Season opener

Keskiviikkona ne nyt vihdoin saapui: kauan odotetu Blindsave-merkkinen maali moken suoja kama varuste paketti!!! Heti samana iltana pääsin koeajamaan polkkarit ja panssarin eikä oo mitään hupatusvehkeitä nämä! Syvempää analyysiä kamppeista vähän myöhemmin jahka pääsen olostumaan niihin paremmin.

Näillä eväillä

Tämä viikko on menny koulun puolesta melko rennoissa merkeissä, sillä kävin näyttäytymässä maanantaina ja tiistaina, mutta keskiviikosta lähtien on melkein voinu jo vietellä viikonloppua. Tänään olis ollu joku workshoppi, mutta koska oon delegoinnin mestari, niin lähetin Miisan edustamaan meidän taloutta ja jäin ite kodin hengettärenä heilumaan kämpille imurin ja soppakauhan kanssa. Vaikka fyysisen läsnäolon määrä koululla ei paljon rassaile, niin kotiläksyjä kyllä piisaa ihan tehtäväks asti. Niistä onneks on toistaseks selvitty saumattomalla yhteistyöllä ja pussillisella salmiakkia.

Jäätävän löysän kouluaikataulun salliessa käytettiin tilaisuus hyväksemme ja rysäytettiin eilen Isolle Kirkolle eli Amsterdamiin. Vettä sato ja tuuli puhalteli niin lujaa, että pisimmillä alkuasukkailla oli hankaluuksia pysyä pystyssä, mutta se ei meininkiä juuri haitannu. Dami oli oikeestaan juurikin sellanen mitä odotin: helvetisti (itse asiassa yllättävän paljon) turisteja, siistejä taloja, asuinlaivoja ja kanaaleita. Pilven epämiellyttävä löyhkä ja red light districtin gonahtaneet huorat kuitenkin toimii näkyvimpänä erona muiden turistirysä-pääkaupunkien ja Damin välillä. Loppujen lopuks arvostan Bredaa kuitenkin enemmän, koska täällä on kaikki Damin hyvät puolet, eli kanaalit, arkkitehtuuri ja rento meininki ilman parveilevia turrelaumoja selfiekepit ojossa. Keskusaukiolla tosissaan oli aika hurja meininki, kun joku Vuoden Mutsi 2015-ehdokas ripisteli keksejä 3-4v poikalapsen päähän ja yritti selfiekeppi tanassa ottaa kuvaa pojan kimpussa parveilevista puluista. Paikallisten katutaiteilijoiden taso myös poikkeaa esim. Madridin kristallinpyörittelijöistä, kun nuorehko mieshenkilö halpoihin aurinkolaseihin, lippalakkiin ja apina-jumpsuitiin sonnustautuneena kalasteli turistien roposia. Kaikessa säälittävyydessään jopa ihan hauska näky.

Koulumotivaatiosta kun ei jälkipolville asti riitä kerrottavaa, niin onneks täällä pystyy ees pelaamaan sählyä! Perkele että ois kyllä viikot pitkiä jos ei pääsis aina välillä reenailemaan hyvällä porukalla. Vaikka pelin taso ja olosuhteet ei ihan Suomen tasolle ylläkkään, niin joukkuehenki ja yleinen tekemisen meininki on kyllä lyöny ällikällä. Reenataan siis kahdesti viikossa pienessä, noin 26x23m kokoisessa hallissa, josta maanantaina on käytössä vaan toinen lohko, eli täyskokosella kentällä ei päästä pelailemaan muualla kun sarjapeleissä. Treeniporukkaa on aivan laidasta laitaan: vasta-alkajista monta vuotta pelanneisiin konkareihin, joskin keski-ikä on noin 22 ikävuoden paikkeilla. Ykkösjoukkueen kavereita ei reeneissä kauheesti näy, koska suurin osa asustelee vähintään puolen tunnin matkan päässä Tilburgissa, Eindhovenissa tai jopa Maastrichtissa tai Damissa asti. Treenit on edellämainituista puutteista huolimatta aina viikon kohokohtia. Nuoreen porukkaan oli helppo tulla mukaan ja joukkueen kapteeni, latvialainen Gatis, osaa kyllä hommansa, eli mikäs täällä pelatessa.

