Season opener

Keskiviikkona ne nyt vihdoin saapui: kauan odotetu Blindsave-merkkinen maali moken suoja kama varuste paketti!!! Heti samana iltana pääsin koeajamaan polkkarit ja panssarin eikä oo mitään hupatusvehkeitä nämä! Syvempää analyysiä kamppeista vähän myöhemmin jahka pääsen olostumaan niihin paremmin.

Näillä eväillä

Tämä viikko on menny koulun puolesta melko rennoissa merkeissä, sillä kävin näyttäytymässä maanantaina ja tiistaina, mutta keskiviikosta lähtien on melkein voinu jo vietellä viikonloppua. Tänään olis ollu joku workshoppi, mutta koska oon delegoinnin mestari, niin lähetin Miisan edustamaan meidän taloutta ja jäin ite kodin hengettärenä heilumaan kämpille imurin ja soppakauhan kanssa. Vaikka fyysisen läsnäolon määrä koululla ei paljon rassaile, niin kotiläksyjä kyllä piisaa ihan tehtäväks asti. Niistä onneks on toistaseks selvitty saumattomalla yhteistyöllä ja pussillisella salmiakkia.

Jäätävän löysän kouluaikataulun salliessa käytettiin tilaisuus hyväksemme ja rysäytettiin eilen Isolle Kirkolle eli Amsterdamiin. Vettä sato ja tuuli puhalteli niin lujaa, että pisimmillä alkuasukkailla oli hankaluuksia pysyä pystyssä, mutta se ei meininkiä juuri haitannu. Dami oli oikeestaan juurikin sellanen mitä odotin: helvetisti (itse asiassa yllättävän paljon) turisteja, siistejä taloja, asuinlaivoja ja kanaaleita. Pilven epämiellyttävä löyhkä ja red light districtin gonahtaneet huorat kuitenkin toimii näkyvimpänä erona muiden turistirysä-pääkaupunkien ja Damin välillä. Loppujen lopuks arvostan Bredaa kuitenkin enemmän, koska täällä on kaikki Damin hyvät puolet, eli kanaalit, arkkitehtuuri ja rento meininki ilman parveilevia turrelaumoja selfiekepit ojossa. Keskusaukiolla tosissaan oli aika hurja meininki, kun joku Vuoden Mutsi 2015-ehdokas ripisteli keksejä 3-4v poikalapsen päähän ja yritti selfiekeppi tanassa ottaa kuvaa pojan kimpussa parveilevista puluista. Paikallisten katutaiteilijoiden taso myös poikkeaa esim. Madridin kristallinpyörittelijöistä, kun nuorehko mieshenkilö halpoihin aurinkolaseihin, lippalakkiin ja apina-jumpsuitiin sonnustautuneena kalasteli turistien roposia. Kaikessa säälittävyydessään jopa ihan hauska näky.

Koulumotivaatiosta kun ei jälkipolville asti riitä kerrottavaa, niin onneks täällä pystyy ees pelaamaan sählyä! Perkele että ois kyllä viikot pitkiä jos ei pääsis aina välillä reenailemaan hyvällä porukalla. Vaikka pelin taso ja olosuhteet ei ihan Suomen tasolle ylläkkään, niin joukkuehenki ja yleinen tekemisen meininki on kyllä lyöny ällikällä. Reenataan siis kahdesti viikossa pienessä, noin 26x23m kokoisessa hallissa, josta maanantaina on käytössä vaan toinen lohko, eli täyskokosella kentällä ei päästä pelailemaan muualla kun sarjapeleissä. Treeniporukkaa on aivan laidasta laitaan: vasta-alkajista monta vuotta pelanneisiin konkareihin, joskin keski-ikä on noin 22 ikävuoden paikkeilla. Ykkösjoukkueen kavereita ei reeneissä kauheesti näy, koska suurin osa asustelee vähintään puolen tunnin matkan päässä Tilburgissa, Eindhovenissa tai jopa Maastrichtissa tai Damissa asti. Treenit on edellämainituista puutteista huolimatta aina viikon kohokohtia. Nuoreen porukkaan oli helppo tulla mukaan ja joukkueen kapteeni, latvialainen Gatis, osaa kyllä hommansa, eli mikäs täällä pelatessa.

FC Bredalla on siis tälle kaudelle usuttaa miesten sarjoihin parikin joukkuetta: meikäläisen edustama ykkösjoukkue, jonka tavoitteena on kauden päätteeks juhlia sarjanousua Hollannin liigaan, sekä kakkosjoukkue, joka koostuu suurelta osin vähän kokemattomammista pelaajista. Kakkosjoukkue pelaa 2. divisioonassa, joten voi olla että saan joskus mahdollisuuden hypätä remmiin mukaan ihan kenttäpelaajana! Kakkosdivarin tason tuntien luulen kyllä pärjääväni ihan kohtalaisesti, eli vähintään hattutemppu joka matsissa tai vaihtoehtosesti punasella suihkuun. Varmaa on kuitenkin se, että jos kentälle pääsen, niin pidän huolen että toimitsijoilla kynä sauhuaa!

Huomenna on sitten se päivä, jota tässä nyt hirveessä kiimassa on odoteltu jo parisen viikkoo: sarja-avaus. Molemmat jengit matkustaa pelaamaan Delftiin, joka sijaitsee Den Haagin (muista määräinen artikkeli) välittömässä läheisyydessä. Huonolla tuurilla saatan päästä tuomaroimaan kakkosjoukkueen pelin, sillä täällä liiton palkattuja tuomareita nähdään vaan korkeimman tason pleijarimatseissa. Joukkueet siis tuomaroi toistensa pelit, kuulemma melko vaihtelevin tuloksin...

Me pelataan Blue Falconsia vastaan, joka viime kaudella oli ainoa joukkue jolle FC Breda hävis pelejä ykkösdivarissa. Mielenkiintonen vääntö siis heti alkajaisiks, sopii meikäläiselle. Saa kuitenkin nähdä, että voinko pelata koko peliä, sillä ykkösjoukkueessa on myös toinenkin veskari, eli pelejä pitää varmaan vähän jaella ja puolittaa tasapuolisuuden nimissä. Tavotteena ois kuitenkin olla selkee ykkösveska ja siinä sivussa napata uran eka syöttöpinna ja salibandyssa aina niin harvinainen nollapeli!

Kylläpä se varmaan tältä päivältä riittää. Huomenna kun ahtaudutaan taas Victorin Twingoon, niin mikään muu kun voitto ei perkele kelpaa. Toivottavasti Miisakin mahtuu mukaan niin saatetaan saada kuvallista todistusaineistoa huomisen touhuista. Sen lupaan että ääntä riittää ja maskimiehillä ei tule olemaan kivaa.

Koppiplaylistin ehdottoman helmen myötä hyvää viikonloppua ja rock on!