TJ1

Vähiin käy ennen kun loppuu. Huomisaamuna olis meininki jättää hyvästit Keski-Euroopalle ja lentää vihdoin ja viimein takasin isäm_maan kylmään syleilyyn. Ihan mukava on kuitenkin palailla kotiin ja tutuille hommille pitkän reissun jälkeen.

Tentit meni ihan mukavasti, joka on hyvä myös siltäkin kantilta ettei tarvii lentää enää takasin uusintoihin! Vikat sählypelitkin pelailtiin tuossa lauantaina, mutta siitä matsista ei nyt mitään varsinaista spektaakkelia muodostunu. Voitettiin todella läpsytellen jotain 7-2 ja niin sai meikäläisen ura Hollannin divarissa päätöksensä (toistaiseksi!). Matsin jälkeen hieman olvia joukkuekavereiden kanssa ja illalla Felixin kanssa raclettee. Toimiva päivä kaikin puolin!

Sunnuntaina siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon, joka olikin vähän tiukempi työmaa mitä ensin luulin. Ei taida tuo meidän vuokranantaja nimittäin olla mitään koti-ihmisiä, sillä esimerkiks suihkussa oli niin jumalattomat kerrokset kalkkia, että meinas usko loppua parin tunnin hinkkaamisen jälkeen... puhdasta tuli kuitenkin lopulta!

Vikoista tavaroista päästiin eroon, eli ruoat dumpattiin naapurille ja ylimääräset peitot lähti nyt ilmeisesti Saksan pakolaisille, ainakin niin tuo Felix puheli. Kamppeet on ollu pakattuna jo jonkun aikaa ja kyyti lentokentälle on järkätty. Nyt ei oikeestaan oo jäljellä mitään muuta kun jumalaton läjä paperihommia kotiinpaluun jälkeen ja tietysti paluu arkeen ja pakkaseen.

Kirjottelen vielä kerran koko reissun nippuun kunhan jaksan, mutta sitten saa kyllä jo luvan riittää!

Hyvääääää iltaa, on taas mahottomasti juttua kerrottavaks!

Viimeks horisin tuosta Benelux-maitten reilipassista ja totta tosiaan käytiin heittämässä pientä reissua Brysseliin, Luxemburgiin ja Maastrichtiin heti joulun jälkeen.

Bryssel oli ensimmäinen rasti ja suunnitelmissa oli käydä ainakin tsekkaamassa joulumarkkinat sekä sitten Delirium Cafe, jossa on maailman suurin, kyllä maailman suurin, olutvalikoima. 2400 erilaista tuotetta ja Guinnessin ennätyskirjan serifikaatti seinällä takaa sen, että vaativampikin hipsteri viihtyy niillä lauteilla. Kapakkahan on venka siinä mielessä, että yläkerrassa on tap house, jossa on 23 erilaista hanaolutta, jotka vaihtelee aina sillon tällöin. Alakerrassa sitten on se real deal, eli pullotarjoilu. Raamatun paksuutta lähentelevästä listasta pystyy valkkaamaan sen täydellisen oluen, olkoon se sitten Tansaniasta tai ihan vaan Lapin Kultaa, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Ite join hanapuolella nimikko-oluen, eli Delirium Tremensin ja alakerrassa jotain hupsun makusta lambicia. Hieno paikka kaikin puolin ja vielä kun musiikki koostuu mm. grungesta ja Lemmystä, niin mikäs siinä istuksiessa. Pikkupierussa siitä sitten hotellia kohti rymyämään. Saatiin huone viidelläkympillä, mutta jekku oli se, että hotelli oli vähän epäilyttävällä alueella, missä maksulliset naiset, miehet ja siltä väliltä olevat henkilöt parveili asiakkaiden toivossa. Huone itessään oli mahtava, mutta koko kaupungin ilmapiiri oli vähän jotenkin pelottava. Ehkä niillä jo Antwerpenissä tavatuilla armeijan miehillä saatto olla vaikutusta asiaan, varsinkin kun niitä maastopukusia miehiä parveili aivan joka nurkalla. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin kohti Luxemburgia.