FC Bredalla on siis tälle kaudelle usuttaa miesten sarjoihin parikin joukkuetta: meikäläisen edustama ykkösjoukkue, jonka tavoitteena on kauden päätteeks juhlia sarjanousua Hollannin liigaan, sekä kakkosjoukkue, joka koostuu suurelta osin vähän kokemattomammista pelaajista. Kakkosjoukkue pelaa 2. divisioonassa, joten voi olla että saan joskus mahdollisuuden hypätä remmiin mukaan ihan kenttäpelaajana! Kakkosdivarin tason tuntien luulen kyllä pärjääväni ihan kohtalaisesti, eli vähintään hattutemppu joka matsissa tai vaihtoehtosesti punasella suihkuun. Varmaa on kuitenkin se, että jos kentälle pääsen, niin pidän huolen että toimitsijoilla kynä sauhuaa!

Huomenna on sitten se päivä, jota tässä nyt hirveessä kiimassa on odoteltu jo parisen viikkoo: sarja-avaus. Molemmat jengit matkustaa pelaamaan Delftiin, joka sijaitsee Den Haagin (muista määräinen artikkeli) välittömässä läheisyydessä. Huonolla tuurilla saatan päästä tuomaroimaan kakkosjoukkueen pelin, sillä täällä liiton palkattuja tuomareita nähdään vaan korkeimman tason pleijarimatseissa. Joukkueet siis tuomaroi toistensa pelit, kuulemma melko vaihtelevin tuloksin...

Me pelataan Blue Falconsia vastaan, joka viime kaudella oli ainoa joukkue jolle FC Breda hävis pelejä ykkösdivarissa. Mielenkiintonen vääntö siis heti alkajaisiks, sopii meikäläiselle. Saa kuitenkin nähdä, että voinko pelata koko peliä, sillä ykkösjoukkueessa on myös toinenkin veskari, eli pelejä pitää varmaan vähän jaella ja puolittaa tasapuolisuuden nimissä. Tavotteena ois kuitenkin olla selkee ykkösveska ja siinä sivussa napata uran eka syöttöpinna ja salibandyssa aina niin harvinainen nollapeli!

Kylläpä se varmaan tältä päivältä riittää. Huomenna kun ahtaudutaan taas Victorin Twingoon, niin mikään muu kun voitto ei perkele kelpaa. Toivottavasti Miisakin mahtuu mukaan niin saatetaan saada kuvallista todistusaineistoa huomisen touhuista. Sen lupaan että ääntä riittää ja maskimiehillä ei tule olemaan kivaa.

Koppiplaylistin ehdottoman helmen myötä hyvää viikonloppua ja rock on!

Karmeita havaintoja oluesta ja sitä juovasta kansasta

Helevettiläinen kun aika juoksee, kuukausi Hollantielämää tulee täyteen huomenissa! Sitä olevinaan vasta totuttelee elämiseen, kun reissusta alkaa olla jo kohta viidesosa takanapäin. Onneks on sen verran vähän velvotteita tuolla koulun puolella, niin joutaa tekemään muutakin kun istumaan nenä kiinni kirjassa!

Tai niin sitä vois luulla kun tilille rapsuu vaan 23 opintopistettä tältä lukukaudelta... Nyt kun kouluhommia on pikkuhiljaa saatu käynnisteltyä viime viikon hönöilyn jälkeen, niin kyllä täällä 30op jaksossa olis ihan tekemistä. Suomessa ja erityisesti Savoniassa opintoja viedään eteenpäin enemmän ryhmätyö- ja käytäntöpainotteisesti, mutta täällä uskotaan vanhojen kunnon assignmenttien voimaan! Kurssista riippuen viikko-ohjelma on seuraava: alkuviikosta luento, josta saadaan pohjat viikon tehtävää varten. Pari päivää aikaa valmistella jonkunlainen räpellys loppuviikon workshoppiin, jossa sitten käydään vielä läpi kysymyksiä tehtävään liittyen ja opettaja antaa tärppejä tehtävään liittyen. Tehtävän palautus yleensä seuraavan viikon maanantaina, pituus 1200 sanaa, joka nyt vastannee suomen kielellä jotain 50-70% tuosta sanamäärästä, eli ihan tekemistä riittää.

