei, ei ehkä pelkästään niillä, mutta oh so little we knew...

Melkonen paperisotahan siitä sitten sytty, koska piti tehdä Savonian oma hakemus nettiportaaliin, Bredan hakemus niitten nettiin,  Motivation Letter, CV, Erasmus-kielitaitolomake, Erasmus-apurahahakemus, (haha-hakemus, hehe), Learning agreementit sekä Savonialle että Bredalle omansa, todistus englanninopettajalta kielitaidon riittävyydestä ja oiskohan vielä jotain... jos on niin en perkele jaksa muistaa. You get the picture. Ja nämä oli siis pelkästään opiskeluja varten tarvittavia papereita, kämppä- ja muuttohommat on vielä asia erikseen! Mainitsemisen arvoisena Hollannin mamu-viranomaisten vaatima syntymätodistus Apostille-allekirjoituksella, jonka hankkiminen maistraatista maksaa 21€ henkilöä kohden...

Lopulta sotimisen jälkeen joskus touko-kesäkuun vaihteessa sähköpostiin kilahti kirje, että helvetisti vaan tervetuloa tänne Hollantiin! Kiitos vaan. Sitten piti ehtiä kämppä, joka on muuten helpommin sanottu kuin tehty, sillä Hollannin asuntotilanne on melko tukkoinen, sanoisinko. Suurin osa opiskelijoista hankkii asunnon koulun kautta, josta saa siis kalustettuja soluhuoneita 350-400€ hintaan. Kyllä. Ne maksaa aika helvetisti.

Koska ollaan helvetin silkkimunia ja haluttas punkata saman katon alla, niin tuo koulun kautta kämpän hankkiminen ei oikein onnistu, koska sieltä ei saa vuokrattua ees jaettua huonetta. Kuumoteltiin sitten että helvetti jostain facebookin osta-myy-vuokraa-tulehuijatuksi -palstaltako tässä nyt pitää ruveta kämppää ehtimään, mutta jostain perkeleestä tuli ainakin 45 kokoinen mono ja potki niin lujan onnenpotkun persuksille että vieläkin soi korvissa. Laitettiin sähköpostia koululle, josta sitten tuli vastaus, että nyt sattuu eräällä opettajalla olemaan kämppä vuokralla ja että vaihtareille vois mielellään vuokrata.

No eihän se nyt näin helposti voi käydä, mutta uskokaa vaan, kävi se. Muutamat sähköpostit eestaas ja yks suht kuumottava skype-haastis ja homma oli ns. roger: nyt on nimet papereissa ja Hollannissa odottaa 2km päässä koululta sijaitseva kalustettu 60m2 kämppä! Vuokra on livakka 890€/kk, mutta toisaaltapa oltais jouduttu maksamaan melkein sama hinta kahesta rupisesta solukämpästä ja saatu haistella parin-kolmen kämppiksen pieruja samaan rahaan. Että ihan hyvä diili ländättiin kämpän suhteen.

Lennot varattiin tuossa kuun alussa, SAS lentää meidät HKI-CPH-AMS-reittiä hintaan 98€ per perse, eli nyt ei oikeastaan oo enää muuta tehtävää kuin heittää auto seisontaan, kääntää posti porukoitten riesaks ja luovuttaa kämpän avaimet Paasivuoren haltuun, kunnes helmikuun alussa jälleen palaamme vain todetaksemme, että autossa on kesärenkaat alla ja että ulkona on muniin asti lunta.

Nyt on tämäkin blogirojekti polkastu käyntiin oikein kilometripostauksella. Paljon jäi vielä sanomatta, muun muassa se, mitä siellä Hollannissa tullaan tekemään ja kenen kanssa. Stick around!