Belgiahan on jakautunu kahtia ranskankieliseen ja flaamin-, eli hollanninkieliseen osaan, mutta Bryssel on sopiva sekotus niitä kumpaakin. Esimerkki: tullessa Hollannin puolelta junakuulutukset tuli neljällä kielellä (NED, FRA, GER, ENG), kun taas Brysselistä lähdettäessä kuulutettiin ensin kahdella ensin mainitulla kielellä, mutta kun juna ylitti rajan ranskankieliselle puolelle, niin myös kuulutukset ja junan led-opastaulut muuttu myös täysin ranskankielisiks! Todistanee sen, että asioista saa tehtyä monimutkasia, kunhan vaan on tarpeeks ylimielinen ja hankala. Mikä näitä ranskanpullia oikein vaivaa.... Ei sillä että flaamilaiset ois aina sen järkevämpiä, mutta onhan tää Belgia nyt yks työmaa. Ei siitä sen enempää, sillä Luxemburgin raja häämöttää.

Kuten kanta-asiakkaat jo tietääkin, niin kävin kouluhommien varjolla Luxemburgissa jo kerran aiemmin. Miisakin oli joskus menneisyydessä pyörähtäny pääkaupungin laitamilla, mutta nyt oli siis kummankin eka kerta ines skenes ilman sen kummempia vastuita painamassa. Sää oli kuin morsian, eli kylmä ja arvaamaton, mutta maisemat on kyllä niin henkeäsalpaavat, että ei paremmasta väliä. Koko kaupunki on niin hämmentävä sekoitus yli tuhatvuotisia linnotuksia ja modernista modernimpaa arkkitehtuuria ja pankkibisnestä, että rahalle saa kyllä vastinetta, vaikka kyse onkin yks maailman rikkaimmista valtioista. Jos arkkitehtuuri ei vielä sytytä, niin kaupunkia halkova Petrusse-laakso ja kasematit (en vittu tiiä miten ne kääntyy suomeks) tarjoo kyllä näkemistä vähän ärmymmällekin ReissuRepelle™. Löydettiin vielä kunnon hyvä neljän tähden hotelli aivan keskustasta naurettavaan sadan euron hintaan, niin ei voi muuta sanoo kun hattuu nostaa miten harvinaisen onnistunu reissu saatiin aikaseks. Seuraavana päivänä rymyttiin Liegen kautta Maastrichtiin, missä nähtiin ne harvat mäet mitä Alankomaiden alueelta saattaa löytää! Kotiin oli kuitenkin muutaman päivän junassa istumisen jälkeen mukava palata.

Uusivuosi kolkutteli heti reissun jälkeen ovelle, mutta raketit jäi tällä kertaa ostamatta ja ampumatta. Tämä ei kuitenkaan haitannu, sillä kun 180 000 ihmistä lyödään tämmöselle kärpäsenpaskan kokoselle alueelle rajattoman rakettimäärän kanssa heilumaan, niin ei voi tulla muuta kun sanomista. Vietettiin siis hyvin gezellig ilta kotosalla hyvän ruoan parissa ja kyttäilemällä muiden ilotulitteita. Puolilta öin kuitenkin alko semmonen rumputuli joka puolella, etten oikeesti oo nähny ikinä mitään vastaavaa. Joo, varmasti isot ilotulitukset on näyttäviä ja synkattu musiikkiin ja vaikka mitä, mutta tää oli jotain uskomatonta. Varsinkin etelässä koko taivas oli aivan rakettien valaisema noin puolen tunnin ajan, kunnes pauke alko vähitellen hiipua, mutta vasta joskus klo 0:50 kykeni irrottautumaan ikkunan äärestä, koska se valoshow oli vaan jotain sanoinkuvailematonta. Ja kaikki se oli toisistaan riippumattomien ihmisten luoma ilmiö, josta me lokit sitten saatiin nauttia. Ei pöllömpää.

Heti tammikuun ekalla viikolla sitten palattiin kouluhommiin, mutta mulla ei ollu enää kun kaks luentoo ja hollannin kielen suullinen tentti tekemättä ennen varsinaista tenttiviikkoo. Kouluhommat läpsyteltiin pois alta ja loppuviikko remuttiin Juhon ja Nooran kanssa vähän siellä sun täällä.