Matkailun suunnittelu- ja kehittämiskurssilla taas painetaan ryhmätyötä, jossa meidän porukalla on aiheena tutkia Luxemburgin kehittymistä nykypäivän matkakohteeksi. Ryhmätyöhön kuuluu pakollisena osiona vierailu tutkimuskohteessa, joka nyt ei sinänsä haittaa kun kaverilla on autokin käytössä. Näitten lisäks puuhaa riittää englannissa sekä hollannin kielessä ja kultturissa, joista jälkimmäisessä pitää kirjotella parinkymmenen sivun kirjotelma siitä, mikä paikallisessa kulttuurissa iskee. Lyhyesti sanottuna sääliks käy niitä raukkoja jotka tekee 30op jakson. Lukemistakin riittää yli omien tarpeitten, mutta onnistuttiin Miisan kanssa luovimaan asiat niin, ettei kirjoja tarvii ostella. Kiitoksia vaan muun muassa Savonian e-kirjastolle, josta löydettiin muuan 75€ uutena maksava opus.

Eilen iltana päätettiin lähtee tuulettumaan kaupungille ja tsekkailemaan paikallisen puistofestarin meininki. Tilaisuus oli siis kaikille ilmainen ja toki alkoholijuomiakin sai ostettua muutamalta tiskiltä. Anniskelualueen rajat vaan loisti poissaolollaan, eli koko festarialueella sai ottaa kupposta ilman pelkoa portsarista. Tämän lisäks joukossa oli perheitä, joiden vanhemmat nautiskelivat laadukkaasta musiikista ja paikallisesta oluesta(!!) samaan aikaan lasten pyöriessä jaloissa hyperaktiivisina. Herranjestas näitä ihmisiä olis koti-Suomessa odottanu linnatuomio tai ainakin some-mammojen julkisen lynkkauskomppanian täsmäisku. Eihän sitä nyt alkoholia lasten nähden, alkoholisoituvat jo ennen yläastetta...

Festari loppu joskus puoliltaöin ja paikalla oli tosiaan kaikenikäistä ja -näköistä porukkaa vauvasta vaariin ja hevarista aina perheenäiteihin ja nuorisoon asti enkä koko iltana havainnu yhtäkään häiriötä, tappelua tai oksentelijaa, kun taas  Kuopion Viinijuhlilla ja Olusilla mokomia sankareita riitti harva se ilta. Myöskin vanhempiensa alkoholin nautiskelua todistaneet lapset todennäköisesti nukkuivat yönsä rauhassa.

Tulipa siis tuumailtua, että ehkäpä Suomessa suurin ongelma ei ehkä ookkaan yli-innokkaat lainsäätäjät, vaan se, että alkoholiin ensinnäkin suhtaudutaan jotenkin sairaalla tavalla. Täällä terassit täyttyy ihmisistä iltapäivällä, kun töistä palailevat ihmiset pysähtyy kirjaimellisesti yhdelle ja jatkaa siitä matkaa kohti kotia, mutta Suomessa after workit tuo mieleen vaan lähinnä keski-ikäisten iltapäivän/alkuillan "seitinohuet". Pointti on siis se, että kun olvia otetaan, niin sitä otetaan kunnolla ja tapellaan vaimon kanssa siinä sivussa. Kliseistä joo ja ehdottomasti kärjistettyä, mutta mun mielestä tässä on silti totuuden siemen mukana. Jotenkin tuntuu, että perinteisesti Suomessa ihmisiä on hävettäny istua alas iltapäivällä ja käydä ns. yksillä, koska alkoholin käyttö on niin pitkään yhdistetty pelkkiin perskänneihin. Onneks ajat ja käsitykset alkaa muuttua eurooppalaisempaan suuntaan myös meillä. Vielä kun tajuaisivat ettei sen oluen aina tarvii olla puolen litran leka. Kuten jo aiemmin kerroin, täällä bisse tarjotaan yleensä 0,25l annoksena, joka mun mielestä on just sopiva tuommoseen seurusteluun ja nautiskeluun. Seuraavaa väitettä en kykene perustamaan mihinkään faktoihin, vaan ihan mutuun: luulen, että oluen pienempi annoskoko myös vähentää kokonaiskulutusta. Baarissa juoman hakeminen ja jonottelu on aina omanlaisensa työmaa, joten baaritiskillä vierailujen määrä on yleensä vakio. Tällä logiikalla siis Pekka Pilettäjän nauttima alkoholimäärä hollantilaisittain olisi puolet siitä, mitä Suomessa tuplakokoisilla kaljoilla. Huono logiikka, mutta tämmöstä oon mietiskelly tuolla kun kapakoissa kuleksii ja ruuhkaselle baaritiskille jonottelu kehtuuttaa. Vasta-argumenttina joku varmaan heittää, että "no mut sit niitä pieniä annoksia tilataan vaan lisää kerralla d44". Minä taas en siihen usko, koska ihminen pystyy kantamaan ja nautiskelemaan järkevästi vaan kahta lasia kerrallaan. Sitä paitsi, kyllä minä ainakin ruuhkassa tilaan kerralla pari olutta, oltiinpa sitten Suomessa tai paikallisten lasten annosten kanssa tekemisissä.

Eiköhän tämä riitä alkoholipolitiikasta tällä kertaa. Nyt vähä unta palloon ja kohti uuden kouluviikon tuomia haasteita. Pitäs muuten niitten sählykamppeittenkin saapua ens lauantain sarja-avaukseen mennessä. Olivat vissiin unohtanu pojat postittaa koko paketin... Pistin nimittäin perjantaina viestiä ja puol tuntia viestin lähetyksen jälkeen oli paketin tiedot ilmestyny seurantajärjestelmään. Noh, pääasia että ens viikolla postipate soittaa ovikelloo!

"Sorry for the inconvenience"

Otsikon lausahdus on kerenny tulla jo liian tutuks tällä viikolla... Eka oikee koulupäivä oli siis maanantaina ja aamupäivän alkajaisiksi meillä PITI olla kirjastojärjestelmien esittelyä, mutta kappas kummaa, opettajaa ei näkyny mailla eikä halmeilla. Hetken pyörittyä arveltiin että sama lähtee kämpille vetelehtimään kun seuraava luento oli vasta kolmen jälkeen iltapäivällä.

Tiistaina jatkettiin siitä mihin maanantaina jäätiin, eli opettaja oli jälleen varttitunnin myöhässä, mutta siitä se homma alko pikkuhiljaa luistamaan. Keskiviikkona ainoana ohjelmanumerona oli tuo maanantailta siirretty kirjastohässäkkä, joka oli enemmän tai vähemmän farssi, koska IT-ongelmien takia kirjaston nettisivut ei oikein lähteny aukeemaan. Torstaina ei sitten toiminu kirjaimellisesti mikään, koska koululla oli sähköt poikki ja kaikki tunnit peruttu.

Neljän päivän viikonloppu alko siis jo aamupäivällä. Tänään iltaohjelmassa on kohtalaisen suuret opiskelijakarnevaalit, johon odotetaan noin 15 000 ihmistä paikan päälle. Keskustaan on pystytetty muutama esiintymislava, joilla paikalliset DJ-lahjakkuudet pääsee painamaan play-nappia ja pomppimaan ihan yleisön edessä. Ei, en ole koskaan ollut EDM-keikalla ja kyllä, suhtaudun moiseen touhuun näin rock-miehenä hieman skeptisesti, mutta aika näyttää mihin sitä innostuu.