Lauantaina reissattiin vähän erikoisemmin, kun Felix mokoma lainas omaa ökymersuaan meille köyhille, että päästäs näkemään mualimata. Käytiin porukalla Tilburgin laitamilla sijaitsevassa La Trappen trappistiluostarissa/panimossa kierroksella, mikä oli uniikki kokemus niin monella tapaa, että tuli ihan otettu olo. Ostettiin vielä kierroksen jälkeen trappistijuustoo, suklaata ja tietysti OLUTTA kotiintuomisiks. Hartaista tunnelmista jatkettiin rajan yli tähän jo kuuluisaksi muodostuneeseen Bierparadijsiin. Oli suorastaan liikuttavaa huomata, miten myös wanhan koulukunnan oluthipsteri-Juhon parta alko suorastaan vipattaa, kun astuttiin paratiisin karuista mutta niin ihanista porteista peremmälle todistamaan tuota jumalallista näytelmää miehen ja oluen välillä. "Joitain kymmeniä euroja" köyhempänä, mutta lopulta kuitenkin todella paljon rikkaampana, jatkettiin jälleen rajan yli kohti Rijsbergeniä, missä syötiin meikäläiselle tutussa Hollannin parhaassa ravintolassa perinteinen peruna-annos. Jäätelön ja filosofisen fuusioruokapohdiskelun saattelemana palailtiin takasin tukikohtaan, missä ilta sitten jatku oluen ja jälleen, erittäin gezellig illanvieton parissa.

Seuraava kappale sisältää positiivisesti, suorastaan ylistävästi, alkoholijuomaan suhtautuvaa tekstiä. Älä lue jos olet alaikäinen, riskiryhmää, kristillisdemokraattien äänestäjä tai muuten vaan Huono Ihminen.

Ostettiin siis Juho Juhonpoika Juhon kanssa tuolta munkkien pesästä tämmöstä tammitynnyreissä kypsytettyä olvia, joka oli vielä täsmennyksenä erä nro 22:ta. Asiaa tarkemmin tutkailtuani saatoin näin viskimiehenä ilokseni todeta, että ko. pulloteta oli kypsytelty saksalaisissa viskitynnyreissä ennen pitopöytään päätymistä. Odotukset korkealla siis korkattiin tämä harvinaislaatuinen liemi, joka nautittiin asiaankuuluvista, vastahankituista La Trappe-laseista. Now this is the part where shit gets real. Tätä olutta ei oikeen voi kuvata muuten kun sanomalla FUCKING UNREAL! En tajua miten olut voi maistua niin monelle asialle niin selkeästi yhtä aikaa! Niissä tynnyreissä oli näköjään kypsytelty portviiniä ennen viskiä, ja sen kyllä huomas maussa. Tämän lisäks mukana oli tuttu La Trappe-aromi ja miljoona muuta. Paras olut mitä oon tähän mennessä maistanu. Ei muuta.

Tänä aamuna sitten kevyessä kohmelossa junailtiin Amsterdamiin, mutta eihän siitä meinannu taas(kaan) tulla helvettiä, kun tammikuisena off-seasonsunnuntaina helvetilliset turistilaumat ja pilven katku alko taas leijailla vastaan kun Centraalin porteista lähti talsimaan kohti, no, mitä tahansa.

En tiedä oonko saanu ihan väärän käsityksen tästä paikallisesta kulttuurista, mutta vähän surettaa että koko Alankomaiden pääkaupunki ja tunnetuin kohde on tommonen, noh, kaaos. Amsterdam on todella kaunis ja kiehtova kaupunki täynnä historiaa ja jännittäviäkin nähtävyyksiä, mutta kun se kaikkialla vastaan talsii dam-pipot päässä ja taikasätkä suussa Easyjetillä bileviikonloppua viettämään tullu brittienglantia mölöttävä teiniporukka, niin vähän kaupungin luontainen tunnelma kärsii. Ite tykkäsin paljon esimerkiks Haagista, joka on suht iso kaupunki, mutta ilman pilvipörinöissä vetelehtiviä turistimassoja. Siellä pääsee jotenkin paljon lähemmäks just tätä paikallista kulttuuria ja tottakai merta!

Kilometrin verran tekstiä, mutta viimesiä viedään, niin antaa olla. Ens viikolla siis kaks tenttiä ja kouluhommat ois virallisesti paketissa. Porukat tulee käymään loppuviikosta ja lauantaina toistaseks vikan kerran pelikamppeet niskaan Lionsia vastaan. Eipä siinä mitään, varmaan kerran ainakin vielä horisen.