Muutama sana vielä juomisista ja syömisistä. Alkoholin nauttiminen täällä on, kuten tunnettua, melko halpaa verrattuna Suomen hintoihin: olut baarissa noin kaksi euroa, mutta annoskoko on 0,25l. Iso kalja paikasta riippuen neljän ja viiden euron välillä. Meikäläistä piristää erityisesti erikoisoluiden hintataso sekä valikoima: belgialaisista huippuoluista ei baareissa yleensä tarvii maksaa edes neljää euroa, saatika sitten kaupasta ostettaessa. Esimerkiksi erinomaisen Leffe Blonde-pullon saa omakseen halvimmillaan noin 90 sentillä. Halvin lager-tölkki (paikallisesti pilsener) lähtee mukaan 37 sentillä, mutta laatu on tasoa Koff III (3). Sitten jos mieli halajaa vähän terävämpää, niin esimerkiks jekkua tai tequilaa saa helposti alle kolmella eurolla. Viskin ystävät riemuitkaa, sillä single malt-lasillisen (5cl) saattaa saada alle kuudella eurolla, jos tuntee oikeat ihmiset... Viiniä saa muuten ruokakaupasta! Halvimmat pullot lähtee mukaan kolmella eurolla.

Ruokapuoli täällä on yllättävän kallista, mutta perustuotteet, kuten jauheliha on pikkasen halvempia Suomeen verrattuna. Ruokaravintoloiden hintatasosta en tiedä, mutta asia pitänee korjata tulevaisuudessa. Kebuloista saa dönerin hintaan 4,50, joka on ihan kohtalainen.

Paikallisen ruokakulttuurin kanssa onkin tullu pikkasen hämmennystä, koska täällä ei syödä lämmintä lounasta ollenkaan! Intro-leirillä taapersin lounaspaikkaa kohti makaronilaatikko mielessä, mutta tarjolla oli helvetti voileipiä. Kaiken lisäks joku kiinalainen rakenteli nutella-kinkku-juustovoileivän, jota sitten naposteli silmät kiiluen. Juustosta ja kinkusta puheenollen, täältä on mahdotonta yrittää löytää mitään kilon Oltermanni-möykkyjä, vaan ainoat isot juustot on lohkottu suoraan niistä perkeleen 1000000kg juustotahkoista. Koitappa juustohöylällä näperrellä niistä ihme juustokiiloista riittävästi siivuja yhdelle leivälle, aikaa puoli tuntia. Jää muuten aika monelta tekemättä. Tästä syystä tyydyttiinkin ostamaan valmiiks viipaloitua juustoo, joka taitaa täällä olla kyllä se kaikista yleisin tapa nautiskella juustosta leivän päällä. Ruisleipää on turha yrittää etsiskellä, tosin jotain ihme mallasleivän tapaista roogbrootia löydettiin, mutta oli niin helvetin pahaa että jos sitä yrittäis viedä kodittomille noin niinkun hyvän tahdon eleenä, niin todennäkösesti ajasivat helvettiin kiusaamasta. Näkkileipää sentään saa.

Mutta onhan täällä hyviäkin ruokia. Lakritsia ja jossain määrin myös salmiakkia nämä perkeleet osaa arvostaa. Kaupoista saa samoja salmiakkikarkkeja mitä Suomestakin, joka on kyllä helpottanu integroitumista osaksi paikallista yhteiskuntaa. Muu perinteinen ruoka onkin sitten hyvin pitkälti upporasvassa paistettua, kuten esimerkiksi hämmentävän hyvät bitterballenit tai kroketit. Paikallisten mielestä on myös ovelaa piilottaa pitkulaisen sämpylän sisään makkara. Kumma ettei muualla ole moista isommassa mittakaavassa keksitty.

Vielä sählystä lyhyesti: jos haluat olla ovela kettu ja säästää rahaa mokenhanskoissa, osta golfhanskat. Viikon verran kiertelin urheilukauppoja Bredassa ja Antwerpenissä kunnes löysin A) sopivaa materiaalia olevat hanskat B) molemmille käsille. Perkele että oli emä selvittely joka kaupassa, kun sanoin että ehei nämä hanskat golfiin ole tulossa vaan "floorball tai unihockey"-nimiseen touhuun. Eräs urheilukaupan myyjätär arveli asiantuntevana floorballin olevan "the sport where you sit on the floor and move around with your hands". Spontaanin naurunremakan jälkeen kykenin kaivelemaan jotain kuvia tästä kummallisesta lajista. Ei täällä kyllä kovin moni ihminen oo kuullukkaan koko touhusta. Saksalaisilla on joku haju, mutta esimerkiks ranskalaiset vaan nyökyttelee ymmärtäväisen näkösenä, vaikka silmistä paistaa pelkkä tyhjyys. Mutta emme anna sen masentaa, vaan päättäväisesti jatkamme kohti kauden avausviikonloppua, joka siirtyikin syyskuun 26. päivälle. Sain muuten aikaseks tilata ne aiemmin hehkuttamani Blindsaven mokevehkeet, toivottavasti saan ne jo ens viikolle!

Nyt lähetään rymyämään tuonne keskustaan kymmenentuhannen muun opiskelijarentun kanssa. Saa nähä mitä tulee.

Pari viikkoo mamu-elämää takana ja alan pikkuhiljaa päästä jyvälle tästä paikallisten elämänmenosta, mutta kerron siitä vähän myöhemmin. Ensin pitää purkaa kaikki viime viikon tapahtumat, joita siis riittää.

Viime postaus päättyi jännittävään cliffhangeriin, kun oottelin kyytiä Saksaan! Reissuhan oli monella eri tavalla mieleenpainuva, eikä vähiten siksi, että matkaa tehtiin Victorin kaksiovisella Renault Twingolla. Viis äijää ja kaikki kamat niin pienessä autossa on kyllä kokemus, joka ei kyllä jättäny ketään kylmäks. Varsinkaan kun lämpötila oli lähempänä +30. Onneks olin autokunnan pitkäkoipisin heppuli ja sain etupenkkipaikan, joskin sekin oli tavaran määrästä johtuen hiukan ahdas.

Parin tunnin matkustuksen jälkeen tehtiin stoppi Zonen ja Unihocin keskusvarastolle, josta ostin asevelihintaan (saksalaisilta, kuinkas muuten) parit hikinauhat. Muut täydenteli mailakassin sisältöö gripeillä ym. irtosälällä. Varastolta polkastiin viimenen etappi majotuspaikkaan, joka oli siis wanhan liiton saksalainen maatila heposineen ja lampaineen päivineen! Kaks yötä tais kustantaa ruokineen päivineen jotain alle viiskymppiä, joten rahaa säästy myös kaljaan. Lauantain vastaisena yönä loput joukkueesta rymisteli farmille ja eka peli pelattiin jo klo 11:30. Vastassa oli Saksan Bundesliigaan tälle kaudelle noussut jengi, jossa pelaili myös yks soomilainen. Pelattiin ihan ok peli, mutta tasoero oli vielä joukkueiden välillä sen verran iso, että hävittiin 5-2. Toiseen peliin valmistautuminen meni täysin pieleen ja otettiin kuokkaan aika rumin lukemin. Tappioista huolimatta sain aika hyvän tatsin päälle ja sainkin kuulla, että oon kuulemma kaikkien aikojen paras Bredassa pelannut maalivahti. Ei siis passaa löysäillä kun odotukset on jo tapissa asti!

Illalla pelien jälkeen istuttiin jätkien kanssa iltaa, otettiin pari bissee ja juteltiin mukavia. Joukkue on melko nuori ja kansainvälinen: nuorin pelaaja on 26-vuotias ja yhdeksän pelaajan vahvuiseen tiimiin mahtuu neljä eri kansalaisuutta: hollantilaiset, latvialaiset, yks tsekkiläinen ja yks suomalainen maalimokke. Kansainvälisyys on siitä hyvä, että kukaan ei tavallaan jää ulkopuoliseks, kun yhteinen kieli on kaikille englanti. Joukkueen ilmapiiri on muutenkin tosi avoin ja rento, joka lupailee mukavaa kautta.

Sunnuntain pelit alko siinä mielessä ikävästi, että yöllisen sateen nostettua ilmankosteutta kaikki kamat ei ollu ehtiny kuivua yön aikana. Hallissa vallitseva viidakkoilmasto piti myös huolen siitä, että jokainen pelaaja jätti kaikkensa kentälle, vaikkei sitä välttämättä ois ees halunnu. Eka peli hävittiin ihan omaa tyhmyyttämme, mutta tokassa pelissä ei vaan yksinkertasesti enää jalka riittäny ja väsyttiin ihan täysin. Itelläkin teki sen verta tiukkaa, että meinasin toisella erätauolla pökertyä vaihtopenkille, mutta niin vaan kolmas erä taisteltiin kunnialla loppuun asti. Turnauksesta ei jääny hirveesti jälkipolville kerrottavaa muuta kun se, että on se tuolla Saksassa pikkasen eri meininki rahan, kulttuurin ja yleisin meiningin suhteen. Taitotaso nyt ei niinkään häikässy, mutta oheinen video kertonee vähän paikallisesta kulttuurista. Kyseessä siis ennen matsia tapahtuva teambuilding-rituaali ja asialla Unihockeytown Holzbüttggenin äijät. (onnistuin näköjään kuvaamaan videon väärinpäin, hajotkaa paskaan)

Turnauksen rasituksista välittämättä lyötiin maanantaina kamat kasaan ja lähdettiin Miisan kanssa tämän meidän opiskeluporukan omalle introduction campille, joka kesti maanantaista keskiviikkoon. Leirillä saatiin nauttia auringonpaisteesta, paahtavasta kuumuudesta, kaatosateesta, tihkusateesta ja oikeastaan kaikista mahdollisista sääilmiöistä lumisadetta lukuunottamatta. Säästä huolimatta leiri oli mukava ja hyödyllinen, sillä nyt suurimman osan opiskelijakavereista tuntee jo entuudestaan. Bredan yöelämä tuli myös suht tutuks tuon leirin aikana: Bredassa baareja riittää, mutta suurin osa niistä on melko pieniä. Hauska ilmiö oli myös se, että opiskelijaporukoiden vaeltaessa baarista toiseen joku yökerho saatto ensin olla viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta viiden minuutin kuluttua paikalla oli enää pari mattimyöhästä ja tyhjiä tuoppeja. Yöelämä tuntuu muutenkin liittyvän paikalliseen yöelämään ehkä jopa voimakkaammin, kun mitä Suomessa. Tai no riippuuhan se tietysti ihan ihmisestäkin, mutta saa nyt nähä miten sitä innostuu yöjuoksuille. Kämpän sijainti on kyllä hyvä, sillä ydinydinkeskustasta tänne on matkaa joku pari minsaa pyörällä ja alle kymppiminsa jalan. Ostoskatu alkaa itse asiassa tuosta noin 300m päästä, mutta baarit on vähän kauempana.

Siitä paikallisesta elämänmenosta vielä... tuolla leirillä tuli huomattua, että paikallinen aikakäsitys noudattelee enemmän Etelä-Euroopan mallia kuin meidän vastaavaa. Esimerkki: saapuminen leirintäauleelle noin klo 16, jolloin ilmoitetaan, että 16:45 pitää olla valmiina pyöräilemään koululle, missä grillijuhlat ynnä muuta ohjelmaa. Noh, kello lyö varttia vaille ja kuinka ollakkaan paikalla on ITMC:n suomalaisosasto täydessä vahvuudessaan (meitä on 3). Menin siitä sitten ottamaan torkut ja puolen tunnin kuluttua päästiin vihdoin lähtemään reissun päälle.

Ei siinä siis mitään jos myöhästely ynnä muu vetelehtiminen kuuluu maan kulttuuriin, mutta kun täällä koulumaailmassa ollaan sitten niin viimesen päälle kellontarkkoja ettei missään. Esimerkki: koe alkaa klo 9:00. Jos saavut paikalle minuutin myöhässä, et pääse kokeeseen. Et pääse kokeeseen myöskään silloin, jos mukana ei ole kuvallista henkilöllisyystodistusta. Et, vaikka tuntisit kaikki kokeen valvojat ja suorittajat. Perkele sentään.

Käytiin eilen Victorin kanssa pyörähtämässä Antwerpenissä päiväreissulla. Suosittelen kyllä käymään, jos wanha kunnon klassinen eurooppalainen meininki kiinnostaa! Niin, ja olut ja vohvelit myös... Huomenna alkaa ihan oikee koulu, joten siihen valmistautuessa taitaa mennä loppupäivä. Tai sitten korista ja futista kyttäillessä.